Mellakoita ja murhia Katmandun kaduilla | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta


Mellakoita ja murhia Katmandun kaduilla

Nepalin vallankumouksen jälkeinen demokraattinen euforia päättyi varhain tänä aamuna kun asukkaiden muodostamat kodinturvajoukot hakkasivat kuoliaaksi viimeisten tietojen mukaan seitsemän poliisin univormuun pukeutunutta ja poliisiautoilla liikkunutta rauhanhäiritsijää.

(Radio Suomi/ Tänään Iltapäivällä, 23.4.1990)

Parina viime yönä on Katmandun kaduilla liikkunut pienehköjä pampuin ja kepein aseistautuneita joukkoja ryöstellen kauppoja ja häiriköiden. Laukausten vaihtoa on kuulunut siellä täällä ja yksi elokuvateatteri sekä 500 asumuksen rantahökkelikylä on poltettu.

Vasta hallituksen muodostanut demokratialiikkeen johto kehotti kansalaisia muodostamaan yöksi kodinturvajoukkoja puolustamaan asukkaita terroria vastaan. Kukaan ei pysty varmuudella sanomaan, ovatko mellakoitsijat poliisin joukkoja vai heiltä univormut ja autot saaneita ostettuja rauhanhäiritsijöitä.

Yhdestä asiasta Katmandun huhumylly on kuitenkin vakuuttunut. Mellakoitsijat on palkattu levittämään kauhua ja luomaan vaikutelmaa, että monipuoluedemokratia tuo mukanaan kaaoksen. Sylttytehtaaksi mainitaan useimmiten palatsi, jossa aviomiestään päättäväisemmän ja vallanhimoisemman kuningattaren sanotaan laittaneen toiminnan liikkeelle.

Viime yönä provosointi sitten onnistui. Kaduilla oli levotonta ja eräiden tietojen mukaan jopa panssareita olisi ollut liikkeellä. Niitä me emme kuitenkaan ole nähneet.

Se, minkä itse aamulla näimme, oli Teku-kadulla Kalimatissa, Katmandun keskustan liepeillä aamulla vihaisen kansanjoukon ympäröimänä kaksi poltettua poliisiautoa ja kadussa lojuvia univormupukuisia ruumiita. Laskimme itse seitsemän pahoin hakattua ruumista ja kolme yhä pystyssä pysyvää, joita Nepalin TV kuvasi raivostuneen väkijoukon keskellä.

Myöhemmin ruumiita kuljetettiin ympäri kaupungin katuja ja yksi poliisi marssitettiin väkijoukon saatossa kohti Birin sairaalaa, jossa vain kaksi viikkoa sitten hoidettiin satoja poliisien ampumia aseettomia mielenosoittajia.

Katmandu on kaaoksen partaalla. Parhaillaan kuuluu laitakaupungilta laukausten ääniä, keskustan kaupat on suljettu ja väkijoukkoja parveilee kaikkialla odottamassa, mitä seuraavaksi tapahtuu. Lapset komennettiin aamulla koulusta kotiin.

Kukaan ei hallitse tilannetta, on yleisin kommentti. Uusi demokraattinen hallitus on vasta muutaman päivän ikäinen ja huippuvirkamiehet sekä armeijan ja poliisin johto on edelleen vanhan Panchayat-vallan käsissä. Ihmiset kadulla juoksevat pakoon ensimmäisen poliisiauton näköisen kaartaessa näkyviin. Juuri nyt on tilanne herkimmillään, juuri tänään ja ensi yönä voidaan saada tuhoisa kaaos aikaan, mikäli joku sitä todella haluaa.

Poliisijohto neuvottelee parhaillaan pääministerin kanssa tilanteesta. Ongelma on, että kansa ei luota poliisiin eikä sotilaisiin, joiden katsotaan olevan demokratiaa vastaan. Ne, jotka vielä äsken ampuivat mielenosoittajia, eivät kelpaa turvaamaan rauhaa kaduille ensi yönä.

Toisaalta viime yö osoitti myös nuorten miesten muodostamien kodinturvajoukkojen olevan provosoitavissa väkivaltaisuuksiin. Kukaan ei tiedä, mitä tapahtuu, kun kuvat hakatuista poliisien ruumiista esitetään illan uutisissa.

Tällä hetkellä, iltapäivällä Katmandu odottaa. Kukaan ei tiedä mitä, mutta moni pelkää pahinta - kaappausyritystä, sekasortoa ja pääsiäispyhien painajaisen toistumista. Toisaalta, jos tämä päivä ja ensi yö selvitään ilman käännettä huonompaan, ovat nepalilaiset osoittaneet rauhallisuutta ja malttia, jota todella tarvitaan lähdettäessä rakentamaan demokratiaa 30 vuoden yksinvallan jälkeen.

Täällä Juha Rekola – Katmandu

© Muista tekijänoikeudet

Julkaisija: YLE

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia