Kehitysmaat haluavat YK:n vahtimaan veroja | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kehitysmaat haluavat YK:n vahtimaan veroja

Ulkomaisten yritysten veronkierto vie kehitysmailta valtavia summia vuodessa. Länsimaat ovat jo kahdesti torpanneet kehitysmaiden ehdotuksen, jossa rahavirrat ja veronkierto saatettaisiin YK:n alaisen elimen valvontaan.

(IPS) -- Kansainvälinen veronkierto ja laittomat rahavirrat pitää saada YK:n alaisen elimen valvontaan, vaativat 134 kehitysmaan Ryhmä 77 ja Kiina.

Länsimaat ovat torjuneet esityksen jo kahdesti: viime vuonna Etiopiassa pidetyssä kehitysrahoituskokouksessa ja nyt heinäkuussa Keniassa YK:n kauppa- ja kehityskonferenssi Unctadin kokouksessa.

Nykyisin päätösvalta kansainvälisissä veroasioissa on teollisuusmaiden OECD-järjestöllä, ja kehitysmaiden esitykset torjutaan siellä Yhdysvaltain johdolla, sanoo tohtori Manuel Montes South Center -tutkimuslaitoksesta.

Pelkästään Afrikka menetti vuosina 2002–2012 lähes 500 miljardia euroa laittomina rahansiirtoina, Unctad arvioi.

Kansainvälisen verotuksen epäonnistumista selittää paljolti se, että enemmistö maapallon valtioista on jätetty sitä koskevan päätöksenteon ulkopuolelle, Third World Network -järjestön tutkija Bhumika Muchhala uskoo.

Hän toivoo, että Ryhmä 77 ja Kiina nostavat asian esiin kaikissa sopivissa tilanteissa.

"Vain sisulla voidaan saada aikaan merkittäviä muutoksia ja luoda uusia päätöksentekoelimiä, jotka murtavat vanhat imperialistiset rakenteet", hän vakuuttaa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia