Venäjä jatkaa järjestöjen painostusta agenttilailla | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Venäjä jatkaa järjestöjen painostusta agenttilailla

Ihmisoikeuskoulutusjärjestö määrättiin rekisteröitymään ulkomaiseksi agentiksi.

Jo kolmas venäläisjärjestö on määrätty rekisteröitymään ulkomaiseksi agentiksi syyttäjän nostaman siviilikanteen perusteella. Rauhanrakentamiseen ja ihmisoikeuskasvatukseen keskittyvä Donin naiset -järjestö sai tuomion paikalliselta oikeusistuimelta viime viikolla, kertoo ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch (HRW).

Aiemmin siviilikanteen perusteella ulkomaisiksi agenteiksi on luokiteltu Donin naiset -järjestön lisäksi myös Saratovin sosiaalipolitiikan ja sukupuolentutkimuksen keskus sekä syrjinnänvastainen Memorial-järjestö, joka päätti tuomion seurauksena sulkea ovensa.

"Syyttäjillä on käynnissä näännytyssota riippumattomia ihmisoikeusjärjestöjä vastaan. Syyttäjät pakottavat ne joko lopettamaan tai sallimaan luokittelun vakoojiksi ja pettureiksi", toteaa HRW:n Euroopan ja Keski-Aasian johtaja Hugh Williamson.

Venäjä otti vuonna 2012 käyttöön lain, joka vaatii ulkomaista rahoitusta saavat poliittiset järjestöt rekisteröitymään ulkomaisiksi agenteiksi. Sen jälkeen yli tuhannen järjestön toimet on tutkittu ja järjestöjä vastaan on nostettu sekä hallinnollisia syytteitä että siviilikanteita. Osa järjestöistä on voittanut tapauksensa, osa hävinnyt.

Viime kuussa maan perustuslakituomioistuin linjasi, että agenttilaki pidetään voimassa. Maassa on suunniteltu myös lisäkiristyksiä lakiin.

Donin naisilla on kaksi viikkoa aikaa rekisteröityä. HRW:n mukaan ryhmä aikoo valittaa tuomiosta ja vedota Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen 13 muun venäläisjärjestön tapaan, mikäli se häviää.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia