Näkökulmat

Eriarvoistumisesta kumpuava muutosvastaisuus – yhteiskunnan suurin haaste

Työpaikkojen katoaminen aiheuttaa eriarvoistumista, mikä taas johtaa muutosvastarintaan samaan aikaan, kun maapallon ekologinen kantokyky on koetuksella. Talous- ja ilmastoasiantuntija Timo Kuusiola ehdottaa ratkaisuksi ekologista työtä, viennin ja tuonnin päästömittauksia ja henkilökohtaista hiilibudjettia.
Mielenosoittajia Trump-kylttien kera
Populistit ruokkivat ihmisten muutosvastaisuutta, kirjoittaa Timo Kuusiola. (Kuva: Gage Skidmore / CC BY-SA 2.0)

Suurimmassa osassa länsimaita väestönkasvu on ollut hidasta ja tulevaisuudessa väestö alkaa vähentyä. Väestön vähentymistä pidetään suurena taloudellisena uhkana, sillä valtioiden tulot ovat kiinni työssäkäyvän väestön verotuloista. Väestönkasvu ei kuitenkaan suoraan pelasta valtioiden tulevaisuuden rahoitusvajetta, jos ihmisiä ei saada työllistettyä.

Yhtenä työllisyyden kasvun suurimpana haasteena ovat elinkeinorakenteen muutokset, joiden vuoksi monet nykyiset työpaikat tulevat katoamaan. Monissa tulevaisuuden työn ennusteissa on vakuuteltu, että työ korvaantuu uudella työllä.

Haasteena ovat kuitenkin globaalit tuotantoketjut ja automaation lisääntyminen. Työpaikat saattavat syntyä eri maihin ja vaatia täysin erilaista osaamista kuin hävinneessä työpaikassa. Niinpä elinkeinorakenteen uudistusten myötä työttömäksi jääneelle ei välttämättä löydy enää uutta työtä. Pitkittynyt työttömyys ja siitä seuraavat toimeentulo-ongelmat taas aiheuttavat tyytymättömyyttä yhteiskuntaa kohtaan, mikä voi johtaa konflikteihin eri väestöryhmien välillä.

Ihmisten muutosvastaisuus – kimmoke populistiselle nationalismille

Työttömyyden pelko aiheuttaa myös muutosvastaisuutta vanhoissa elinkeinoissa työskentelevissä, minkä vuoksi elinkeinorakenteen muutos hidastuu ainakin tietyissä maissa. Elinkeinorakenteen muutoksia ei pysty kuitenkaan nykyisessä taloudessa pysäyttämään.

Ihmisten muutosvastaisuuteen ovat tarttuneet populistiset nationalistit, jotka ovat vedonneet kansalaisiin lupaamalla säilyttää nykyiset työpaikat ja tuoda takaisin jo menetetyt työpaikat.

Todellisuudessa nationalisteilla ei ole keinoja toteuttaa näitä lupauksia, minkä vuoksi yhteiskunnasta tippuneiden tyytymättömyys tulee pahenemaan entisestään. Nationalistiset populistit kanavoivat ihmisten tyytymättömyyttä aina johonkin heidän määrittelemäänsä agendaan – kuten maahanmuuttovastaisuuteen. Maahanmuuttovastaisuudesta on tullut nationalistisille populisteille hyvä syntipukki maan sisäisen eriarvoisuuden ongelmiin, vaikka todellisuudessa eriarvoisuusongelmat ovat syntyneet heikoista poliittisista valinnoista kotimaassa ja globaalisti.

Eriarvoistumiskehityksestä kumpuava muutosvastaisuus tulee olemaan erittäin vaikea ongelma, koska nykyinen yhteiskuntamalli ei ole taloudellisesti eikä myöskään ekologisesti kestävä. Sosiaalinen kestävyys on Suomessa ollut muita maita paremmalla mallilla, minkä vuoksi eriarvoisuuskehitys on ollut maltillisempaa kuin monissa muissa maissa.

Maahanmuuttovastaisuudesta on tullut nationalistisille populisteille hyvä syntipukki maan sisäisen eriarvoisuuden ongelmiin, vaikka todellisuudessa eriarvoisuusongelmat ovat syntyneet heikoista poliittisista valinnoista kotimaassa ja globaalisti.

Tähän on kuitenkin alkanut tulla muutoksia erityisesti kansalaisten varallisuuden osalta, minkä vuoksi myös sosiaalisessa kestävyydessä on paljon parannettavaa. Nationalistinen populismi, Trump ja Brexit ovat kaikki ikäviä esimerkkejä eriarvoistumiskehityksen seurauksista.

Ihmisten toimeentulo turvattava elinkeinorakenteen muutoksissa

Vallitsevan liberalistisen talouspolitiikan vaalijat esittelevät mielellään erilaisia eliittikäppyröitä kiistääkseen eriarvoistumiskehityksen. Eliittikäppyrät, kuten BKT ja Gini-kerroin, eivät mittaa ihmisten kokemaa eriarvoisuutta eivätkä edes köyhyysrajan tuntumassa olevien ihmisten elinoloja.

Ihmisten tyytymättömyys syntyy enimmäkseen siitä, että heillä ei ole mitään mahdollisuuksia edes parantaa omaa elintasoaan. Mahdollisuuksien tasa-arvo ei yksistään riitä, vaan se tarvitsee tuekseen myös sosiaaliset palvelut, jotka takaavat avun kaikille tarvitseville. Elinkeinorakenteen muutokseen sopeutumiseksi tarvitaan sosiaaliturva, joka turvaa toimeentulon ja uudelleenkouluttautumisen myös elinkeinorakenteen muutoksen myötä työttömäksi jääneille.

Lähes kaikki länsimaat elävät nykyään velaksi, mihin on osaltaan syynä myös nykyinen velkaan perustuva rahajärjestelmä. Suomessa puhutaan paljon huoltosuhteesta, jolla tarkoitetaan työssäkäyvien ihmisten osuutta koko väestöstä. Se tulee heikkenemään tulevina vuosina dramaattisesti, jos työssäkäyvien määrää ei saada nostettua.

Hyvinvointiyhteiskunnan rahoittamista tulisikin tarkastella ihan uudella tavalla, jossa elintaso mitoitetaan ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävälle tasolle. Tämä tarkoittaa lähes kaikissa länsimaissa taloudellisen elintason alentamista kaikille paitsi köyhyysrajalla ja sen alla oleville.

Taloudellisen elintason alentaminen ei tarkoita kuitenkaan hyvinvoinnista tinkimistä vaan sitä, että jokaisella on mahdollisuus löytää yksilöllinen ja kollektiivinen merkityksellisyys jostain muusta kuin taloudellisesta elintasosta.

Ekologinen kestävyys otettava päätöksenteon ohjaavaksi kriteeriksi

Ekologinen kestävyys on tällä hetkellä kuitenkin globaalisti kaikkein suurin haaste, joka uhkaa koko eliökunnan tulevaisuutta. Ekologinen kestävyys on otettava kaikkea päätöksentekoa ohjaavaksi kriteeriksi. Ilman ekologisen sen meillä ei kohta ole enää elinkelpoista maapalloa, jolloin taloudellinen ja sosiaalinen kestävyys romahtavat ja syntyy selviytymistaistelu pohjalle.

Tämän vuoksi meidän tulisi muuttaa yhteiskunnan rakenteita, kuten poliittista päätöksentekojärjestelmäämme, niin, että kaikissa merkittävimmissä poliittisissa päätöksissä arvioitaisiin ilmastonmuutosvaikutukset globaalissa mittakaavassa. Tämän lisäksi kaikissa merkittävissä päätöksissä tulisi arvioida myös vaikutukset maan sisäiseen ja globaaliin eriarvoistumiskehitykseen.

Myös elinkeinorakenteen on muututtava ekologisesti kestäväksi, minkä vuoksi on tärkeä löytää uudenlaisia tapoja rahoittaa hyvinvointivaltio sekä kehittää ihmisille uudenlaista merkityksellistä ja ekologista työtä.

Taloudellisen elintason alentaminen ei tarkoita hyvinvoinnista tinkimistä vaan sitä, että jokaisella on mahdollisuus löytää yksilöllinen ja kollektiivinen merkityksellisyys jostain muusta kuin taloudellisesta elintasosta.

Ensimmäisiä askeleita tähän ollaan jo ottamassa, jos ehdotettu valtiontalouden suunnittelun osana tehtävä ilmastokestävyyden arviointi otetaan käyttöön. Tämä ei kuitenkaan riitä, jos indikaattorit eivät ole aidosti päätöksiä ohjaavia tai niiden arviointi ei ole poliittisesti riippumatonta. Jotta indikaattoreilla olisi aidosti ohjaava vaikutus, tulisi saada paljon enemmän tietoa toimenpiteiden globaaleista vaikutuksista.

Tällä hetkellä maiden viennin ja tuonnin päästövaikutusta ei edes mitata, minkä vuoksi ensimmäinen askel olisi tuonnin ja viennin päästöjen mittaaminen. Lisäksi pitäisi asettaa selkeät vuositavoitteet myös hiilijalanjäljelle sekä lisätä Suomen ilmastopaneelin roolia niin, että sen ehdottamilla toimilla olisi todellista painoarvoa poliittisessa päätöksenteossa.

Radikaalimpi askel olisi henkilökohtainen hiilibudjetti, jossa jokaisella olisi oikeus tiettyyn päästömäärään ja sen ylittävistä päästöistä jouduttaisiin maksamaan päästömaksua, jonka tulot voitaisiin käyttää ilmastonmuutoksen hillinnän ja sopeutumisen toimenpiteiden rahoittamiseen. Henkilökohtainen hiilibudjetti on ainoa ratkaisu, jolla estetään rebound-efekti eli päästöjen siirtyminen sektorilta toiselle.

Kaikissa toimenpiteissä pitää kuitenkin huomioida myös sosiaalinen kestävyys, jotta heikommassa asemassa olevat eivät joudu ilmastotalkoiden sijaiskärsijöiksi. Taloudellista kestävyyttä voitaisiin parantaa niin, että valtion velanotto olisi sallittua vain pitkän tähtäimen sosiaalista ja ekologista kestävyyttä parantaviin investointeihin.

Tämä saattaa kuitenkin olla hyvin haastava tehtävä nykyisessä rahajärjestelmässä, minkä vuoksi taloudellisesta kestävyydestä tulisi pystyä joustamaan kuitenkin niin, ettei sijaiskärsijöiksi joudu jokin muu maa tai tulevat sukupolvet.

Jos Suomi haluaa todella olla globaali edelläkävijä kestävän maailman luomisessa, on ainoa keino tehdä Suomesta taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävä valtio. Mikään valtio ei vielä ole tässä onnistunut, minkä vuoksi Suomi voisi olla esimerkkinä todellisesta kestävän kehityksen valtiosta.

Kirjoittaja on järjestöaktiivi sekä talous- ja ilmastoasiantuntija, joka on erikoistunut erityisesti talouden, ilmaston ja eriarvoisuuden kytköksiin.

eriarvoisuuskestävän kehityksen tavoitteetpolitiikkailmastonmuutos Suomi

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.