Raportti: Kiinan muovijätteen tuontikielto käänsi jätevirran Kaakkois-Aasian maihin | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Raportti: Kiinan muovijätteen tuontikielto käänsi jätevirran Kaakkois-Aasian maihin

Kiinan päätös kieltää muovijätteen tuonti maahan on toisaalta vähentänyt jätteiden vientiä, toisaalta ohjannut muovijätettä muihin maihin, joissa sääntely on lepsumpaa. Järjestöjen mielestä paras ratkaisu on vähentää kertakäyttömuovin valmistusta ylipäätään.

Naisia käsittelemässä muovijätettä

Kiina ei enää ota vastaan muovijätettä muista maista. Naiset käsittelivät muovijätettä Guangzhoun liepeillä vuonna 2013. Kuva: baselactionnetwork / CC BY-ND 2.0.

Sen jälkeen, kun Kiina on kieltäytynyt ottamasta vastaan muovijätettä rikkaista maista, jätevirrat ovat kääntyneet muihin alueihin maihin, selviää tuoreesta raportista.

Kiina kielsi muovintuonnin viime vuoden alussa. Ympäristöjärjestö GAIAn ja Itä-Aasian Greenpeacen eilen julkaiseman raportin mukaan yksi seuraus on ollut muovijätteen viennin väheneminen. Pudotusta oli noin 50 prosenttia vuosina 2016–2018.

Toisaalta jäte on alkanut kiertää myös muihin maihin. Muovijätettä viedään etenkin Malesiaan, Thaimaahan ja Vietnamiin. Malesiaan tuotiin yli 910 000 tonnia muovijätettä tammi- ja marraskuun 2018 välisenä aikana. Malesia ja muut maat ovat kuitenkin alkaneet kiristää säädöksiään, mikä on johtanut siihen, että jätevirta on kääntynyt muun muassa Indonesiaan ja Turkkiin, raportissa kerrotaan.

Muovintuonti on raportin mukaan johtanut veden saastumiseen, satojen tuhoutumiseen, hengityselinsairauksien ja organisoidun rikollisuuden kasvuun. Kokonaisista kylistä on käytännössä tullut kaatopaikkoja.

”Olette itsekkäitä. Älkää työntäkö roskianne ulos maastanne. Se on teidän roskaanne ja tiedätte, että se on myrkyllistä. Miksi dumppaatte roskanne Thaimaahan”, sanoo thaimaalainen viljelijä järjestöjen toisessa, muovijätteen vaikutuksia käsittelevässä raportissa.

Raportissa on analysoitu 21:tä tärkeintä muovijätteen viejä- ja tuojamaata. Suurimpia muovin viejiä olivat raportin mukaan viime vuoden tammi- ja marraskuun välillä Yhdysvallat, Japani, Saksa, Iso-Britannia ja Belgia.

Raportin mukaan pelkät muovijätteen tuontikiellot eivät riitä, sillä hallituksilta puuttuu toimeenpanoon tarvittava henkilökuntaa ja tietoa ja ne kamppailevat rikollisuuden ja korruption kanssa. Siksi muovia tuodaan myös laittomasti. Järjestöjen mukaan kierrätys ei olekaan paras ratkaisu muovijätteen käsittelyyn, vaan tärkeintä olisi kertakäyttömuovin vähentäminen. Vuoden 1950 jälkeen tuotetusta muovista vain 9 prosenttia on kierrätetty, ne muistuttavat.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia