Riippumaton komissio saattaa tutkia Afganistanin sairaalaiskun | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Riippumaton komissio saattaa tutkia Afganistanin sairaalaiskun

Kansainvälinen humanitaaristen kysymysten selvityskomissio on pyytänyt Yhdysvaltain ja Afganistanin suostumusta tutkimukseen.

Riippumaton tutkintakomissio saattaa tutkia Yhdysvaltain Afganistaniin tekemän sairaalaiskun. Kansainvälinen humanitaaristen kysymysten selvityskomissio (IHFCC) on ottanut yhteyttä Yhdysvaltain ja Afganistanin viranomaisiin ja tarjonnut näille osaamistaan, kertoi Lääkärit ilman rajoja -järjestö (MSF) tänään.

Yhdysvallat iski lokakuun alussa MSF:n Afganistanin Kunduzissa ylläpitämään sairaalaan. Ilmaiskussa kuoli 22 ihmistä. Yhdysvallat on pahoitellut tekoa, luvannut korvauksia uhrien omaisille ja sanonut tutkivansa iskun. Sairaala on suljettu tapahtuman seurauksena.

MSF sekä myös muut avustusjärjestöt ovat kuitenkin vaatineet, että riippumaton taho tutkii iskut. Parhaiten siihen sopii MSF:n mukaan IHFCC, joka perustettiin vuonna 1991 Geneven sopimusten pohjalta tutkimaan kansainvälisen humanitaarisen oikeuden loukkauksia. Komissio on riippumaton YK:n turvallisuusneuvostosta ja kansainvälisestä sotarikostuomioistuimesta, ja sen tehtäviin kuuluu nimenomaan faktojen selvittäminen.

"Olemme saaneet osanottoja ja pahoitteluita, mutta se ei riitä. On yhä hämärän peitossa, miksi tunnettua sairaalaa, joka oli täynnä potilaita ja henkilökuntaa, pommitettiin yli tunnin ajan toistuvasti. Meidän pitää ymmärtää, mitä tapahtui ja miksi”, sanoo MSF:n kansainvälinen johtaja Joanne Liu.

Guardian-lehden mukaan IHFCCC:tä ei ole tähän mennessä käytetty koskaan aiemmin. IHFCC sanoi tiedotteessaan aiemmin olevansa halukas tutkimaan iskun mutta vain kyseessä olevien valtioiden valtuutuksella.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia