Uutiset Kestävän kehityksen tavoitteet

Vuoden YK:n ystävä -tunnustus professori Eeva Furmanille

”Vaikka tilanne on erittäin vakava, siirtyminen kestäville poluille on vielä mahdollinen. Omilla toimillani haluan luoda lapsille uskoa tulevaisuuteen”, sanoo YK-liiton kunniamaininnalla palkittu Suomen kestävyyspaneelin johtaja Eeva Furman.
Nainen puolilähikuvassa, taustalla puita.
Eeva Furman toimii Suomen ympäristökeskuksen ympäristöpolitiikkakeskuksen johtajana. (Kuva: Suomen YK-liitto)

Suomen YK-liitto on myöntänyt tämänvuotisen Vuoden YK:n ystävä -kunniamainintansa professori Eeva Furmanille.

Furman toimii Suomen ympäristökeskuksen ympäristöpolitiikkakeskuksen johtajana. Hän on myös Suomen kestävyyspaneelin puheenjohtaja

”Tarvitsemme isoa yhteiskunnallista murrosta. YK:n kestävän kehityksen tavoitteet toimivat muutoksen kompassina”, Furman sanoo YK-liiton tiedotteessa.

Furman on ollut mukana myös YK:n asettamassa 15 huippuasiantuntijan ryhmässä, joka selvitti kestävän kehityksen tilaa neljän vuoden ajan.

Ryhmä antoi raporttinsa viime syksynä ja totesi, että köyhyyden poistaminen ja kaikkien ihmisten hyvinvointi ovat saavutettavissa olevia tavoitteita mutta vain, jos ihmisten ja ympäristön välinen suhde muuttuu ja eriarvoisuuteen puututaan nopeasti.

”Vaikka tilanne on erittäin vakava, siirtyminen kestäville poluille on vielä mahdollinen. Omilla toimillani haluan luoda lapsille uskoa tulevaisuuteen”, Furman toteaa YK-liiton videolla.

YK-liiton YK:n ystävät -verkosto myönsi tunnustuksensa nyt neljännen kerran. YK:n ystävien tavoitteena on vahvistaa suomalaisten YK-osaamista ja tehdä tunnetuksi Suomen YK-politiikkaa. Viime vuonna YK:n ystäväksi valittiin tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

YK juhlii tänä vuonna 75. syntymäpäiväänsä. Lauantaina 24.10. vietettäviä syntymäpäiviä juhlitaan Suomessa muun muassa Agenda – Art 2030 -taidetapahtumalla.

Kestävän kehityksen tavoitteet kestävän kehityksen tavoitteetYK Suomi Suomen YK-liitto

Lue myös

Keramiikkapisaroita riippuu puista.

Taide ottaa kantaa kestävän kehityksen tavoitteisiin Helsingissä – ”Ihmiset eivät ole vain kestävyyskriisin synnyttäjiä vaan myös ratkaisijoita”

Töölönlahden ympäristössä on näytteillä kestävän kehityksen tavoitteita käsitteleviä teoksia aina biotaiteesta performansseihin ja osallistavaan taiteeseen. Kantavana teemana on ihmisen vastuun ymmärtäminen, kertoo näyttelyn kuratoinut taiteilija Marika Tomu Kaipainen.
Ilmakuva valtavasti aurinkopaneelikentästä vehreällä maaseudulla

YK:n kestävän kehityksen raportti: Afrikan maat saavuttaneet ilmastotavoitteet parhaiten, Suomi ja muut länsimaat listan häntäpäässä

Iso osa Afrikan maista ja moni muu kehittyvä maa on saavuttanut kaikki kestävän kehityksen Agenda 2030 -ohjelman ilmastotavoitteet, käy ilmi YK:n tuoreesta kestävän kehityksen raportista. Surkeimmin ovat suoriutuneet länsimaat, Suomi mukaan lukien.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Nainen puolilähikuvassa, taustalla rakennus.

”Meidänkin kärsivällisyydellämme on rajansa” – Länsi-Saharan konfliktiin ei näy ratkaisua

Marokon armeija ja Länsi-Saharan itsenäisyysliike Polisario ovat ottaneet yhteen Guergueratin raja-alueella, ja nyt alueella pelätään konfliktin eskaloitumista. ”Meille ei ole ollut rauhasta mitään hyötyä”, sanoo Polisarion Suomen edustaja Baida Embarec Rahal.
Nuori mies pellolla.

Raportti: Rypäleaseiden uhrimäärä on vähentynyt, mutta uudet käyttötapaukset aiheuttavat huolta

Rypäleaseilla on yhä vähemmän uhreja, mutta kokonaan niiden käyttöä ei ole saatu kitkettyä eikä jäänteitä raivattua. Kansainvälistä rypäleasesopimusta seuraava koalitio on huolissaan myös rypäleaseiden käytöstä esimerkiksi Vuoristo-Karabahin konfliktissa.
Kultahippuja kämmenellä.

Kultaa ja timantteja louhitaan vaarallisissa oloissa – Raportti: Suuret koruyhtiöt eivät voi vakuuttaa kuluttajille, etteikö niiden tuotteiden taustalla olisi ihmisoikeusloukkauksia

Useimmat suuret koruyhtiöt eivät seuraa kaivosten olosuhteita eivätkä toimi työntekijöiden oikeuksien parantamiseksi. Moni on kuitenkin parantanut vastuullisuuttaan parin viime vuoden aikana, sanoo ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch.
YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Michelle Bachelet

Etiopian Tigrayn alueen siviilien ahdinko syvenee – Konflikti estää avun toimittamisen, ja suurin osa jo valmiiksi ruoka-avusta riippuvaisista ei ole saanut annoksiaan

Jo ennen konfliktia noin 600 000 ihmistä tarvitsi ruoka-apua. Suurin osa heistä ei ole saanut marraskuun ruoka-annoksiaan. Avustusjärjestöt pelkäävät aliravitsemuksen kasvua.
Oranssilla valaistu rakennus veden yli.

Naisiin kohdistuva väkivalta on pandemia, jota ei voi ohittaa

Naisiin kohdistuvaan väkivaltaan liittyvät tilastot kertoivat karusta todellisuudesta jo ennen koronapandemiaa. Kriisin myötä naisten ja tyttöjen ahdinko on kuitenkin syventynyt entisestään, kirjoittaa UN Women Suomen toiminnanjohtaja Jaana Hirsikangas.

Tuoreimmat

Raportti: Rypäleaseiden uhrimäärä on vähentynyt, mutta uudet käyttötapaukset aiheuttavat huolta
Kultaa ja timantteja louhitaan vaarallisissa oloissa – Raportti: Suuret koruyhtiöt eivät voi vakuuttaa kuluttajille, etteikö niiden tuotteiden taustalla olisi ihmisoikeusloukkauksia
Etiopian Tigrayn alueen siviilien ahdinko syvenee – Konflikti estää avun toimittamisen, ja suurin osa jo valmiiksi ruoka-avusta riippuvaisista ei ole saanut annoksiaan
”Meidänkin kärsivällisyydellämme on rajansa” – Länsi-Saharan konfliktiin ei näy ratkaisua
Suomen isännöimässä konferenssissa luvattiin Afganistanille 3,3 miljardin dollarin tuki ensi vuodeksi – Summa on aiempaa pienempi, ja maalta vaaditaan tiukkojen ehtojen noudattamista
Koronavirus on hidastanut pakolaisten vastaanottamista ympäri maailman – Normaalivuosinakin vain murto-osa saa uuden kotimaan
Raportti: Järjestötoiminta on yhä ammattimaisempaa, eikä se ole pelkästään hyvä asia – ”Liiallinen riippuvuus rahoittajista voi murentaa järjestöjen kykyä haastaa”, sanoo tutkija
Maailman ruokajärjestö pelkää maailmanlaajuista ruokakriisiä – Yksi eniten kärsineistä pienistä valtioista on Saint Lucia
Raportti: Lapsiin kohdistui viime vuonna konflikteissa ennätysmäärä rikkomuksia – ”Voi hyvällä syyllä kysyä, onko maailma lakannut välittämästä”
Chilessä on valtava uusiutuvan energian potentiaali, mutta monet tavalliset kansalaiset eivät ole päässeet vielä hyötymään

Luetuimmat

Massiivista Afganistan-konferenssia isännöivä Suomi aikoo asettaa maan kehitysavulle tiukat ehdot – ”Emme tule tukemaan 1990-luvun kaltaista emiraattia”
Myanmarin yli 70 vuotta kestänyt sisällissota on yksi maailman pisimpään jatkuneista konflikteista – Aung San Suu Kyin aika on merkinnyt takapakkia rauhanneuvotteluille
Suomalaisjärjestöiltä yhteisjulistus päästövähennysten puolesta
Aiempaa harvempi suomalainen uskoo kehitysyhteistyöhön – Koronapandemia pudotti kehitysmaat uutisotsikoista, ja se voi heijastua asenteisiin
Selvitys: Yhdysvaltain kristilliset konservatiivijärjestöt pumppaavat rahaa naisten ja sateenkaarivähemmistöjen oikeuksien vastaiseen kampanjointiin Euroopassa
”Meidänkin kärsivällisyydellämme on rajansa” – Länsi-Saharan konfliktiin ei näy ratkaisua
Avunantajat käyttävät yhä enemmän rahaa itseensä, selviää tuoreesta raportista – Taustalla koronapandemia mutta myös ”apunationalismi”
Perinteisiin viljalajeihin palaaminen voisi parantaa ruokaturvaa monissa maissa – Zimbabwessa osa viljelijöistä on siirtynyt maissista durraan ja hirssiin
Tansanian populistinen presidentti John Magufuli sai toisen kauden – Tarkkailijoiden mukaan vaaleissa oli ”pelon ilmapiiri”
Akkuteollisuus ei pärjäisi ilman Kongon pahamaineisia kaivoksia – Koboltin eettisyyttä on vaikea varmistaa, sanoo kaivosalueella vieraillut suomalaistutkija