ympäristö

Kasveja autiomaassa.

Chilessä on valtava uusiutuvan energian potentiaali, mutta monet tavalliset kansalaiset eivät ole päässeet vielä hyötymään

Chilessä tuotetaan runsaasti etenkin aurinkoenergaa. Eniten siitä ovat kuitenkin hyötyneet muun muassa suuret kaivosyhtiöt, joiden energialaskut ovat pienentyneet merkittävästi. Samaan aikaan slummeissa ja maaseudulla elää yhä ihmisiä, joilla ei ole sähköä.
Aurinkopaneeleita rakennuksen katolla.

Lähes miljoona brasilialaista on yhä ilman sähköä Amazonilla – Hajautettu energiantuotanto tuo sekä sähköä että työpaikkoja

Monissa viidakkokylissä on alettu pumpata vettä ja pitää jääkaapit kylminä aurinkoenergialla. Projektia pyörittävä järjestö on saanut jopa tappouhkauksia, sillä aurinkoenergian voittokulku haittaa diesel-kauppiaita.
Sarvikuono kadulla ihmisten ympäröimänä.

Ilmastonmuutos uhkaa Nepalin sarvikuonoja – Ruokaa etsivistä eläimistä on tullut kaupungeissa turistinähtävyys

Nepal on onnistunut suojelemaan sarvikuonoja monilta uhilta, mutta uusi haaste ovat muun muassa tulvat ja kuivuus. Keväisin juomavettä on liian vähän, monsuuniaikana sarvikuonoja hukkuu jokiin. Lisäksi tulokaskasvit uhkaavat korvata niiden lempiruuan.
CNS-järjestön johtaja Joaquim Belo, Brasilia

Voitontavoittelu ja konservatiivinen ideologia tuhoavat Amazoniaa

Uhat, kärsimys ja kipu ovat aina olleet osa Amazonian perinteisten kansojen ja yhteisöjen elämää, mutta ne eivät ole koskaan olleet niin pahoja kuin nyt, kirjoittaa Brasilian keräilijäväestön liiton kansainvälisten asioiden sihteeri Joaquim Belo.
Autoja jonossa.

Raportti: Teollisuusmaat dumppaavat yhä autoja kehitysmaihin – Hollannista Gambiaan viedyn auton keski-ikä on 19 vuotta

Miljoonia käytettyjä ajoneuvoja on viety viime vuosina Euroopasta, Yhdysvalloista ja Japanista kehittyviin maihin, etenkin Afrikan maihin. Ne saastuttavat ilmaa ja johtavat tieliikenneonnettomuuksiin, varoittaa YK:n ympäristöohjelma Unep.
Norsun veden äärellä.

Osa luonnonsuojelijoista epäilee Botswanan norsukuolemien virallista selitystä – Tutkinta on ollut hidasta ja huolimatonta

Botswanassa on kuollut tänä vuonna satoja norsuja. Virallinen syy on sinilevä, mutta tutkinnan läpinäkymättömyys on synnyttänyt spekulointia siitä, että hallitus yrittää peitellä jotakin kuolemiin liittyvää.
Keramiikkapisaroita riippuu puista.

Taide ottaa kantaa kestävän kehityksen tavoitteisiin Helsingissä – ”Ihmiset eivät ole vain kestävyyskriisin synnyttäjiä vaan myös ratkaisijoita”

Töölönlahden ympäristössä on näytteillä kestävän kehityksen tavoitteita käsitteleviä teoksia aina biotaiteesta performansseihin ja osallistavaan taiteeseen. Kantavana teemana on ihmisen vastuun ymmärtäminen, kertoo näyttelyn kuratoinut taiteilija Marika Tomu Kaipainen.
Nainen ohittaa taloa, jonka peltikatto on vahingoittunut.

Sään ääri-ilmiöt ovat lisääntyneet jyrkästi 20 vuoden aikana, ja suurin selitys on ilmasto, sanoo tuore YK-raportti

”Olemme muuttamassa ainoan kotimme asumiskelvottomaksi helvetiksi miljoonille ihmisille”, sanoo YK:n katastrofiriskeihin erikoistunut erityisedustaja Mami Mizutori. Tuoreen raportin mukaan etenkin tulvien ja myrskyjen esiintyvyys on noussut 2000-luvulla rajusti.
Nainen kyykyssä ruohikossa, vieressä puuristi.

Oikeus määräsi Kenian viranomaiset jättikorvauksiin lyijymyrkytyksen uhreille – Kaikki sai alkunsa Phyllis Omidosta, joka on nyt monien sankari

Viranomaiset ovat antaneet saastuttavan teollisuuden toimia Keniassa suhteellisen vapaasti, mutta ympäristöaktivisti Phyllis Omidon ansiosta tilanne on muuttumassa. Muun muassa suomalaiselta KIOS-säätiöltä tukea saanut Omido sai suljettua saastuttavan metallisulaton ja on voittanut myös oikeusjutun sitä vastaan – hallitus tosin yrittää valittaa päätöksestä.
Mies ja seinä, jossa näkyvillä muovipullojen korkkeja.

Ugandassa rakennetaan taloja muovipulloista – ”Ekotiili” ei tuota lainkaan päästöjä

Ugandassa on rakennettu 117 taloa kolmesta miljoonasta muovipullosta. Asunnottomuutta niillä ei ratkaista mutta osa muovijäteongelmasta kyllä.
Kaksi pyykkipoikaa farkkujen yläosassa

Selvitys: Suomalaisten vaateyritysten avoimuus on parantunut – Pienet pärjäävät isoja paremmin

Yhä useampi suomalainen vaatebrändi julkaisee tehdaslistansa ja kertoo ilmastotoimistaan, käy ilmi Eetin selvityksestä. Järjestö peräänkuuluttaa parempaa avoimuutta etenkin riskimaissa tuottavien yritysten toimintaan.
Mies pellolla vesimeloni kädessään.

Latinalaisen Amerikan maat ryhtyvät yhteistyöhön vesipulan helpottamiseksi – Metsitys ja sadeveden keräys apukeinoina

Puolikuivat alueet yli valtionrajojen ryhtyvät jakamaan tietoa maatalouskäytännöistään, jotta ilmastonmuutosta paremmin sietävää maataloutta ja elämäntapaa olisi helpompi kehittää. Esimerkiksi Brasiliassa on kehitetty niin sanottu maanalainen pato.
Tiikeri vihreässä vedessä.

WWF:n raportti: Selkärankaisten villieläinten populaatiot vähentyneet yli kaksi kolmasosaa – ”Ylikulutuksen on loputtava”

Ihmisen toiminta kutistaa kovaa vauhtia selkärankaisten villieläinten elintilaa. WWF:n raportti tarjoaa ratkaisuksi suojelun lisäämistä, mutta muistuttaa, että lisäksi tarvitaan kokonaisvaltaista kulutus- ja tuotantotapojen muutosta.
Satelliittikuva Pakistanin Karachista.

Pakistan on vesikonfliktien kynnyksellä

Veden saatavuus on Pakistanissa pudonnut yli 80 prosenttia viimeisten 70 vuoden aikana. Kestämättömän tilanteen taustalla olevat syyt ovat moninaiset, ja ne juontavat juurensa aina brittien siirtomaavaltaan asti.
Nainen pöydän takana.

Alkuperäiskansojen maat ovat vaarassa, kun talouksia elvytetään pandemian jäljiltä

Kiinnostus alkuperäiskansojen asuttamien alueiden luonnonvaroihin on lisääntynyt, sillä talouksille halutaan piristysruiske koronapandemian jälkeen. Se voi pahentaa pandemian vaikutuksia, varoittaa Amerikkojen ihmisoikeuskomission varapresidentti Antonia Urrejola.
Mies ja lapsi tulvavedessä kelluvassa veneessä.

Bangladeshissa on pahimmat tulvat vuosiin – Noin 5,5 miljoonaa ihmistä kärsii seurauksista

Bangladeshin monsuunikaudella sataa aina, mutta tänä vuonna sateet ovat olleet poikkeuksellisen rankkoja ja tulvat kestäneet kauan. ”Ne, joilla ei laillani ole minne mennä, elävät taloissa, jotka ovat osittain veden alla. Huoneessamme on polven syvyydeltä vettä”, kertoo räätäli Arif Hossain.
Puolilähikuva naisesta vihreällä penkillä kimppu vaaleanpunaisia neilikoita kädessään

”Meidän aikamme on narsistista pöhöttyneisyyttä ja omakuvien monistamista” – Tanssija Sanna Kekäläinen teki esityksen ilmastonmuutoksesta ja ihmisen vaikutuksesta maapalloon

Sanna Kekäläinen pohti vuosia, miten kääntää ilmastonmuutos esittävien taiteiden kielelle. Tuloksena on Kansallisteatterin suurella näyttämöllä ensi-iltansa saava teos If I Would Lose My Voice, jonka keskiössä eivät ole ihmiset henkilökohtaisine tunteineen vaan maapallo, jolla ihmiset ovat ”pelkkiä pieniä kakkiaisia”.
Mies halaa vanhassa metsässä valtavaa puuta

”Suhtaudumme puihin ja luontoon samoin kuin ihmisiin” – Uusi teknologia auttaa kenialaista alkuperäiskansaa maaoikeuksiensa puolustamisessa

Kenialaisia ogiekeja on yritetty useasti häätää asuinalueiltaan. Uuden, alkuperäiskansojen perimätietoa ja historiaa hyödyntävän 3D-mallinnustekniikan avulla ogiekit ja muut alkuperäiskansat voivat puolustaa maitaan ja suojella luontoa.
Tilaa aihepiirin ympäristö RSS-syöte