Näkökulma: Energiavallakumous ja turvallisuuspolitiikka
Näkökulma: Energiavallakumous ja turvallisuuspolitiikka
Energia-alan muutos tarkoittaa esimerkiksi Lähi-idän merkityksen pienenemistä suurvaltojen kannalta, kirjoittaa Raimo Pesonen.
5.7.2016Energia-alan muutos tarkoittaa esimerkiksi Lähi-idän merkityksen pienenemistä suurvaltojen kannalta, kirjoittaa Raimo Pesonen.
5.7.2016Tv-kanava Fox sekoitti EU:n ja YK:n, mutta inhimillisen virheen lisäksi taustalla voi olla isompi ongelma, kirjoittaa Rilli Lappalainen.
1.7.2016Somaliassa opiskellaan vieraalla kielellä ja opetus on huonolaatuista. Siksi diasporasta palaavat vievät työt ja saavat parempaa palkkaa, kirjoittaa Nimco Noor.
27.6.2016Mitä jos ruokafanatismin sijaan keskittyisimme vaihteeksi siihen tavoitteeseen, että kaikilla olisi sitä riittävästi?
23.6.2016Keniassa voisi olla vaateteollisuutta, sillä maassa kasvaa puuvillaa, mutta teollisuus ei kannata, koska Euroopasta ilmaiseksi tai halvalla rahdatut vaatepaalit vääristävät markkinoita, kirjoittaa Varpu Vasko.
21.6.2016Nykyhallitus ei ole saanut pahemmin kiitosta kansalaisyhteiskunnalta, mutta sille kuuluu kiitos siitä, että se on omistajana nostanut vastuullisuuskysymykset entistä voimakkaammin yritysten agendalle, kirjoittaa Irene Leino.
17.6.2016Kiina haluaa näyttää viehätysvoimaansa ulkomalle. Keinona ovat PR-kampanjat ja kansainvälinen mediatoiminta, kirjoittaa Eero Suoranta.
13.6.2016Viime viikkojen uutisia lukiessa on tuntunut, että päättäjillä on usein enemmän tarmoa taistella numeroita kuin itse ongelmia vastaan, kirjoittaa Jaro Karkinen.
8.6.2016Perheenyhdistämispäätöksistä on tulossa Suomelle lapsen oikeuksien sopimuksen koetinkivi, kirjoittaa Suomen UNICEFin ohjelmajohtaja Inka Hetemäki.
7.6.2016