EU:n kovistelu ei hetkauta Sri Lankaa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

EU:n kovistelu ei hetkauta Sri Lankaa

Euroopan unioni poisti elokuussa
erityistullihelpotukset Sri Lankan tuonnilta. Painostusele ei
kuitenkaan hetkauta saarivaltion hallitusta, joka saa tukea Intialta ja Kiinalta.

Euroopan unioni poisti elokuussa erityistullihelpotukset Sri Lankan tuonnilta, mutta painostusele ei hetkauta saarivaltion hallitusta.

EU yrittää painostaa Sri Lankaa selvittämään epäillyt ihmisoikeusloukkaukset, joita tapahtui keväällä 2009 päättyneen liki 30-vuotisen sisällissodan aikana.

Ihmisoikeusjärjestöt ja YK epäilevät sodan molempia osapuolia - armeijaa ja tamilien LTTE-sissiliikettä - siviilien tappamisesta ja muista sotarikoksista.

Presidentti Mahinda Rajapaksan johtama Sri Lankan hallitus ei ole päästänyt EU:n tai YK:n tutkijoita maahan.

"Sri Lanka on pystynyt vastustamaan EU:n ja muiden länsimaiden painostusta, koska se on saanut tukea Intialta ja Kiinalta varsinkin YK:ssa", tutkija Jehan Perera sanoo.


Vilkasta rakentamista


Sri Lanka on jatkossakin EU:n kehitysmaiden tuonnille myöntämän yleisen suosituimmuuskohtelun (GSP) piirissä, mutta sen lisäksi annetut kymmenen prosentin tullihelpotukset (GSP+) loppuivat 15. elokuuta.

Samana päivänä Rajapaksa avasi etelärannikolla Hambantotan uudistetun sataman, jonka 280 miljoonaa euroa maksaneesta korjauksesta Kiina rahoitti 85 prosenttia.

Sri Lanka solmi myös Intian kanssa elokuussa sopimuksen sodan runteleman rautatien rakentamisesta uudelleen saarivaltion pohjoisosaan.

Hanke on osa yli 600 miljoonan euron jälleenrakennuspakettia, johon Intia on sitoutunut Sri Lankassa.

Suuri intialainen Mahindra-yhtiö on ilmoittanut, että se tuo uusia automalleja Sri Lankan markkinoille ja tutkii mahdollisuuksia perustaa niiden kokoonpanotehdas saarelle.

EU arvioi, että Sri Lanka hyötyi tullimaksun lisäalennuksesta vuonna 2008 noin 78 miljoonaa euroa.

Edun päättyminen iskee kovimmin Sri Lankan vaateteollisuuteen, joka työllistää 270 000 henkeä ja on tuonut suurimmat vientitulot. Vuonna 2009 ne olivat noin 2,34 miljardia euroa.


Vaatetehtaissa pelätään


Sri Lankan hallituksen ministeri Keheilya Rambukwella luonnehti "loukkaaviksi" ehtoja, joita EU asetti edun jatkamiselle.

Hallitus vakuuttaa, että EU-edun menetys ei vie saarelta työpaikkoja. Rambukwellan mukaan valuuttavaranto kasvaa kohisten ja matkailutulot sekä ulkomailta tulevat rahalähetykset korvaavat vaateviennin menetykset.

Vaateteollisuuden työntekijät eivät ole yhtä huolettomia.

"Kellään ei ole selvää käsitystä, mitä edun loppuminen merkitsee. Se selviää puolen vuoden kuluessa. Nyt olemme hyvin peloissamme", Achila Mapalagama sanoo. Hän valvoo työntekijöiden oikeuksia pääkaupungin lähellä sijaitsevalla Katunayaken vapaalla talousvyöhykkeellä.

Yhdysvaltain ulkoministeriö julkisti elokuun alkupuolella raportin siitä, miten Sri Lanka on selvittänyt sisällissodan epäiltyjä ihmisoikeusloukkauksia.

Raportin mukaan asiaa penkomaan nimetyt kaksi komiteaa ovat toimineet tehottomasti ja niiden riippumattomuus on kyseenalainen.

Sri Lanka


* Saarivaltio Intian valtameressä Intian kaakkoispuolella

* Asukkaita 20 miljoonaa

* Alle 2 dollarilla päivässä eläviä 39,7%

* Yli 15-vuotiaista lukutaidottomia 9,2%

* Sijoitus Inhimillisen kehityksen indeksissä 102/182
(Lähde: YK)

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia