Uutiset

Nepalin demokratialiike voitti!

Lakot seis, kuningas pelasti kruununsa

KU-DELHI - JUHA REKOLA:
uru Nepalin viikonloppuisten mielenosoittajien joukkomurhien vuoksi vaihtui sunnuntai- iltana suureksi iloksi kuningas Birendran ilmoitettua myöntymisestään monipuoluejärjestelmään "kansan tahdon ja kansainvälisen tilanteen vaatimusten mukaisesti. Demokratialiikkeen johto on ilmoittanut saavuttaneensa päämääränsä ja lopettavansa lakot ja mielenosoitukset.

Käytännössä itsevaltainen kuningas joutui nöyrtymään helmikuun 18. päivästä jatkuneen kansanliikkeen edessä ja poliittisten puolueiden olemassaolo sallitaan maassa ensi kertaa 30 vuoteen. Joulukuussa 1960 Birendran isä Mahendra erotti Nepalin tähän menessä ainoan demokraattisesti valitun pääministeri B.P. Koiralan ja kielsi kaikki poliittiset puolueet.

Epäilyjen jälkeen
adulle juhlimaan


Kuningas ilmoitti taipuvansa kansan tahtoon radiossa ja televisiossa sunnuntai- iltana. Puolueet kieltävä "sana partyless on poistettu perustuslaista", kertoi erikoisuutislähetys aiheuttaen ulkonaliikkumiskiellossa olevassa Katmandussa valtavan spekulaatioiden ja epäilyjen aallon.

Turvallisuusjoukkojen viime päivien raakuudet eivät antaneet viitteitä kuninkaan tulevasta antautumisesta. Edes lauantainen ilmoitus kaikkien mielenosoituksissa pidätettyjen vapauttamisesta ei vakuuttanut nepalilaisia. Liian vähän ja liian myöhään, sanoivat opposition katkerat johtajat lauantaina.

Intian ja Nepalin lentoyhtiöt ehtivät jo lauantaina peruuttaa lentonsa Katmanduun ja evakuoida viidellä hätälennolla 650 intialaista ja muuta ulkomaista turistia Delhiin ja Kalkuttaan.

Kuningas on
ittenkin herrasmies


Sunnuntai-iltana oli jo toinen ääni kellossa, kun opposition johtajat ensi kertaa Nepalin historiassa ilmaantuivat kansalaisten kuvaruutuihin puolen yön maissa vahvistamaan demokratia-liikkeen voittaneen. "Kuningas on herrasmies", suitsutti pari tuntia aikaisemmin vielä kielletyn Kongressin johtaja K.P. Bhatrai. "Tämä on 30 vuoden taistelun huipentuma."

Liike ja mielenosoitukset lakkaavat automaattisesti, kun monipuoluejärjestelmä on pystyssä, ilmoitti yhdistyneen vasemmistopuolueen johdossa oleva neiti Sahana Pradhan.

Vasta silloin levisi ilo ja helpotus Kathmanduun. Ulkonaliikkumiskiellosta huolimatta kansaa virtasi kaduille juhlimaan voittoa kuninkaasta. "Hän on luopunut osasta valtaansa, ei kaikesta. Majesteetti on nyt vähän vähemmän majesteetillinen, kansa vähän enemmän," kommentoi eräs varovaisempi juhlija.

Ankaria neuvotteluja
lkonaliikkumiskiellon varjossa


Kuningas tapasi omia ministereitään ja opposition johtajia sunnuntaina tiheään ennen ilmoitustaan. Viikonlopun aikana vain muutaman päivän ikäinen Lokendra Bahadur Chandin hallitus tapasi kaikki Kongressin ja vasemmiston johtajat ja onnistui murtamaan jään ja tuomaan kuninkaan samaan neuvottelupöytään.

Chand syrjäytti pääministerinä kovan linjan miehen Marich Man Singh Sheshtran kuninkaan pelästyttyä, kun tämä ehti saada muutamassa päivässä aikaan 30 vainajaa koventamalla Israelissa koulutettujen turvajoukkojen otteita mielenosoittajia vastaan.

Oppositio asetti ehdoksi jo neuvotteluille, että vaatimukseen monipuoluejärjestelmästä myönnytään, jotta kaikkien puolueiden edustajat pääsevät saman pöydän ääreen. Ulkonaliikkumiskiellon verhon takana käytiin kiivaita poliittisia neuvotteluja ratkaisun löytämiseksi kuumenevaan tilanteeseen, joka alkoi paeta oppositiojohdonkin käsistä.

Kuningas Birendra pelasti taipumalla lopulta vaatimuksiin maan sekasorrosta ja siinä ohessa luultavasti oman kruununsa. Oppositio ei ole vaatinutkaan kuningasvallasta luopumista, vaan perustuslaillista monarkiaa.

Kongressin johtaja K.P. Bhattarai kertoi vaatineensa kuninkaalta kansallisneuvoston Rashtriya Panchayatin hajottamista ja väliaikaisen hallituksen nimittämistä vaalien järjestämiseksi, kaikkien poliittisten vankien vapauttamista ja armeijan kutsumista takaisin parakkeihinsa.

Bhattarain mukaan pelkkä monipuoluejärjestelmä ei ratkaise Nepalin taloudellisia ongelmia yhdessä yössä. Hän haluaa kuninkaan jäävän perustuslailliseksi monarkiksi yhdistämään maan monia eri kansallisuuksia. "Kuningasta ei pidä sitoa kiinni epädemokraattiseen Panchayat- järjestelmään, kuningas kuuluu kaikille", sanoi Bhattarai.

"Jos monipuoluejärjestelmä pystytetään, mutta kuninkaan valta säilyy ennallaan, emme ole saavuttaneet mitään," sanoi puolestaan maan entinen ulkoministeri ja demokratia- liikkeen johtohahmoihin kuulunut Rishikesh Saha.

Edessä värikäs
oliittinen debatti


Nepalin lähitulevaisuudesta on lupa odottaa värikästä poliittista taistelua. Perinteisesti toistensa niskassa kiinni olleet oppositiovoimat, Kongressi ja vasemmisto, yhdistivät helmikuun 18. päivänä aloitetun demokratia- liikkeen ajaksi voimansa vain monipuoluejärjestelmän saavuttamiseksi. "Sitten tiemme eroavat jälleen", kuvasi Kongressin edustaja tulevaa tilannetta monipuoluejärjestelmässä jokin aika sitten.

Vasemmisto on tämän taistelun aikana voimistunut ja yhtenäistynyt. Saattaa olla, että Nepalin lukuisat vasemmistopuolueet jäävät tämän taistelun tuloksena yhteen yhtenäiseen liittoon muodostaakseen vastapainon Kongressille.

Demokratialiikkeen saama tuki ja kansan joukkovoima yllätti jopa liikkeen johtajat, jotka jonkin aikaa selvästi neuvottomina miettivät, mitä tällä voimalla tehdä. Sitä loppujen lopuksi käytettiin pakottamaan kuningas neuvotteluihin ja myönnytyksiin. Oppiiko kansa itäeurooppalaisten tapaan käyttämään joukkovoimaansa jatkossakin lisäuudistusten vauhdittamiseksi, jää nähtäväksi.

© Muista tekijänoikeudet

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Suldaan Said Ahmed istuu kahvilan pöydän ääressä

”Kun onnistuu, on suomalainen, jos epäonnistuu, nähdään maahanmuuttajana” – Miltä suomalainen media näyttää maahanmuuttajan silmin?

Suomalaisista perheistä tai elämäntavasta kertovissa jutuissa haastateltavat ovat lähes aina valkoisia, helsinkiläinen Suldaan Said Ahmed sanoo. Medialla on valtaa sen määrittelyssä, ketkä ovat ”meikäläisiä” ja ketkä jätetään ulkopuolelle.
Joukko ihmisiä kävelee käytävällä

Jemenin hätäapuohjelmia uhkaa sulkeminen, sillä avunantajat eivät ole täyttäneet lupauksiaan – ”Kun rahaa ei tule, ihmiset kuolevat”

Avunantajamaat lupasivat Jemenille helmikuussa 2,6 miljardia dollaria apua. YK:n mukaan alle puolet tästä summasta on maksettu mikä tarkoittaa, että lähikuukausina joudutaan sulkemaan valtava määrä avustusohjelmia.
Pakolaisleirin rakennuksia

Etnisiä puhdistuksia kaksi vuotta sitten paenneita rohingyoja saatetaan alkaa palauttaa Bangladeshista Myanmariin

Järjestöt ovat huolissaan Myanmarin ja Bangladeshin hallituksen suunnitelmasta ryhtyä palauttamaan Bangladeshiin paenneita rohingyavähemmistön edustajia Myanmariin. Olosuhteet eivät ole kunnossa, sillä maa ei vieläkään ole lopettanut rohingyojen vainoamista, sanoo Human Rights Watch.
Mies maatilalla

Siat tuottavat sähköä Brasiliassa

Brasilialaiseen Entre Rios do Oesten kaupunkiin on ideoitu ja toteutettu minilämpövoimala, joka käyttää kahdeksantoista sikafarmin tuottamaa biokaasua. Energiakuluista syntyvät säästöt sijoitetaan terveyteen ja koulutukseen.

Luetuimmat

Akkuteollisuus ei pärjäisi ilman Kongon pahamaineisia kaivoksia – Koboltin eettisyyttä on vaikea varmistaa, sanoo kaivosalueella vieraillut suomalaistutkija
Selvitys: Naisyrittäjien tukeminen voisi tuoda maailmantalouteen biljoonia dollareita – Vain neljässä maassa uusia naisyrittäjiä on enemmän kuin miehiä
Raportti: Jos 10–30 prosenttia fossiilisten polttoaineiden tuista suunnattaisiin uusiutuville, se riittäisi käynnistämään puhtaan energian vallankumouksen
Ilmastonmuutos huolettaa Grönlannissa – Ensimmäisen kansallisen tason kyselyn mukaan suurin osa on jo kokenut vaikutukset henkilökohtaisesti
YK:n vaikuttavuussijoittamisen ohjelma siirtyy Helsinkiin – Tavoitteena kestävän kehityksen vauhdittaminen yksityisellä rahalla
Uusi arvio vesipulasta: Neljännes maailman väestöstä elää äärimmäisen korkean vesistressin alueilla – ”Suurin kriisi, josta kukaan ei puhu”
Iran langetti naisaktivisteille vuosikymmenien vankeustuomion huntupakon rikkomisesta
Panama kielsi muovipussit ensimmäisenä maana Keski-Amerikassa – Taustalla huoli merten saastumisesta
Kuumuus tappaa karjaa Keniassa – Monilla alueilla kriittinen 1,5 asteen raja on jo ylitetty
Ihmiskauppa rehottaa Pohjois-Amerikassa – Riskiryhmää etenkin alkuperäiskansojen naiset