Opposition ja valtapuolueen kahakointi Mosambikissa kiihtynyt, tuhansia paennut | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Opposition ja valtapuolueen kahakointi Mosambikissa kiihtynyt, tuhansia paennut

Malawiin saapuneet pakolaiset kertovat hallituksen joukkojen hyökänneen heidän kimppuunsa.

Runsaat 6 000 ihmistä on paennut Mosambikista naapurimaa Malawiin joulukuun puolivälin jälkeen. Syynä on kiihtynyt kahakointi maan hallituksen ja opposition joukkojen välillä.

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin helmikuussa keräämien tietojen mukaan Malawiin paenneet siviilit ovat kertoneet, että univormupukuiset sotilaat ovat teloittaneet ihmisiä summassa, sytyttäneet taloja ja peltoja palamaan ja syyllistyneet seksuaaliseen väkivaltaan syyttäen kyläläisiä kapinallisten tukemisesta. Järjestö vaatii Mosambikin hallitusta tutkimaan väitteet.

Myös pakolaisia Malawissa rekisteröivä YK:n pakolaisjärjestö UNHCR kertoi tammikuussa, että kyläläiset ovat kertoneet hallituksen joukkojen hyökkäilleen heitä vastaan, mutta väitteiden paikkansapitävyyttä ei pystytty varmistamaan.

Mosambikin armeija aloitti lokakuussa operaation oppositiopuolue Renamoon yhteydessä olevia sissejä vastaan riisuakseen nämä aseista. Renamo ja valtapuolue Frelimo ovat vanhoja kiistakumppaneita, jotka 15-vuotisen sisällissodan jälkeen solmivat rauhan vuonna 1992.

Mosambikissa on ollut suhteellisen rauhallista sisällissodan päättymisestä lähtien, mutta Renamoa ei koskaan saatu riisuttu aseista täysin ja tyytymättömyys on kasvanut Frelimon voitettua kaikki vaalit. Jännitteet alkoivat kiristyä vuoden 2014 vaalien alla, ja sen jälkeen maassa on ollut useita kahakoita.

Viime kuukausina paenneet mosambikilaiset ovat kotoisin hiilentuotannosta tunnetusta Teten maakunnasta. He majailevat pääosin malawilaisessa Kapisen kylässä 300 metrin päässä maiden rajasta.

YK-toimijat ja kansainväliset avustusjärjestöt ovat jakaneet tulijoille ruokaa ja muita perustarpeita, sillä moni on saapunut leirille pelkät vaatteet yllä. Pelkona on malarian ja koleran leviäminen.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia