Vertailu: Suomi kohentanut seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Vertailu: Suomi kohentanut seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia

Suomi on Euroopan 13:nneksi paras maa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille mutta edelleen huonoin Pohjoismaista.

Suomi on tuoreen vertailun mukaan Euroopan 13:nneksi paras maa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille. Vaikka sijoitus on parantunut vuodessa neljä sijaa, tilanne on Suomessa edelleen Pohjoismaista kehnoin, käy ilmi Euroopan hlbti-ihmisiä puolustavan ILGA-Europe-järjestön tuoreesta vertailusta (pdf).

Vuosittain ilmestyvässä vertailussa tarkastellaan sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia esimerkiksi tasa-arvon ja syrjimättömyyden sekä  perheoikeuksien toteutumisen näkökulmasta. Sen mukaan Suomi on toteuttanut 62 prosenttia ILGA:n edellyttämistä toimista – vielä vuosi sitten osuus oli 45 prosenttia.

Parannuksia ovat esimerkiksi yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolain sekä ulkomaalaislain uudistus. Toisaalta translain ongelmat, hlbti-toimintaohjelman puuttuminen ja vanhemmuuden vahvistamisen hankaluudet laskevat Suomen sijoitusta, sanoo suomalaisia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä puolustava Seta ry tiedotteessaan. Järjestön mukaan asiat pitäisikin ottaa uuden hallituksen agendalle.

Yhteensä indeksissä on mukaan 49 Euroopan maata. Heikoimmin menee Itä-Euroopassa, parhaiten pohjoisessa ja lännessä. Parhaita maita ovat Iso-Britannia, Belgia ja Malta, joka nousi lainsäädäntönsä uudistamisen takia kahdeksan sijaa ylöspäin. Heikoimmin menee Azerbaidžanissa, Venäjällä ja Armeniassa. Ne ovat toteuttaneet alle kymmenen prosenttia toimista, joita ILGA edellyttää.

ILGA pitää viime vuoden edistysaskeleina muun muassa Tanskan ja Alankomaiden päätöstä helpottaa sukupuolen tunnustamisprosessia. Myös Suomen päätöstä hyväksyä tasa-arvoinen avioliittolaki kiitellään. Toisaalta Euroopan maat keskimäärin toteuttavat vain 42 prosenttia suositelluista toimenpiteistä, järjestö muistuttaa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia