Unesco: Toimittajamurhat jäävät lähes aina ratkaisematta – ”Toimittajille turvallisia tiloja ei ole olemassa” | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Unesco: Toimittajamurhat jäävät lähes aina ratkaisematta – ”Toimittajille turvallisia tiloja ei ole olemassa”

117 toimittajaa kuoli väkivaltaisesti vuosina 2020–2021. Suurin osa kuoli työajan ulkopuolella, kertoo YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unesco.

Mielenosoittajia ja toimittajia, etualalla narulla olevia kuvia ihmisistä.

Unescon tilaston mukaan vuosina 2020–2021 Meksikossa murhattiin eniten journalisteja maailmassa eli 19. Tänä vuonna 25. tammikuuta mennessä väkivaltaisen kuoleman oli kokenut jo kolme toimittajaa, mikä ajoi ammattikunnan jäsenet osoittamaan mieltään kymmenissä kaupungeissa. Kuva: Emilio Godoy / IPS.

(IPS) -- Valtaosa journalisteihin kohdistuneista murhista jää ratkaisematta kaikkialla maailmassa, YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unesco kertoo tuoreessa raportissaan.

”Pyydän hallituksia ja kaikkia muita asianosaisia kaksinkertaistamaan ponnistuksensa, jotta journalisteihin kohdistuvien rikosten rankaisemattomuudesta tehdään loppu”, Unescon pääjohtaja Audrey Azoulay vetosi marraskuussa, kun järjestön laatima tiedonvälittäjien turvallisuutta koskeva toimintasuunnitelma täytti kymmenen vuotta.

Kaksivuotiskaudella 2020–2021 kuoli väkivaltaisesti 117 journalistia. Kuluvan vuoden luku oli syyskuun lopussa vähintään 66, Unesco kertoo.

Vuoden 2021 kaikkiaan 55 toimittajamurhasta vain 36 prosenttia tehtiin sotaa käyvissä maissa.

Raportin mukaan vuosina 2020–2021 henkensä menettäneistä 117 journalistista 91 kuoli työajan ulkopuolella kotonaan, autossa tai kadulla. Moni surmattiin perheensä silmien edessä.

”Toimittajille turvallisia tiloja ei ole olemassa”, Unesco summaa.

Naisten osuus uhreista lähes tuplaantui edellisvuoden kuudesta prosentista 11 prosenttiin.

Unesco pitää nousua hälyttävänä. Sen mukaan hyökkäykset naisia vastaan alkavat usein netissä, mutta muuttuvat kohteen turvallisuutta uhkaavaksi fyysiseksi väkivallaksi.

Vaarallisin alue toimittajien kannalta on Aasian-Tyynenmeren, alue, jossa murhattiin vuosina 2020–2021 yhteensä 45 toimittajaa. Sen jälkeen tulevat Latinalainen Amerikka ja Karibia, jossa murhattiin 38 toimittajaa.

Valtioista surullisen tilaston kärjessä oli Meksiko 19 murhalla. Seuraavina tulivat Afganistan, Intia, Pakistan ja Filippiinit.

Tilanne kohenee liian hitaasti

Vuoteen 2022 mennessä toimittajamurhista jäi rankaisematta 86 prosenttia. Kymmenessä vuodessa rankaisemattomien tapausten osuus on laskenut yhdeksän prosenttia, mitä Unesco pitää aivan riittämättömänä.

”Ilmaisunvapautta on mahdotonta suojella, kun ratkaisemattomien murhien määrä on näin pelottava. Sillä on hyytävä vaikutus tutkivaan journalismiin, joka on olennainen osa tervettä demokratiaa”, Azoulay sanoo.

Unesco pyysi tänä vuonna tilannetietoja 65 maasta, joissa oli kirjattu 1 284 journalistimurhaa vuosina 2006–2021. Tapauksista 1 076 on tiettävästi yhä vailla oikeuden päätöstä.

Unescon tiedusteluun vastasi 65 maasta 36. Niiden lisäksi pyynnön kuittasi saapuneeksi 6 maata ja 23 ei reagoinut mitenkään. Vain 13 valtiota on tänä vuonna raportoinut Unescolle edistymisestään toimittajien suojelussa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia