Monessa Latinalaisen Amerikan maassa on höllennetty aborttilainsäädäntöä – Tiukan linjan maihin kuuluu Peru, jossa raiskauskaan ei ole peruste abortille | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Monessa Latinalaisen Amerikan maassa on höllennetty aborttilainsäädäntöä – Tiukan linjan maihin kuuluu Peru, jossa raiskauskaan ei ole peruste abortille

Yli 60 prosenttia perulaisista naisista tulee tahtomattaan raskaaksi jossain elämänsä vaiheessa. Abortti on kuitenkin sallittu vain harvoin, mikä näkyy laittomien aborttien aiheuttamina terveysongelmina.

Nainen kirjoittaa taululle aborto.

Oikeus turvalliseen aborttiin on herättänyt keskustelua viime vuosina monissa Latinalaisen Amerikan maissa. Monessa maassa abortti on kuitenkin yhä täysin kielletty. Kuva: International Women's Health Coalition / CC BY-NC-ND 2.0.

(IPS) -- Osa Latinalaisen Amerikan maista on liittynyt viime vuosina meneillään olevaan ”vihreään aaltoon”. Sillä viitataan muutoksiin, joita naisten oikeuksien liikkeet ovat saaneet aikaan eri maiden aborttilainsäädännössä.

Muutoksia on tehty esimerkiksi Uruguayssa, Kolumbiassa, Argentiinassa ja joissain Meksikon osavaltioissa, joissa varhaiset abortit ovat sallittuja. Kuubassa abortti on ollut laillinen vuosikymmeniä.

Perussa näin ei ole käynyt. Abortin perusteeksi eivät riitä raiskaus tai sikiön epämuodostumat. Ainoa hyväksytty hoidollinen peruste on se, että naisen henki on uhattuna tai häntä uhkaavat pysyvät ja vakavat terveysongelmat.

Yhdenkään perulaisnaisen ei pitäisi kuolla, saada fyysisiä tai psyykkisiä vaurioita tai tulla kohdelluksi rikollisena siksi, että hänellä ei ole mahdollisuutta aborttiin, sanoo Rocio Gutiérrez, synnytyslääkäri ja feministisen kansalaisjärjestön Manuela Ramos -keskuksen apulaisjohtaja.

”Perun julkisessa terveydenhuollossa hoidetaan joka vuosi noin 50 000 naista aborttiin liittyvien komplikaatioiden vuoksi”, hän kertoo.

”Luku ei sisällä kaikkia abortteja, vaan pelkästään niiden naisten määrän, jotka ovat päässeet julkisen terveydenhuollon piiriin.”

Gutiérrezin mukaan hoidetut tapaukset ovat jäävuoren huippu. Hänen mukaansa jokaista verenvuodon tai tulehduksen vuoksi hoitoon hakeutunutta kohden on ainakin seitsemän ilman terveydenhuoltoa abortistaan selvinnyttä.

Abortin tehneiden naisten kohtelu terveydenhuollossa on syrjivää. Heidät tuomitaan ja heitä syyllistetään. Heitä myös ilmiannetaan poliisille. Lain mukaan lääkärin on ilmoitettava havaitsemistaan laittomista aborteista viranomaisille.

Gutiérrez viittaa seurauksiin, joita ei-toivottu raskaus erityisesti nuoren naisen elämään tuo Perun kaltaisessa ”seksistisessä maassa”, jossa naiselta usein puuttuu oikeus päättää seksuaalisuudestaan ja lisääntymisterveydestään.

Vahinkoraskaudet tavallisia

Rocio Gutiérrez kertoo, että yli 60 prosenttia perulaisista naisista tulee tahtomattaan raskaaksi jossain elämänsä vaiheessa.

Jos ei-toivotut raskaudet olisi keskeytetty, kokonaissyntyvyys olisi Perun tilasto- ja informaatiokeskuksen mukaan vuonna 2021 ollut noin 1,3, kun se nyt on 2,0.

”Ei-toivottuihin raskauksiin johtavat seksuaalikasvatuksen, naisten ehkäisykeinojen sekä oikea-aikaisen perhesuunnittelun puute Pandemian aikana tilanne heikkeni entisestään. Tilanteen korjaa tietenkin oikeus lailliseen ja turvalliseen aborttiin”, Gutiérrez toteaa.

Raskauden keskeytyksiä ympäröivä salamyhkäisyys haittasi Fátima Guevaraa, kun hän 19-vuotiaana tuli tahtomattaan raskaaksi ja päätti käyttää Misoprostolia, Maailman terveysjärjestö WHO:n hyväksymää raskauden keskeyttävää lääkettä.

”En kertonut vanhemmilleni, sillä he ovat katolisia ja olisivat pakottaneet minut jatkamaan odotusta. He ovat aina painottaneet minulle, että abortti on paha asia. Sitten aloin miettiä, miten raskaus muuttaisi elämääni, enkä tuntenut itseäni kypsäksi kasvattamaan lasta”, hän selittää.

Guevaran mukaan sekä hän että hänen kumppaninsa olivat tietämättömiä. He hankkivat Misoprostolia epävirallisia reittejä. Guevara käytti lääkettä kuitenkin väärin, eikä keskeytys onnistunut.

Hän turvautui veljeensä, joka vei hänet ensin ultraäänitutkimukseen. ”Sikiön sydämenlyöntien kuuleminen kosketti ja sai minut tuntemaan syyllisyyttä, mutta pysyin päätöksessäni.”

Saatuaan oikeat ohjeet Guevara saattoi keskeyttää raskauden, eikä hänellä tänään psykologian opintojaan lopettelevana 23-vuotiaana ole epäilystäkään siitä, oliko päätös oikea.

Monissa maissa abortti yhä täysin kielletty

Vihreästä aallosta huolimatta monissa muissakin Latinalaisen Amerikan maissa Perun lisäksi suhtaudutaan aborttiin yhä ankarasti, eivätkä monet alueen maat tunnusta naisen oikeutta päättää raskaudestaan missään olosuhteissa.

El Salvadorissa, Hondurasissa, Nicaraguassa, Dominikaanisessa tasavallassa ja Haitissa abortti on aina laiton ja joissain tapauksissa siitä määrätään kovia rangaistuksia.

Costa Ricassa, Guatemalassa, Perussa ja Venezuelassa abortti on sallittu vain harvoissa tapauksissa. Boliviassa, Brasiliassa, Chilessä ja Ecuadorissa ehdot ovat väljemmät.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia