WHO: Lähes kaikki ihmiset hengittävät saastunutta ilmaa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

WHO: Lähes kaikki ihmiset hengittävät saastunutta ilmaa

Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan jopa 99 prosenttia kaikista maailman ihmisistä hengittää ilmaa, joka ylittää ilmanlaadulle asetetut turvallisuusrajat. Pahiten ilmansaasteista kärsivät ihmiset matala- ja keskituloisissa maissa.

Savusumun peittämä kaupunkimaisema.

Savusumun peittämä näkymä New Delhistä. Intian suurkaupungit ovat ilmanlaadultaan maailman saastuneimpia paikkoja. Kuva: Jean-Etienne Minh-Duy Poirrier / Flickr / CC BY-SA 2.0.

Jos asut Suomessa suurten kaupunkikeskusten ulkopuolella, saatat hyvinkin kuulua siihen onnekkaaseen vähemmistöön, joka saa nauttia puhtaasta hengitysilmasta.

Suurin osa maapallon väestöstä ei samasta edusta nauti. Maailman terveysjärjestön (WHO) maanantaina julkaisemien tietojen mukaan peräti 99 prosenttia ihmisistä elää alueilla, joissa ilma on saastunutta.

Ilmanlaatua heikentävät ennen kaikkea pienhiukkaset ja typpidioksidi. Molempia syntyy pääasiallisesti fossiilisten polttoaineiden käytöstä.

Alle 2,5 mikrometrin kokoiset pienhiukkaset tunkeutuvat syvälle hengitysteihin ja sitä kautta verenkiertoon. Ne aiheuttavat muun muassa kroonisia sydän-, verisuoni- ja hengityssairauksia ja lisäävät ennenaikaisia kuolemia. Typpidioksidi supistaa korkeina pitoisuuksina keuhkoputkia ja lisää hengityselinoireita erityisesti lapsilla ja astmaatikoilla.

Ilmansaasteiden terveysvaikutukset on tunnettu jo pitkään, mutta uusimpien tutkimusten mukaan aiemmin arvioitua pienemmilläkin pitoisuuksilla on merkittäviä haittavaikutuksia. WHO päivittikin viime vuonna ilmanlaatua koskevia ohjearvojaan tiukempaan suuntaan.

Myös Suomessa ilmansaasteiden pitoisuudet ylittävät useimmat WHO:n uusista ohjearvoista, vaikka globaalissa vertailussa meillä nautitaankin varsin puhtaasta ilmasta. Suomessa tilanne on ongelmallisin pakokaasujen typpidioksidipäästöjen suhteen.

WHO:n pääjohtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus korostaakin järjestön tiedotteessa, että ilmansaasteita koskevat huolet korostavat tarvetta nopeuttaa siirtymää puhtaampiin energianlähteisiin.

WHO:n koordinoima ilmanlaadun tarkkailuverkosto on kasvanut, ja nykyään ilmanlaatua tarkkaillaan yli 6 000 kaupungissa 117:ssa eri maassa. Ylivoimaisesti suurimmassa osassa niistä WHO:n ohjearvot ylittyvät.

Korkean tulotason maiden kaupungeista vain 17 prosenttia on sellaisia, joissa pienhiukkastasot jäävät ohjearvojen alle. Matala- ja keskituloisissa maissa tilanne on vielä huomattavasti synkempi: alle prosentissa kaupungeista ilmanlaatu on ohjearvojen mukainen.

WHO:n tietojen mukaan maailman puhtaimmasta hengitysilmasta näyttäisivät nauttivan ruotsalaiset. Suomi tulee hyvänä kakkosena aivan kannoilla.

Maakohtaiset luvut tosin eivät ole ilmanlaadun tarkkailussa erityisen olennaisia, koska ilmanlaatu vaihtelee alueellisesti hyvin paljon. Puhtainta ilma on kaukana kaupungeista ja teollisuuslaitoksista. Aiemmin on uutisoitu myös, että maailman puhtainta ilmaa on havaittu Muonion Sammaltunturilla sijaitsevalla mittausasemalla.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia