Yhdysvallat: Sairaalan tuhoaminen Afganistanissa ei sotarikos | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Yhdysvallat: Sairaalan tuhoaminen Afganistanissa ei sotarikos

Yhdysvaltain oman selvityksen mukaan viime syksynä tehty ilmaisku sairaalaan oli inhimillisten ja teknisten virheiden tulosta. Tekijät eivät saa rikossyytteitä.

Yhdysvallat on julkistanut tutkimusraporttinsa viime syksynä tapahtuneista ilmaiskuista, joissa maan ilmavoimat tuhosivat vahingossa Afganistanissa Lääkärit ilman rajoja -järjestön (MSF) ylläpitämän sairaalan.

Viime viikolla julkistetun raportin mukaan kyseessä oli vahinko, joka johtui teknisistä vioista, inhimillisistä erehdyksistä ja muista tekijöistä. Yhtään sotilasta ei aseteta rikossyytteisiin, eikä kyseessä raportin mukaan ole sotarikos, raporttiin tutustuneet kansainväliset mediat kertovat.

Kunduzin kaupungissa tehdyssä iskussa kuoli 42 ihmistä, mukaan lukien 14 MSF:n henkilökunnan jäsentä. Kymmeniä muita loukkaantui.

MSF:n mukaan se oli ilmoittanut ennen iskua koordinaattinsa joukoille. Lisäksi se ilmoitti olevansa vaarassa iskujen alettua, mutta siitä huolimatta iskut jatkuivat puoli tuntia ilmoituksen jälkeen.

Yli 3 000-sivuisen raportin mukaan Yhdysvaltain joukkojen tarkoituksena oli iskeä eri rakennukseen Kunduzissa, mutta ne osuivat harhaan, koska lentokoneen järjestelmässä oli tekninen vika. Henkilökunta teki virheitä, eikä se ollut saanut riittävästi ohjeita. Myös tapahtumien nopeus ja henkilökunnan väsymys listattiin syiksi tapahtumiin. Ennen hyökkäystä amerikkalais- ja afganistanilaisjoukot olivat taistelleet kaksi päivää talebantaistelijoita vastaan.

Raporttia esitelleen armeijan kenraalin mukaan armeijan henkilökuntaa ei aseteta syytteeseen, koska isku katsotaan vahingoksi. Toistakymmentä ihmistä on kuitenkin saanut "hallinnollisen rangaistuksen", kuten nuhtelukirjeitä ja hyllytyksiä. Uhreille ja näiden omaisille on maksettu korvauksia ja sairaalan uudelleenrakentamiseen on osoitettu rahaa.

MSF on tyytymätön raporttiin. Sen mukaan rangaistukset ovat alimitoitetut eikä se edelleenkään ole varma, onko sen turvallista palata Kunduziin pyörittämään toimintaansa. Uhrit eivät voi haastaa armeijaa oikeuteen, se muistuttaa kannanotossaan.

Järjestö on aiemmin vaatinut riippumatonta tutkimusta iskusta, mutta siihen ei ole ryhdytty.

Myös ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch kritisoi sitä, ettei rikossyytteitä nostettu. New York Times -lehden siteeraaman asiantuntijan John Siftonin mukaan sotarikossyyte voisi tulla kyseeseen siinä tapauksessa, että kyse on piittaamattomuudesta ja laiminlyönneistä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia