Pelonlietsonta väestönkehityksestä lopetettava, vaatii YK:n väestörahasto – ”Naisten kehoja ei tule pitää väkilukutavoitteiden vankina” | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Pelonlietsonta väestönkehityksestä lopetettava, vaatii YK:n väestörahasto – ”Naisten kehoja ei tule pitää väkilukutavoitteiden vankina”

Huolipuhe sekä korkeasta että matalasta syntyvyydestä on yleistynyt. YK:n väestörahaston mukaan siitä ei kuitenkaan ole hyötyä, vaan tärkeintä olisi huolehtia siitä, että ihmiset pystyvät tekemään vapaasti päätöksiä omasta lisääntymisestään.

Nainen pöydän takana istumassa, edessä kyltti UNFPA.

UNFPAn pääjohtaja Natalia Kanemin mukaan naisten kehoa ei saa käyttää lisääntymispolitiikan välineenä. Kuva: Violaine Martin / UN Photo, UN Geneva / CC BY-NC-ND 2.0.

Yhä useampi maa yrittää vaikuttaa väestönkehitykseen tietoisella politiikalla – joko nostamaan, alentamaan tai ylläpitämään syntyvyyslukuja. Nämä pyrkimykset ovat kuitenkin usein tehottomia ja voivat jopa heikentää naisten oikeuksia, sanoo YK:n väestörahasto (UNFPA) tuoreessa raportissaan.

Raportin mukaan poliitikkojen ja median pitäisi luopua väkiluvun laskuun ja nousuun liittyvistä ”liioitelluista narratiiveista”. Lisääntymisnopeuden sijaan tärkeämpi kysymys on, voivatko ihmiset tehdä vapaasti omia valintoja lisääntymisestään, raportissa todetaan.

Huolipuheen taustalla on väestönkehityksen epätasaisuus. Jo kaksi kolmasosaa ihmisistä elää olosuhteissa, joissa syntyvyys on matala, mikä on johtanut huoliin huoltosuhteen epätasapainosta. 

Samaan aikaan puolet maailman väestönkasvusta tulee UNFPAn tilastojen mukaan vuoteen 2050 mennessä tapahtumaan kahdeksassa maassa: Egyptissä, Etiopiassa, Filippiineillä, Intiassa, Kongon demokraattisessa tasavallassa, Nigeriassa, Pakistanissa ja Tansaniassa. 

Liiallista väestönkasvua pidetään kielteisenä ilmiönä etenkin ilmastonmuutoksen vuoksi, mutta UNFPA muistuttaa, ettei väestönkasvun syyttäminen johda siihen, että suurimmat saastuttajat joutuisivat vastuuseen.

Sen mielestä tärkeämpää on kiinnittää huomiota etenkin naisten oikeuksiin. Raportissa esitellään 68 maasta tilastoja siitä, kuinka vapaasti naiset voivat tehdä päätöksiä omista kehoistaan, seksin harrastamisesta, ehkäisystä ja terveyspalveluiden piiriin hakeutumisesta. Sen mukaan jopa 44 prosenttia naisista ei pysty päättämään näistä asioista itse. Vajaa neljännes naisista ja tytöistä ei edes pysty kieltäytymään seksistä. 

Lisäksi maailmassa arvioidaan olevan yhteensä 257 miljoonaa naista, jotka haluaisivat käyttää ehkäisyä mutta eivät syystä tai toisesta voi sitä tehdä.

”Naisten kehoja ei tule pitää väestötavoitteiden vankina. Jotta voimme rakentaa kukoistavia ja osallistavia yhteiskuntia väestön koosta riippumatta, meidän on muutettava radikaalisti sitä, miten puhumme väestömuutoksesta ja miten varaudumme siihen”, sanoo UNFPAn pääjohtaja Natalia Kanem tiedotteessa.

Keskeisintä olisi raportin mukaan tehdä sellaisia poliittisia päätöksiä, jotka perustuvat sukupuolten tasa-arvoon. Keinoja voisivat olla esimerkiksi vanhempainvapaaohjelmat, perheiden verovähennykset, työelämän oikeuksien vahvistaminen sekä seksuaali- ja lisääntymisterveyspalvelut.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia