Laina on Brasiliassa huippukallista | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Laina on Brasiliassa huippukallista

Luottotilien korot voivat nousta jopa satoihin prosentteihin ja tavallisesta pankkilainastakin peritään 72 prosentin korko. Korot nousivat erityisesti vuonna 2014 alkaneen talouskriisin aikana.

(IPS) -- Brasilian talouden taantumasta ja johdon korruptiosta puhutaan paljon, mutta tavallisia ihmisiä ja yrittäjiä kiusaa myös tähtitieteellinen korkotaso. Kiskonta ulottuu viivästyskorkoihin ja luottokorttien käyttömaksuihin.

Pientä eläkettä saavan Lauran tapauksessa kaikki alkoi uuden hellan hankinnasta. Hella ei toiminut niin kuin piti, mutta kauppias viivytteli kaksi kuukautta sen vaihtamisessa. Laura joutui syömään ulkona ja menetti samaan aikaan lisäansionsa, koska hänen hoitamansa vanhus kuoli.

Lauralle tuli kesäkuulta tavalliseen verrattuna yli kaksinkertainen luottokorttilasku, josta hän pystyi maksamaan vain 15 prosenttia. Heinäkuussa lasku tuplaantui jälleen korkojen takia, vaikka menot olivat pienemmät.

"En pysty maksamaan", sanoo Laura, jonka eläke riittää hädin tuskin asunnon vuokraan Rio de Janeirossa. Hän toivoo saavansa vahingonkorvausta hellakauppiaalta ja aikoo neuvotella helpotusta luottokorttimaksuihinsa.

Lainakorko 72 prosenttia

Luottokortin vuosikorko voi Brasiliassa nousta lähes 450 prosenttiin ja miinuksella olevan pankkitilin korko lähenee 300 prosenttia. Luvut ovat kymmenkertaisia muihin Latinalaisen Amerikan maihin verrattuna.

Maksukykyisen kansalaisen tavallisestakin pankkilainasta peritään 72 prosentin korko. Korot ovat nousseet Brasiliaa vuodesta 2014 piinanneen talouskriisin aikana, mutta jo sitä ennen korkoa perittiin 41 prosenttia.

Kodinkoneita ja muita kestokulutushyödykkeitä myydään auliisti osamaksulla, jonka korko hipoo sataa prosenttia. Yrityslainojen korot liikkuvat 37–45 prosentissa.

Erilaisia selityksiä

"Kiskurikorot jarruttavat kulutuskysyntää ja investointeja, mikä estää talouden kehitystä ja imuroi pääomat rahoituslaitoksiin", sanoo São Paulon katolisen yliopiston taloustieteen professori Ladislau Dowbr. Hän kannattaa vasemmistolaista työväenpuoluetta (PT).

Taloustieteilijöiden valtavirta taas pitää PT:tä ongelmien aiheuttajana. Rahoitusalan yhdistyksen toimitusjohtaja Andrew Storffer syyttää kiskurikoroista maata viime vuodet johtaneen PT:n tuhlailevaa politiikkaa.

"Pankit ovat rahaliikenteen välikäsiä. Rahan korkea hinta johtuu kysynnästä, ja sitä pitää yllä hallitus", hän sanoo.

Tuntuvia helpotuksia

Koska yhä useammat brasilialaiset joutuvat velkoineen mahdottomaan tilanteeseen, luotonantajien myöntämät helpotukset voivat olla yhtä hurjia kuin korkoprosentit.

Leoksi esittäytyvän sähkömiehen vajaan 300 euron luottokorttivelka oli kohonnut kolmessa vuodessa liki 10 000 euroon. Lopulta pankki lupasi hänelle 82 prosentin alennuksen sillä ehdolla, että maksu tulee käteisenä.

Brasilialaisilla on taipumusta lykätä velkojen maksua, mikä on ajanut pankit vastatoimiin, kuten maksuhäiriömerkintöjen jakamiseen.

Toukokuun tietojen mukaan yli 59,4 miljoonaa brasilialaista – lähes puolet aikuisväestöstä - oli julistettu maksukyvyttömiksi. Luku esitettiin merkittävänä saavutuksena, sillä vielä huhtikuussa maksukyvyttömiä oli 60,7 miljoonaa.

Brasilian faktat

  • Valtio Etelä-Amerikassa
  • Asukkaita 206 miljoonaa
  • Kansallisen köyhyysrajan alla 8,9 %
  • Yli 15-vuotiaista lukutaitoisia 90,4 %
  • Sijoitus Inhimillisen kehityksen indeksissä 75/188

(Lähde: YK)

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia