Näkökulma: Jo muinaiset mesopotamialaiset | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Näkökulma: Jo muinaiset mesopotamialaiset

Siirtolaisuus ei ole uusi ilmiö, ja siirtolaisten ongelmat toistuvat valitettavan usein samanlaisina yhä uudestaan, kirjoittaa Anna Berghäll.

Kolumni on julkaistu aikaisemmin Työmaana maailma -lehden numerossa 4/2012. Tilaa lehti täältä.

Lokakuussa näin Cinemaissí-elokuvafestivaalilla dokumentin, joka pani taas kysymään, onko työntekijöiden kohtelussa ollut enää pitkään aikaan mitään rotia. Luis Arguetan elokuva "AbUSed - The Postville Raid" kertoi Yhdysvaltain massiivisimmasta siirtotyöntekijöihin kohdistuneesta ratsiasta vuonna 2008. Uneliaalla maaseudulla Iowan Postvillessa työskenteli lihanjalostamossa paperittomia siirtotyöläisiä tekemässä töitä, joihin amerikkalaisia ei enää saada sen jälkeen, kun jalostamot ovat siirtyneet kalliista kaupungeista "Amerikan sydänmaille". Eli alueille, joilla ei enää asu ketään, kuten eräs dokumentissa haastateltu professori sanoi. Siispä tuodaan sinne köyhiä guatemalalaisia, jotka innolla lähtevät näköalattomista kotikylistään toteuttamaan amerikkalaista unelmaa.

Mutta sitten toisaalta on myös maahanmuuttovirasto, jolla on omat tuottavuuspaineensa. On siirtolaispoliisi, 900 siirtolaispoliisia pidättämässä neljääsataa lihanleikkaajaa. Helikoptereita, poliisikoiria ja busseja, joilla guatemalalaiset kyyditään vankilaan odottamaan karkotusta. Mielivaltaisen oikeusprosessin jälkeen osa pidätetyistä sai viiden kuukauden vankeustuomion, osa karkotettiin heti. Kun taas osa kotiin halunneista pakotettiin jäämään Yhdysvaltoihin, kunhan he eivät vuosiin poista nilkkaansa kiinnitettyä seurantalaitetta.

Kun nykykeskustelua seuraa, saattaa joutua harhan valtaan, että siirtotyöläisyys olisi jotenkin uusi ilmiö. Artikkeli Mosambikin onnettomista paluumuuttajista muistuttaa, että näin ei ole asia. Se myös muistuttaa siitä, miten valitettavan samanlaisina työn perässä muuttajien olot toistuvat ja miten samanlaisia ongelmia he joutuvat kohtaamaan.

Liekö Afrikasta Atlantin yli vuosina 1619-1865 suuntautunut "muuttoliike" ensimmäinen siirtotyöläisyyden muoto. Ei sentään. "Historiallisesti orjuuden on arveltu syntyneen siinä vaiheessa, kun maanviljelyksen kehittymisen myötä tuli kannattavammaksi pakottaa sotavangit työhön kuin tappaa heidät. " Eli noin 3000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia