Raportti: Rypäleasesopimusta ei ole kymmenen vuoden aikana rikottu kertaakaan – ulkopuolella kuitenkin yhä paljon maita | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Raportti: Rypäleasesopimusta ei ole kymmenen vuoden aikana rikottu kertaakaan – ulkopuolella kuitenkin yhä paljon maita

Rypäleaseet kieltävässä sopimuksessa on mukana 103 maata, jotka ovat tuhonneet nyt jo 99 prosenttia asevarastoistaan. Se osoittaa, että sopimuksen ulkopuolella olevienkaan maiden ei pitäisi olla mahdotonta liittyä siihen, sanovat järjestöt. Esimerkiksi Suomi ei ole mukana sopimuksessa.

Poika esittelee kättä, jossa on rypäleaseen tekemä haava

12-vuotias libanonilainen Mohammad Abd el Aal sai haavan rypälepommista vuonna 2009. Kuva: Cluster Munition Coalition / CC BY 2.0.

Vuonna 2008 solmittu kansainvälinen rypäleaseet kieltävä sopimus on toiminut tehokkaasti. Kaikki sopimuksessa mukana olevat maat ovat noudattaneet sopimusta ja ovat nyt tuhonneet 99 prosenttia rypäleasevarastoistaan, selviää sopimusta seuraavan järjestökoalition Cluster Munition Coalitionin (CMC) tuoreesta raportista.

”Sopimuksen täysi noudattaminen osoittaa sen allekirjoittamista harkitseville, että sopimuksen kohdat eivät ole liian rasittavia tai mahdottomia toteuttaa. Ei-allekirjoittaneiden maiden pitäisi luopua rypäleaseista ja liittyä sopimukseen viipymättä”, sanoo järjestöjen kampanjassa mukana olevan ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin asiantuntija Mary Wareham tiedotteessa.

Rypäleaseet lähettävät räjähtäessään useita tytärammuksia laajalle alueelle. Monet eivät kuitenkaan räjähdä, vaan asettavat siviilit vaaraan vielä vuosia jälkikäteenkin.

Rypäleaseet kieltävä sopimus eli Oslon sopimus hyväksyttiin vuonna 2008. Siinä on mukana 103 maata.

Useimmat sopimuksen ulkopuolellakaan olevat maat eivät ole ikinä käyttäneet rypäleaseita. Ne ovat kuitenkin monen maan politiikalle tärkeitä. Viimeisen vuoden aikana esimerkiksi Israel, Venäjä ja Yhdysvallat ovat puolustaneet rypäleaseita yhä kovemmin, raportissa todetaan. Esimerkiksi Israel päätyi mediatietojen mukaan ostamaan asejärjestelmän kotimaiselta asevalmistajalta saksalaisen sijaan, jotta se voisi käyttää rypäleaseita tulevaisuudessa.

Viimeisen vuoden aikana rypäleaseita on käytetty vain muutamassa maassa. Raportin mukaan ainakin Syyrian hallitus sekä Jemeniä pommittava Saudi-Arabian johtama liittouma ovat käyttäneet rypäleaseita. Ne eivät ole mukana sopimuksessa.

Rypäleaseilla oli ainakin 289 uhria, joista 99 prosenttia siviilejä. Syyrian ja Jemenin lisäksi rypäleaseiden uhreja oli muun muassa Laosissa, jossa on yhä räjähtämättömiä ammuksia Yhdysvaltain 1960-ja 1970-luvulla tekemien pommitusten vuosi.

Myöskään Suomi ei ole liittynyt rypäleaseet kieltävään sopimukseen, koska korvaavaa vaihtoehtoa niille ei ole löydetty. Suomi on kuitenkin Viron, Puolan ja Romanian tavoin luvannut olla käyttämättä aseita rajojensa ulkopuolella.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia