Uutiset Ilmastonmuutos

Nuorille tehty kysely: Ilmastonmuutos suurin huoli ympäri maailman

Ihmisoikeusjärjestö Amnestyn tutkimuksessa yli 10 000 nuorelta kaikilla mantereilla, mitkä heidän mielestään ovat suurimpia ongelmia maailmassa tällä hetkellä. Ympäristö- ja turvallisuuskysymykset nousivat yli muiden.
Mielenosoittajia kylttien kera Tampereella
Nuoria ilmastomielenosoittajia Tampereella syyskuussa 2019. (Kuva: Olli Koikkalainen)

Ilmastonmuutos, saasteet ja terrorismi ovat nuorten yleisimpiä vastauksia, kun heiltä kysytään, mitkä ovat heidän mielestään maailman suurimpia ongelmia tai huolenaiheita.

Se käy ilmi ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin teettämästä kyselytutkimuksesta, jossa kysyttiin yli 10 000 nuoren huolenaiheita 22 maassa. Tutkimuksen tulokset julkistettiin eilen, kansainvälisenä ihmisoikeuksien päivänä.

Nuorille annettiin 23 ongelmakohdan lista, joista he saivat valita viisi tärkeintä.

41 prosenttia piti ilmastonmuutosta tärkeimpänä. 36 prosenttia nosti suurimmaksi ongelmaksi saasteet ja 31 prosenttia terrorismin. Seuraavina listalla olivat luonnonvarojen hupeneminen, rodullinen epätasa-arvo, väkivaltarikokset ja naisiin kohdistuva väkivalta.

”Nuoret ovat tänä vuonna lähteneet liikkeelle suurin joukoin ilmaston puolesta, joten ei voi tulla yllätyksenä, että monet vastanneet näkivät sen yhtenä tärkeimmistä maailman haasteista”, sanoi järjestön pääsihteeri Kumi Naidoo tiedotteessa eilen. Naidoo erosi viime viikolla tehtävistään terveysongelmien vuoksi.

Nuorilta kysyttiin myös erikseen näkemystä ympäristöongelmista. 57 prosenttia piti ilmaston lämpenemistä tärkeimpänä ongelmana. Sen jälkeen yleisimmin mainittuja olivat valtamerten saastuminen, ilmansaasteet ja metsäkato.

”On tunnustettava, että ilmastokriisi tulee kiistämättä olemaan nuorempien sukupolvien määrittävä kysymys. Oikeus terveeseen ympäristöön, kuten turvalliseen ilmastoon, on välttämätöntä monien muiden oikeuksien saamiseksi. Se on oikeus, jonka puolustamisessa nuorten on ollut pakko ottaa johto”, Naidoo muistutti.

Kyselyssä selvitettiin myös nuorten mielipiteitä ihmisoikeuksien tukemisesta yleisesti. 73 prosenttia piti ihmisoikeuksien turvaamista tulevaisuuden kannalta keskeisenä, 63 prosenttia oli sitä mieltä, että hallitusten pitäisi ajatella enemmän kansalaisten hyvinvointia kuin talouskasvua ja 60 prosenttia uskoi, että ihmisoikeuksia pitää suojella, vaikka sillä olisikin kielteiset vaikutukset talouteen.

Tutkimuksen teki markkinatutkimusyhtiö Ipsos MORI. Vastanneet olivat 18–25-vuotiaita. Mukana oli nuoria Argentiinasta, Australiasta, Itävallasta, Brasiliasta, Kanadasta, Saksasta, Unkarista, Intiasta, Keniasta, Meksikosta, Nigeriasta, Pakistanista, Etelä-Afrikasta, Etelä-Koreasta, Espanjasta, Ruotsista, Sveitsistä, Taiwanista, Tunisiasta, Isosta-Britanniasta, Ukrainasta ja Yhdysvalloista.

Ilmastonmuutos ihmisoikeudetnuorisoympäristöilmastonmuutos Amnesty International

Lue myös

Lentokoneen siipi ja pilviä.

Kysely: Eurooppalaiset luopuisivat mieluummin lentämisestä kuin autosta ilmastonmuutoksen torjumiseksi

Euroopan investointipankin tutkimuksessa kysyttiin, mistä ihmiset olisivat valmiita luopumaan ilmastonmuutoksen hidastamiseksi. Niin suomalaisille kuin muillekin eurooppalaisille sekä amerikkalaisille erityisen vaikeaa olisi jättää auton omistaminen ja lihansyönti.
Sarvikuono kadulla ihmisten ympäröimänä.

Ilmastonmuutos uhkaa Nepalin sarvikuonoja – Ruokaa etsivistä eläimistä on tullut kaupungeissa turistinähtävyys

Nepal on onnistunut suojelemaan sarvikuonoja monilta uhilta, mutta uusi haaste ovat muun muassa tulvat ja kuivuus. Keväisin juomavettä on liian vähän, monsuuniaikana sarvikuonoja hukkuu jokiin. Lisäksi tulokaskasvit uhkaavat korvata niiden lempiruuan.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Poika hiekkaisella ruohomaalla, taustalla taipunut puu.

