ihmisoikeudet
Amnesty ei hyväksy Zhao Lianhain tuomiota
Amnesty ei hyväksy Zhao Lianhain tuomiota
Melamiinin saastuttama maito tappoi Kiinassa ainakin kuusi lasta, ja aiheutti munuaisvaivoja noin 300 000 lapselle. Eilen vanhempien tukiryhmää organisoinut Zhao Lianhai tuomittiin vankeuteen ”yhteiskunnallisen järjestyksen häiritsemisestä”.
Pakolaisjärjestö kritisoi EU:n ja Libyan sopimusta
Pakolaisjärjestö kritisoi EU:n ja Libyan sopimusta
Eurooppalaisten pakolaisjärjestöjen kattojärjestö ECRE on huolissaan Libyan ja Euroopan komission sopimuksesta, jossa sovitaan yhteistyöstä siirtolaisuus- ja pakolaiskysymyksissä.
Bangladeshin ay-aktiivit vapautettu
Bangladeshin ay-aktiivit vapautettu
Elokuussa vangitut ay-aktiivit Kalpona Akter, Babul Akhter ja Aminul Islam on vapautettu takuita vastaan. Bangladeshin hallitus ei kuitenkaan ole luopunut syytteistään Akteria,
Akhteria ja Islamia vastaan. Hallitus on myös perunut työntekijöiden oikeuksia ajavan ihmisoikeusjärjestö BCWS:n kansalaisjärjestöstatuksen.
EU:n kovistelu ei hetkauta Sri Lankaa
EU:n kovistelu ei hetkauta Sri Lankaa
Euroopan unioni poisti elokuussa
erityistullihelpotukset Sri Lankan tuonnilta. Painostusele ei
kuitenkaan hetkauta saarivaltion hallitusta, joka saa tukea Intialta ja Kiinalta.
Siirtolaisten joukkomurha Meksikossa havahdutti avustusjärjestöt terästäytymään
Siirtolaisten joukkomurha Meksikossa havahdutti avustusjärjestöt terästäytymään
Elokuinen 72 siirtolaisen joukkomurha Meksikossa on saanut alueen ihmisoikeus- ja avustusjärjestöt terästäytymään. Järjestöt toivovat alueen valtioiden tarttuvan yhdessä yhteiseen ongelmaansa.
Kashmirin nuoriso taistelee itsenäisyydestä netissä
Kashmirin nuoriso taistelee itsenäisyydestä netissä
Vuodesta 1989 jatkunut aseellinen kapina Intian Kashmirissa saa nyt uusia muotoja
internetin sosiaalisessa mediassa, kuten Facebookin, Twitterin ja YouTuben sivuilla.
Aids- ja huumelinja kovenee Ukrainassa
Aids- ja huumelinja kovenee Ukrainassa
Vakavasta aids-ongelmasta kärsivän Ukrainan uusi
johto on ryhtynyt koviin otteisiin huumeiden käyttäjiä ja hiv-positiivisia vastaan, aids-työtä tekevät järjestöt kertovat.
Australia suitsii lasten hyväksikäyttöä
Australia suitsii lasten hyväksikäyttöä
Australialaiset ovat sotkeutuneet monella
tasolla Aasian seksiturismiin. Intiassa toimineen pedofiilin tai
lapsiseksiä Thaimaassa harrastaneen australialaismiehen pidättäminen
ovat ilmiössä vain jäävuoren huippu.
Ruotsalaista öljy-yhtiötä syytetään väkivallan lietsonnasta
Ruotsalaista öljy-yhtiötä syytetään väkivallan lietsonnasta
Ruotsalaisten johtama öljynporaushanke
Etelä-Sudanissa vuonna 1997 kiihdytti sisällissotaa ja rikoksia ihmisyyttä
vastaan, kansalaisjärjestöt syyttävät.