YK: Lähes 900 ihmistä tapettiin Kongossa kahden yhteisön välisissä taisteluissa vaalien alla | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

YK: Lähes 900 ihmistä tapettiin Kongossa kahden yhteisön välisissä taisteluissa vaalien alla

Taistelut ovat johtaneet satojen kuolemaan Kongon länsiosissa. Samaan aikaan maassa kiistellään presidentinvaalien tuloksesta.

YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Michelle Bachelet

YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Michelle Bachelet on vaatinut Kongon väkivaltaisuuksien tutkintaa. Kuva: Laura Jarriel / UN Photo.

Kongon demokraattisessa tasavallassa on paljastunut satojen ihmisten kuolemaan johtanut väkivallanteko. YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimiston mukaan ainakin 890 ihmistä tapettiin maan länsiosissa sijaitsevalla Yumbin alueella neljässä kylässä viime joulukuun puolivälissä noin kolmen päivän aikana.

Kyse oli kahden paikallisen yhteisön välisistä kahakoista. Lisäksi ainakin 82 ihmistä loukkaantui ja 465 rakennusta poltettiin tai ryöstettiin, mukana kaksi peruskoulua ja terveyskeskus.

YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Michele Bachelet vaati tekojen välitöntä tutkintaa.

”Tämä on välttämätöntä oikeuden varmistamiseksi näiden kammottavien hyökkäysten uhreille mutta myös uusien väkivaltaisuuksien estämiseksi sekä ihmisten kiukkuun ja epäoikeudenmukaisuuden tunteisiin puuttumiseksi. Muuten ne voivat johtaa toistuvaan väkivallan kierteeseen yhteisöjen välillä”, hän sanoi tiedotteessa.

YK:n mukaan uhreja voi olla vieläkin enemmän, sillä 890 on haudattujen ihmisten määrä. Ruumiita on voitu myös heittää Kongo-jokeen tai polttaa, sanoi YK:n edustaja Ravina Shamdasani uutistoimisto Reutersin mukaan.

Kongo on kärsinyt pitkään erilaisista sisäisistä konflikteista, joista osa on etnispohjaisia, osa liittyy esimerkiksi taisteluun luonnonvarojen hallinnasta. Maan hallitus on heikko eikä pysty pitämään yllä turvallisuutta valtavassa maassa.

Viime aikoina levottomuutta ovat lisänneet joulukuun lopulla järjestetyt presidentinvaalit, joita ehdittiin lykätä kaksi vuotta, koska presidentti Joseph Kabila ei suostunut astumaan vallasta.

Uutistoimisto Reutersin tavoittaman paikallisen aktivistin mukaan Yumbin alueen väkivaltaisuuksissa ei varsinaisesti ollut kyse vaaleista vaan paikallisen päällikön hautajaisista, mutta jännitteitä kahden yhteisön välillä oli lisännyt se, että ne kannattivat eri ehdokkaita.

Väkivallan seurauksena useimmat alueen ihmiset ovat paenneet. 16 000 ihmistä pakeni naapurimaahan Kongon tasavaltaan ja äänestys peruttiin Yumbin alueella.

Kongon presidentinvaalien voittajaksi on julistettu Felix Tshisekedi, mutta vaalien rehellisyys on kyseenalaistettu laajasti. Suurimman osan vaalituloksista käsiinsä saanut Financial Times -lehti kertoi eilen, että tulos on täysin väärennetty.

Toiseksi jäänyt Martin Fayulu on vienyt tuloksen perustuslakituomioistuimeen.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia