Koronavirus lisännyt rajusti lasten humanitaarisen avun tarvetta Länsi-Afrikassa – Mauritaniassa ruoka-avun tarve on nelinkertaistunut | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Koronavirus lisännyt rajusti lasten humanitaarisen avun tarvetta Länsi-Afrikassa – Mauritaniassa ruoka-avun tarve on nelinkertaistunut

Lähes viisi miljonaa lasta tarvitsee apua neljässä maassa, ja määrä on noussut 60 prosenttia koronaviruspandemian aikana. Perheet joutuvat nyt valitsemaan, eristäytyvätkö ne viruksen pelossa kotiin ja ovat ilman ruokaa vai lähtevätkö etsimään töitä, kertoo Pelastakaa Lapset.

Maskimainos, kaksi ihmistä ja autoja kadulla.

Noin 200 miljoonan asukkaan Nigeriassa on havaittu yli 60 000 koronavirustartuntaa. Kuva Lagosista. Kuva: International Monetary Fund / CC BY-NC-ND 2.0.

Koronaviruspandemia on syventänyt ruoka-, koulutus- ja terveyskriisiä, joka vaikuttaa kaikkein köyhimpiin ihmisiin neljässä Länsi-Afrikan maassa. Jo noin 4,8 miljoonaa alle 15-vuotiasta Mauritaniassa, Nigerissä, Nigeriassa ja Tšadissa tarvitsee nyt humanitaarista apua, kertoo avustusjärjestö Pelastakaa Lapset ry.

Määrä on kasvanut peräti 60 prosenttia koronaviruspandemian alkamisen jälkeen.

Järjestön eilen julkaiseman tutkimuksen mukaan monet alueen perheistä ovat pandemian takia joutuneet valitsemaan, eristäytyvätkö ne viruksen pelossa kotiin ja ovat ilman ruokaa vai lähtevätkö etsimään töitä.

Köyhyys on ollut syvään juurtunutta alueen maissa jo ennen pandemiaa, ja myös alueelliset konfliktit ovat koetelleet niitä. Terveysjärjestelmät olivat jo valmiiksi alirahoitettuja ja konfliktialueilla rokotuskampanjat olivat jäissä.

Koronaviruspandemian seurauksena esimerkiksi Nigerissä apua tarvitsevien ihmisten määrä on kasvanut peräti 176 prosenttia, raportissa kerrotaan. Mauritanian ruoka-avun tarve on yli nelinkertaistunut.

”Usein näissä tilanteissa lasten koulutuksesta tulee uhri. Miljoonat perheet Länsi-Afrikassa joutuvat tekemään vaikeita päätöksiä siitä, ostavatko he ruokaa vai maksavatko he terveydenhuollosta tai koulutuksesta, sillä heillä ei ole enää varaa kaikkeen. -- Alue on nyt nälkäkriisin partaalla”, kuvailee Pelastakaa Lasten Länsi- ja Keski-Afrikan johtaja Mateo Caprotti tiedotteessa.

Monet Länsi- ja Keski-Afrikan kouluista ovat edelleen kiinni. YK:n lastenjärjestö Unicef kertoi lokakuun alussa, että alueen 24 maasta vain 7 on avannut ovensa.

Koronaviruspandemia on kurittanut lapsiperheitä myös globaalisti. Pelastakaa Lasten tänään ilmestynen raportin mukaan erilaisista puutteista kärsivien lasten määrä on kasvanut yhteensä 150 miljoonalla kehittyvissä maissa.

68 maassa lapset ja perheet eivät siitä huolimatta ole saaneet erityisiä uusia sosiaalietuuksia, vaikka lähes 600 miljoonaa lasta voisi tarvita niitä. Järjestö varoittaa, että koronapandemia uhkaa tehdä tyhjäksi vuosikymmenien aikana saavutetun edistyksen lapsiköyhyyden ja puutteen vähentämisessä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia