Uutiset Ilmastonmuutos

Raportti: Yhä useampi maa ei enää rakenna uutta hiilivoimaa – Jäljellä olevat projektit keskittyvät kuuteen maahan, joille luopuminen voi olla vaikeampaa

Uudet hiilivoimalahankkeet alkavat olla jo harvinaisuus, sillä niiden määrä on romahtanut Pariisin ilmastosopimuksen solmimisen jälkeen. Ajatushautomon raportissa toivotaan, että yhä useampi maa siirtyy uusista hiilivoimaloista luopuvien joukkoon Glasgow’n ilmastokokouksen yhteydessä.
Sähkölinjoja, joiden taustalla hiilivoimalan piippuja.
Uuden hiilivoiman rakentaminen on romahtanut Pariisin ilmastosopimuksen solmimisen jälkeen. (Kuva: Clint Mason / CC BY 2.0)

Uusien hiilivoimalaehdotusten lukumäärä on laskenut peräti 76 prosenttia sen jälkeen, kun Pariisin ilmastosopimus hyväksyttiin vuonna 2015.

Yhteensä 44 maata, muun muassa Suomi, on luvannut, ettei uusiin hiilivoimaprojekteihin enää ryhdytä. 40 maalla ei enää ole uusia suunnitelmia, joten niiden voi odottaa liittyvän jossakin vaiheessa mukaan, käy ilmi eurooppalaisen ajatushautomo E3G:n ja sen kumppanien tuoreesta raportista.

Siinä toivotaan, että yhä useampi maa seuraisi myönteistä trendiä marraskuussa järjestettävän Glasgow’n ilmastokokouksen alla.

”Hiilestä on tullut yhä vähemmän kilpailukykyistä uusiutuvaan energiaan verrattuna, ja samaan aikaan riski varojen joutumisesta hukkaan on kasvanut. Hallitukset voivat nyt luottavaisesti sitoutua siihen, ettei uutta hiilivoimaa enää rakenneta”, sanoo raportin tekijä Chris Littlecott tiedotteessa.

Jäljellä olevista esivaiheen projekteista 82 prosenttia keskittyy kuitenkin kuuteen Aasian maahan, joiden voi olla vaikea luopua hiilestä, sillä ne valmistavat ison osan myös muun maailman kuluttamista tuotteista.

Eniten uutta hiilivoimaa on suunnitteilla Kiinassa, 55 prosenttia. Sen jälkeen eniten hiilivoiman käyttöä suunnitellaan Intiassa, Vietnamissa, Indonesiassa, Turkissa ja Bangladeshissa.

Kiina on myös merkittävä ulkomaisten hiilihankkeiden rahoittaja. Esimerkiksi Etelä-Korea ja Japani ovat jo luvanneet lopettaa uusien ulkomaisten hiilihankkeiden tukemisen, Kiina ei.

”Vaadimme hallituksia kertomaan julkisesti, ettei uusia hiilivoimaloita enää rakenneta. Vain viisi vuotta sitten oli paljon suunnitelmia uusista hiilivoimalahankkeista, mutta useimmat niitä on nyt pysäytetty joko virallisesti tai ne ovat tauolla eikä niitä todennäköisesti koskaan toteuteta”, muistuttaa ajatushautomo Emberin globaalien ohjelmien johtaja Dave Jones tiedotteessa.

Hiili on suurin yksittäinen päästöjen aiheuttaja. Jotta Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteisiin päästäisiin, sen käyttöä pitää vähentää 79 prosenttia vuoteen 2030 mennessä.

Ilmastonmuutos energiaympäristöilmastonmuutossaastuminen

Lue myös

Viljelijä riisipellolla.

Vahinkovakuutukset ja tarkemmat sääennusteet auttavat Kaakkois-Aasian viljelijöitä varautumaan ilmastoriskeihin

Neljässä Kaakkois-Aasian maassa on käynnissä hanke, jossa autetaan viljelijöitä sopeutumaan ilmastonmuutokseen esimerkiksi aiempaa tarkempien sääennusteiden avulla. Kaikkeen ei voi sopeutua, ja siksi viljelijöille tarjotaan myös vakuutuksia.
Nuoria mielenosoituskyltit käsissä, alla banneri, jossa lukee Climate.

Raportti: Ilmastonmuutos on myös tasa-arvokysymys, mutta kansainvälisessä ilmastopolitiikassa tuijotetaan usein vain naisneuvottelijoiden määrää

Naisia osallistuu yhä enemmän kansainvälisiin ilmastoneuvotteluihin, mutta muuten tasa-arvoa ei vielä huomioida ilmastopolitiikassa kokonaisvaltaisesti, todetaan Planin raportissa. Suomella voisi olla tasa-arvotyössä profiloitumisen paikka, mutta se ei saa ohittaa perustarvetta, ilmastokriisiin puuttumista, sanoo yksi raportin tekijöistä, Oras Tynkkynen.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Ihminen kasveja kädessä, kuva kaulasta alaspäin.

Maailma kaipaisi kipeästi ”luontopositiivista” ruuantuotantoa – Huippukokouksessa yritetään päättää, mitä se voisi tarkoittaa

Yksi torstaina järjestettävän YK:n ruokajärjestelmähuippukokouksen aiheista on luontopositiivinen tuotanto. Kokousta edeltävä keskustelu on kuitenkin paljastanut, että käsitteen määritelmiä on yhtä monta kuin intressiryhmiäkin. Asiantuntijat toivovat isoja ja nopeita päätöksiä ruokasektorin aiheuttaman luontokadon pysäyttämiseksi.
Rakennuksia ylhäältäpäin kuvattuna.

EU-kansalaisaloite yrittää pysäyttää kaupankäynnin Israelin laittomien siirtokuntien kanssa – Tuomioistuin määräsi komission hyväksymään rekisteröinnin

EU:ssa aletaan kerätä allekirjoituksia kansalaisaloitteeseen, joka toteutuessaan estäisi kaupan etenkin Israelin laittomien siirtokuntien kanssa. Allekirjoituksia tarvitaan miljoona.
Syyrian lippu kahden muun lipun välissä.

Al-Holin leirillä kuollut tänä vuonna ainakin 62 lasta – Pelastakaa Lapset kehottaa ulkomaita kotiuttamaan kansalaisensa

Lasten elämä Syyrian pakolaisleireillä on päivittäistä selviytymistaistelua. Jopa murhat ovat yleisiä, sanoo avustusjärjestö.
Kuivaa halkeillutta maata, taustalla ihminen.

Ilmastonmuutos pakottaa miljoonat siirtolaisiksi – Samalla kasvaa myös pakkotyön riski, kertoo tuore selvitys

Esimerkiksi Ghanassa nuoret miehet muuttavat kuivuutta pakoon maan eteläosiin ja joutuvat herkästi velkaorjuuteen.
Kyltti, jossa lukee koronarokotus.

Amnesty kritisoi rokoteyhtiöitä rikkaiden maiden suosimisesta – ”Mikäli Suomen kaltaiset vauraat valtiot sekä lääkeyhtiöt jatkavat tällä linjalla, pandemialle ei näy loppua”

Amnesty vaatii, että koronarokotepatentit jäädytetään ja rikkaiden maiden ylijäämäannokset jaetaan köyhille maille. ”Se, että Suomen hallitus varaa kolmannet rokotteet kaikille yli 12-vuotiaille, ei ole vastuullista toimintaa. Se on itsekästä rokotenationalismia ja vastuunpakoilua pandemian torjumisesta”, sanoo Amnestyn Suomen osaston johtaja Frank Johansson.

Tuoreimmat

EU-kansalaisaloite yrittää pysäyttää kaupankäynnin Israelin laittomien siirtokuntien kanssa – Tuomioistuin määräsi komission hyväksymään rekisteröinnin
Al-Holin leirillä kuollut tänä vuonna ainakin 62 lasta – Pelastakaa Lapset kehottaa ulkomaita kotiuttamaan kansalaisensa
Ilmastonmuutos pakottaa miljoonat siirtolaisiksi – Samalla kasvaa myös pakkotyön riski, kertoo tuore selvitys
Amnesty kritisoi rokoteyhtiöitä rikkaiden maiden suosimisesta – ”Mikäli Suomen kaltaiset vauraat valtiot sekä lääkeyhtiöt jatkavat tällä linjalla, pandemialle ei näy loppua”
Vahinkovakuutukset ja tarkemmat sääennusteet auttavat Kaakkois-Aasian viljelijöitä varautumaan ilmastoriskeihin
Ihmisoikeusjärjestöt: Taliban hyökännyt lähes päivittäin ihmisoikeusaktivisteja vastaan lupauksistaan huolimatta
Rypäleaseiden aiheuttamien kuolemien ja vammojen määrä kasvoi vuoden aikana – Uhreja etenkin Azerbaidžanissa ja Syyriassa
Maailma kaipaisi kipeästi ”luontopositiivista” ruuantuotantoa – Huippukokouksessa yritetään päättää, mitä se voisi tarkoittaa
Tavoite 40 prosentin rokotekattavuudesta Afrikan maissa lipuu yhä kauemmas – Mantereelta puuttuu lähes 500 miljoonaa annosta
Raportti: Ilmastonmuutos on myös tasa-arvokysymys, mutta kansainvälisessä ilmastopolitiikassa tuijotetaan usein vain naisneuvottelijoiden määrää

Luetuimmat

Sosiaaliturva ei Suomessa riitä elämiseen – Kyseessä on ihmisoikeusongelma, mutta sitä ei julkisessa keskustelussa huomioida, sanovat järjestöt
”Suomalaiset eivät ymmärrä, miltä tuntuu jättää kaikki taakseen”, sanoo kotimaansa tilannetta järkyttyneenä seuraava afganistanilainen valokuvaaja Naser Bayat
Kimmo Kososen tehtävänä on vakuuttaa maailman johtajat siitä, että lapsia kannattaa opettaa heidän omalla äidinkielellään – ”En olisi yliopistoon mennessäni arvannut, missä olen nyt”
Maailma kaipaisi kipeästi ”luontopositiivista” ruuantuotantoa – Huippukokouksessa yritetään päättää, mitä se voisi tarkoittaa
YK-järjestöjen selvitys: Suurin osa maataloustuista on haitallisia ympäristölle ja terveydelle
Raportti: Ilmastonmuutos on myös tasa-arvokysymys, mutta kansainvälisessä ilmastopolitiikassa tuijotetaan usein vain naisneuvottelijoiden määrää
Tammet, kanelipuut ja magnoliat ovat vaarassa – Lähes kolmannesta maailman puista uhkaa sukupuutto, paljastaa tuore raportti
Ilmastokatastrofit ajavat perheitä naittamaan tyttärensä Intiassa
Norsunluurannikon kaakaotilojen entisten lapsityöläisten oikeusjuttu monikansallisia ruokafirmoja vastaan kaatui
Sateiden puutteesta kärsivää Brasiliaa odottavat sähkökatkot tai sähkön hinnannousu – ”Ilmasto on muuttanut sadejärjestelmää, eikä se palaa entiselleen”