Luontodokumenteista tuttua Madagaskaria piinaa unohdettu nälkäkriisi – ”Humanitaarinen katastrofi voi tulla muutaman kuukauden sisällä”, sanoo WFP:n maajohtaja Jean-Luc Siblot

Madagaskarin humanitaarinen kriisi on vuodesta toiseen maailman aliuutisoiduimpien kriisien listalla. Tänä vuonna maa voi päätyä otsikoihin traagisesta syystä: sen eteläosissa yli 1,35 miljoonaa ihmistä kärsii nälästä vaikean kuivuuden takia. Rutiköyhän maan kriisi on sekä ihmisen että luonnon aiheuttama, eikä helppoja ratkaisuja ole olemassa.
Suomen lippu ja sininen taivas

Selvitys: Suomalaisyritykset ovat sitoutuneet ihmisoikeuksien kunnioittamiseen, mutta käytännön toimista viestitään nihkeästi

Vain neljännes suomalaisyrityksistä arvioi järjestelmällisesti ja julkisesti toimintansa ihmisoikeusvaikutuksia, käy ilmi työ- ja elinkeinoministeriön selvityksestä.
Maapallo lapsen käsissä

20 vuotta täyttävä Maailman sosiaalifoorumi järjestetään virtuaalisena

Maailman sosiaalifoorumi järjestetään yhdeksän päivän mittaisena tapahtumana verkossa. Luvassa on keskusteluja muun mussa ilmastosta, demokratiasta ja taloudellisesta oikeudenmukaisuudesta.
Mies puolilähikuvassa seinällä olevalla näyttöruudulla, vieressä YK:n logo.

Yli 200 000 ihmistä on kuollut koronaan Brasiliassa, mutta presidentti Jair Bolsonaro on satsannut rahaa muun muassa ydinsukellusveneeseen

Bolsonaro esti joulukuussa veto-oikeudellaan parlamenttia antamasta rahoitusta koronarokotteisiin ja muihin torjuntatoimiin ja suosii armeijaa. Presidentti luottaa ”aseistettuun väkeen” niin lujasti, ettei mahdollinen kannattajien menettäminen pandemian huonon hoidon vuoksi huolestuta häntä, kirjoittaa Mario Osava.
Terveystyöntekijä rokottaa naista.

Sveitsiin perustettiin ebolarokotevarasto – Maailman pelätyimpiin kuuluvaa tartuntatautia voi nyt ehkäistä helpommin

Ebolaan kehitettiin muutama vuosi sitten rokote, jolle ei kuitenkaan ole taudin harvinaisuuden vuosi luonnollisia markkinoita. Nyt rokotteita on saatavilla viikon varoitusajalla – tosin aluksi vain vajaat 7 000 annosta.

Tuoreimmat

Selvitys: Suomalaisyritykset ovat sitoutuneet ihmisoikeuksien kunnioittamiseen, mutta käytännön toimista viestitään nihkeästi
20 vuotta täyttävä Maailman sosiaalifoorumi järjestetään virtuaalisena
Sveitsiin perustettiin ebolarokotevarasto – Maailman pelätyimpiin kuuluvaa tartuntatautia voi nyt ehkäistä helpommin
Luontodokumenteista tuttua Madagaskaria piinaa unohdettu nälkäkriisi – ”Humanitaarinen katastrofi voi tulla muutaman kuukauden sisällä”, sanoo WFP:n maajohtaja Jean-Luc Siblot
120 000 ihmistä on paennut vaaliväkivaltaa Keski-Afrikan tasavallassa – ”Ihmiset pakenevat kodeistaan vain vaatteet päällään”
Israel on rokottanut kansalaisiaan koronaa vastaan ennätystahtia – Miehitettyjen alueiden palestiinalaiset ovat jääneet ilman
Tulivuoren juurella elävä San Salvadorin kaupunki torjuu ilmastonmuutosta luonnon omin keinoin – Jukkapalmut ja imeytysojat estävät maanvyörymiä
Mikromuovia löytyi Pohjoiselta jäämereltä runsain mitoin – Syyttävä sormi osoittaa vaatteiden tekokuituihin
Kashmirin laakso on maailman viimeisiä sahramikrookuksen kasvupaikkoja – Viljelijät pelkäävät, että teollisuus tuhoaa maailman kalleimman maustekasvin
WWF:n raportti: Sademetsien hurja kato heikentää myös suojaa tartuntatauteja vastaan – “Meidän pitää pikaisesti korjata luontosuhteemme“

Luetuimmat

Suomalaisjärjestöiltä yhteisjulistus päästövähennysten puolesta
PlayStation 5:n julkaisusta uutisoitiin viime vuonna 26 kertaa enemmän kuin kymmenestä humanitaarisesta kriisistä, selviää tuoreesta vertailusta
Kaivosjätti Rio Tintoa syytetään ympäristörikoksista Papua-Uudessa-Guineassa – Vuosikymmeniä kaivoksen sulkemisen jälkeen kuparia valuu edelleen jokiin
Kauppasaarto ei Kuuban järjestelmää kaada, mutta hyvät suhteet Yhdysvaltoihin voivat sen tehdä, sanoo Kuubasta kirjan kirjoittanut toimittaja Antti Halinen
Luontodokumenteista tuttua Madagaskaria piinaa unohdettu nälkäkriisi – ”Humanitaarinen katastrofi voi tulla muutaman kuukauden sisällä”, sanoo WFP:n maajohtaja Jean-Luc Siblot
Epävarmassa maailmassa yhä useampi kiinnostuu ekokylässä asumisesta – Keuruun ekokylässä elää tavallisia ihmisiä, ei ”kajahtaneita tyyppejä uimassa vastavirtaan”
Mikromuovia löytyi Pohjoiselta jäämereltä runsain mitoin – Syyttävä sormi osoittaa vaatteiden tekokuituihin
Israel on rokottanut kansalaisiaan koronaa vastaan ennätystahtia – Miehitettyjen alueiden palestiinalaiset ovat jääneet ilman
WWF:n raportti: Sademetsien hurja kato heikentää myös suojaa tartuntatauteja vastaan – “Meidän pitää pikaisesti korjata luontosuhteemme“
”Häpeällinen hyökkäys demokratiaa ja sen edustajia vastaan” – Washingtonin levottomuudet tuomitaan laajasti