Suomen sijoitus seksuaali- ja sukupuolioikeuksien edistäjänä heikkeni | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Suomen sijoitus seksuaali- ja sukupuolioikeuksien edistäjänä heikkeni

Suomen pitäisi olla ihmisoikeuksien kärkimaa, mutta hlbti-asioissa Suomi junnaa paikallaan, kritisoi SETA.

Suomi sijoittui SETA:n eurooppalaisen kattojärjestön tutkimuksessa 14. parhaimmaksi maaksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeuksien toteuttamisessa. Muut Pohjoismaat sijoittuivat paremmin ja Suomen ohi ajoivat tällä kertaa myös Ranska ja Kroatia. Vertailun parhaimmaksi sijoittui Iso-Britannia.

SETA:n pääsihteeri Aija Salon mukaan tulos on nolo, muttei yllättävä.

"Suomen pitäisi olla ihmisoikeuksien kärkimaa, mutta hlbti-asioissa Suomi junnaa paikallaan. Hallituksen pitää ryhdistäytyä ja päättää toimenpiteistä ihmisoikeuksien toteuttamiseksi."

Syrjinnän vastaisen lainsäädännön puutteet, translain ihmisoikeusongelmat sekä avioliitto- ja adoptiomahdollisuuksien puutteet heikentävät Suomen sijoitusta, SETA sanoo.

Esimerkiksi Suomen tämänhetkisen translain mukaan sukupuolen vahvistamisen edellytyksenä on lisääntymiskyvyttömyys. Tasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkinen muistuttaa, että translaki rikkoo perus- ja ihmisoikeuksia eli oikeutta tasa-arvoon, ruumiilliseen koskemattomuuteen sekä yksityis- ja perhe-elämään.

Tasa-arvovaltuutetun aiheesta tekemä raportti ja lakimuutosaloite saivatkin tutkimuksen tehneeltä ILGA Europe -järjestöltä kiitosta, mutta moitteita tuli lakimuutosprosessin hitaudesta. Myös tasa-arvoisen avioliittolain etenemättömyys viime vuonna heikensi Suomen sijoitusta.

"Lakiuudistusten lisäksi yhdenvertaisuus on myös tuotava ihmisten arkeen kouluihin, työpaikoille ja vanhainkoteihin", SETA:n pääsihteeri lisää.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia