Somalian lapset riistettyä työvoimaa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Somalian lapset riistettyä työvoimaa

12-vuotias Halima tekee 17-tuntista työpäivää kotiapulaisena.

(IPS) -- Somalityttö Halima Mohamed Ali, 12, herää joka aamu viideltä, mutta hän ei lähde kouluun, vaan töihin. Halima tekee 17 tunnin päivää hoitaen viittä lasta, joista vanhin on vain kaksi vuotta häntä nuorempi.

Halima valmistaa aamiaisen, herättää lapset, syöttää ja pukee heidät valmiiksi lähtemään uskonnolliseen kouluun eli madrassaan.

Somalian sota ja nälänhädät ovat pakottaneet Haliman ja tuhannet muut lapset töihin. YK:n lastenrahaston Unicefin tilasto vuodelta 2011 kertoo, että maan keski- ja eteläosissa puolet kaikista 5–14-vuotiaista tekee työtä.

Rauhallisemmilla alueilla Puntmaassa ja Somalimaassa työtätekeviä on reilu neljännes lapsista.

Koulu jää haaveeksi

Haliman työpäivä jatkuu ruuanlaiton, silityksen ja siivouksen merkeissä, kunnes on aika kylvettää lapset ja laittaa heidät nukkumaan.

"Työ on hyvin raskasta", tyttö myöntää. Haliman haave koulunkäynnistä tyssää siihen, että hän on viisihenkisen perheensä ainoa elättäjä. Palkkaa hän saa alle 40 euroa kuussa.

IPS pääsi jututtamaan Halimaa, kun hän vietti harvinaista puolen päivän vapaata äitinsä ja sisarustensa parissa.

"Jos olen päivänkin pois töistä, joudumme menemään nälkäisinä nukkumaan", tyttö sanoo.

Nälkää pakoon

Nykytilanne ei ole pahinta, mitä Halima on kokenut. Perhe on lähtöisin eteläiseltä Dinsorin seudulta yli 250 kilometrin päästä Mogadishusta. Heidät pakotti liikkeelle vuoden 2011 nälänhätä, joka surmasi lähes neljännesmiljoona paimentolaista ja sadoin tuhansin karjaa.

Perhe selvisi miten kuten Mogadishuun ja hakeutui 50 000 muun evakon tavoin Badbaadon hätäleiriin. Haliman mukaan leiriläiset saivat aluksi ruokaa, mutta apu kuihtui, kun YK julisti helmikuussa 2012 nälänhädän päättyneeksi.

Kouluttamattomille ja ikänsä karjaa hoitaneille aikuisille ei löydy kaupungista leipäpuuta, joten lapsityöläiset ovat monen perheen ainoa toivo.

Moni joutuu orjuuteen

Haliman tarina on tavallinen, sanoo lasten oikeuksia puolustavan järjestön ohjelmajohtaja Mohamed Abdi.

"Köyhyyden ja nälän vaivaamalta maaseudulta tuodaan sadoittain lapsia Mogadishuun kotiapulaisiksi keskiluokan koteihin. He uurastavat pitkää päivää ja saavat palkaksi majoituksen, ruuan sekä hiukan rahaa kotiin lähetettäväksi", Abdi kertoo.

Hänen mukaansa Halima on onnekas, koska hän saa palkan säännöllisesti. Monesti maksu viivästyy, lasten yhteydet kotiin katkeavat ja heitä kohdellaan kuin orjia.

"Vetoamme vanhempiin, etteivät he lähettäisi lapsiaan töihin. Moni kuitenkin kysyy, millä he sitten eläisivät, eikä meillä ole vastausta", Abdi suree.

YK:n arvion mukaan 80 prosenttia Somalian kymmenmiljoonaisesta väestöstä elää köyhyydessä. Yli puolet 15–64-vuotiaista on vailla työtä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia