Materialismin nousu ja perhesuhteiden muutokset heijastuvat karulla tavalla Kenian vanhusten elämään – Maia Lekow teki dokumenttielokuvan noitavainoista | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Materialismin nousu ja perhesuhteiden muutokset heijastuvat karulla tavalla Kenian vanhusten elämään – Maia Lekow teki dokumenttielokuvan noitavainoista

Helsingin Docpoint-dokumenttielokuvafestivaaleilla nähdään tänä vuonna Kenian Oscar-elokuvaehdokas The Letter, joka kertoo vaietusta ilmiöstä, vanhuksiin kohdistuvista noituussyytöksistä ja murhista. Hurjasta aiheesta huolimatta ilmiön taustalta paljastuvat varsin universaalit teemat, sanoo elokuvan toinen ohjaaja Maia Lekow.

Vanha nainen ja nuori mies viljapellolla.

Karisa Kamango (oik.) lähtee dokumenttielokuvassa The Letter selvittämään, miksi hänen isoäitiään Margaretia (vas.) syytetään noituudesta. Kuva: The Letter.

Margaret on päälle yhdeksänkymppinen kenialaisnainen, joka jaksaa yhä kuokkia maapalstaansa Kenian rannikolla, Kilifin maakunnassa lähellä Mombasaa.

Elämä ei ole koskaan ollut helppoa, mutta nyt siinä on uusi ongelma: Margaretin poikapuoli Furaha sukulaisineen syyttää häntä noituudesta. Margaret on saanut jo uhkauskirjeen, jonka lähettäjästä ei ole tietoa.

Noituussyytöksiä on aihetta pelätä, sillä viimeisen vuosikymmenen aikana Kilifissä on kuollut jatkuvasti noituudesta syytettyjä vanhuksia, usein väkivaltaisissa viidakkoveitsi-iskuissa.

Tämä on lähtökohta Maia Lekowin ja Christopher Kingin dokumenttielokuvassa The Letter, joka esitetään perjantaina alkaneella Helsingin Docpoint-elokuvafestivaalilla.

Noitavainoilmiön taustalta paljastuu lopulta monimutkainen vyyhti inhimillisiä syitä, perhejännitteitä, tietämättömyyttä, taikauskoa sekä isoja yhteiskunnallisia muutoksia, joihin maaseudun köyhien on ollut vaikea sopeutua.

Yhden perheen näkökulma

Koska noitavainot ovat tabu, kovin tarkkoja tietoja niistä ei ole. Esimerkiksi brittiläinen Telegraph-lehti kuitenkin siteerasi vuonna 2019 poliisin tilastoja, joiden mukaan Kilifissä oli tapettu kuuden vuoden aikana yli 500 vanhusta. Osa uhatuista vanhuksista on selvinnyt hengissä pakenemalla turvakoteihin noituussyytösten takia.

Murhien taustalla ovat usein sukulaiset. He saattavat palkata tekijöiksi esimerkiksi moottoripyörätaksikuskeja, jotka ovat usein jengiytyneitä nuoria miehiä.

Lekow on kotimaassaan Keniassa tunnettu laulaja, jonka esikoisohjaus The Letter on. Hän ohjasi dokumentin yhdessä australialaistaustaisen miehensä Christopher Kingin kanssa. Aihe löytyi sattumalta.

Nainen puolilähikuvassa.

”Meidän piti tehdä elokuva 1900-luvun alussa eläneestä Mekatilili Wa Menzasta, joka taisteli brittejä vastaan ja oli samasta heimosta kuin oma perheeni. Aloimme haastatella rannikolla asuvia vanhuksia, mutta moni alkoikin kertoa elävänsä pelossa nykypäivän tapahtumien takia”, Nairobissa asuva Lekow kertoo etähaastattelussa.

Lekowin ja Kingin dokumentin kohteeksi valikoitui 95-vuotias Margaret ja hänen pojanpoikansa, kaupunkilaistunut nuori Karisa, joka huomaa syytökset Facebookissa ja lähtee elokuvassa kotiin maalle selvittämään, mistä oikein on kyse.

Dokumenttielokuvaa kuvattiin lopulta kuusi vuotta, joista neljä vuotta Margaretin ja tämän perheen luona. Luottamusta pohjustettiin viettämällä aikaa perheen kanssa ja näyttämällä Margaretille jo kuvattua materiaalia. Kuvauksia helpotti myös se, että nairobilaistuneen Lekowin oma suku asui kirjaimellisesti toisella puolella tietä.

Materialismi valtaa alaa

The Letter kuvaa käsittämätöntä ilmiötä, jonka syitä voi kuitenkin jollakin tasolla ymmärtää.

Noituussyytösten taustalla on osittain Kenian väkivaltainen historia. Kenia on Ison-Britannian entinen siirtomaa, ja brittimiehittäjät käyttivät noituussyytöksiä vapaustaistelijoihin murtaakseen vastarinnan. Maahan tuli myös lähetyssaarnaajia, jotka käännyttivät ihmisiä saatananpalvonta- ja noituuspelottelun avulla.

Nykyisin rannikolla harjoitetaan sekä kristinuskoa että islamia. Perinteiseen kulttuuriin suhtaudutaan paikoin ennakkoluuloisesti.

”Jotkut vanhukset eivät uskalla enää pukeutua perinteisiin vaatteisiin, koska he pelkäävät, että heidät pahoinpidellään tai tapetaan. Osa värjää tukkaansa mustaksi, koska hiusten muuttumista valkoiseksi pidetään merkkinä noituudesta”, Lekow kertoo.

Etenkin herätyskristilliset liikkeet käyttävät noituuteen liittyviä uskomuksia edelleen surutta hyväkseen. Dokumentissa paikalliselta uskonlahkolta saa tilattua puhdistusseremonian, jotta noituudesta päästäisiin eroon.

Usko noituuteen on syvään juurtunutta: vaikka Keniassa jo melkein kaikilla on kännykkä, jolla voisi etsiä faktatietoa, kukaan dokumenttielokuvan henkilöistä, ei edes nuori ja moderni Karisa, ei suoraan sano, etteikö uskoisi noituuteen.

Sitä Lekowinkin on vaikea selittää.

”Noituutta on ollut ympäri maailman vuosisatojen ajan, ja se kuuluu perinteisten uskomusten rakenteisiin. Se pelottaa ihmisiä. Jos olisin viettänyt aikaa rannikolla pidemmän aikaa, olisin itsekin saattanut alkaa uskoa siihen. Se on hyvin psykologista”, hän toteaa.

Noitavainojen selittäminen pelkällä taikauskolla olisi silti virhe. Taustalla on myös Kenian yhteiskunnan perustavanlaatuinen ja nopea muutos, jonka perässä kaikki eivät ole pysyneet.

Väestö on kasvanut kovaa vauhtia, eivätkä nuorten työllistymismahdollisuudet ole kasvaneet samaa tahtia. Maaseutu kärsii köyhyydestä eikä viljelymaata ei riitä kaikille. Yhteiskunta painottaa yhä enemmän materiaalista hyvinvointia, eikä perheen, varsinkaan vanhojen ihmisten, kunnioittaminen ole enää automaattista.

Kauna ja ahneus kohdistuu vanhuksiin, joiden vaurauden lähteenä on heidän esi-isiltään perimänsä maa.

”Nuorisotyöttömyys on yleistä. Helpoin tapa saada rahaa on sanoa, että joku on noita ja viedä sen perusteella maat. Elämme myös uutta, materialistista aikaa, jossa kaikki haluavat läppärin, uudet kengät tai puhelimen. Kaikki tämäkin vaikuttaa”, Lekow sanoo.

Katkeruuden purkautumista julmaksi väkivallaksi helpottaa se, että läpikorruptoituneessa Keniassa poliisia on vaikea saada paikalle ilman rahaa. Toisaalta moni heistäkin pelkää noidutuksi tulemista. Siksi uhrit haudataan usein ilman tutkintaa.

Aihe koskettaa kaikkia

Vaikka Kenian tilanne on poikkeuksellinen, Lekowin mukaan dokumentti on silti suunnattu myös kansainväliselle yleisölle, sillä sen teemat ovat universaaleja. Ottamalla kohteeksi yhde perheen tarina ohjaajat halusivat kuvata myös perheen käsitteen muutosta yleisellä tasolla.

”Se liittyy nopeutuneeseen elämäntahtiin. Meillä ei ole enää aikaa tavata isovanhempiamme ja vanhempiamme. Keniassa ilmiö on äärimmäisempi, mutta kun esitimme dokumenttia New Yorkissa festareilla, näin sielläkin metropysäkillä kyltin, jossa kehotettiin kunnioittamaan vanhuksia ja annettiin numero, johon ottaa yhteyttä, jos vanhus on vaarassa”, Lekow toteaa.

Koronavirus on hidastanut vuonna 2019 valmistuneen elokuvan esittämistä, mutta kansainvälisten festivaalien lisäksi sitä on esitetty myös Mombasassa ja Nairobissa.

Tarkoituksena on myös käyttää sitä noitavainojen vastaisessa vaikuttamistyössä ja esittää sitä Kenian maaseudulla. Sitä on jo kokeiltu, ja tulokset olivat vaikuttavia.

”Eräs nainen alkoi itkeä, sillä hän näki ensimmäistä kertaa oman elämäntarinansa. Hänen isänsä oli tapettu noitana. Samalla kaikki alkoivat jakaa tarinoitansa. Jatkossa meidän on tarjottava esityksissä myös psykososiaalista tukea”, Lekow kertoo.

Jotakin aiheen tärkeydestä kenialaisille kertoo sekin, että dokumentti on valittu myös Kenian tämänvuotiseksi Oscar-elokuvaehdokkaaksi.

Docpoint-festivaali järjestetään koronarajoitusten vuoksi vuonna 2021 ainoastaan verkossa. Suurin osa ohjelmiston elokuvista on katsottavissa 29.1.–7.2.

Lisää uusi kommentti