Uutiset Tasa-arvo

Iranin naiset pääsevät katsomaan jalkapalloa ensimmäistä kertaa 40 vuoteen – Valtio asetti kuitenkin katon naisosallistujien määrälle

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch kritisoi kansainvälistä jalkapalloliittoa Fifaa, joka vielä syyskuussa julisti, että naiset ovat pääsemässä katsomaan jalkapallon MM-kisoja Iranissa. Nyt valtio on päättänyt, että vain murto-osa katsojista saa olla naisia.
Iranin lippuja
Iran on koventanut otteitaan ihmisoikeusaktivisteja kohtaan. (Kuva: Loey Felipe / UN Photo)

Iranin naiset pääsevät poikkeuksellisesti seuraamaan jalkapallon MM-kisojen karsintaottelua Iranin ja Kambodžan välillä tämän viikon torstaina. 40 vuotta voimassa ollut kielto kumotaan kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan määräyksestä.

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin (HRW) mukaan tasa-arvo ei kuitenkaan ole toteutumassa täydellisesti, sillä valtio on päättänyt, että Teheranissa sijaitsevan Azadin stadionin 100 000 katsojasta korkeintaan 4 600 saa olla naisia. Tähän mennessä yli 3 500 naista on ostanut lipun.

Iran on maailman ainoa maa, joka kieltää naisten osallistumisen jalkapallo-otteluihin edes katsojina. Kielto tuli voimaan 40 vuotta sitten islamilaisen vallankumouksen yhteydessä, mutta se ei ole laki tai kirjoitettu sääntö.

Viime vuosina naiset ovat pyrkineet stadioneille miehiksi pukeutuneina, ja heitä on tuomittu sen vuoksi jopa vankilaan. Syyskuussa jalkapallofani Sahar Khodayari kuoli sytytettyään itsensä tuleen oikeustalon ulkopuolella. Hän pelkäsi joutuvansa puoleksi vuodeksi vankilaan yritettyään päästä stadionille mieheksi pukeutuneena.

Fifan säännöt kieltävät sukupuolisyrjinnän, ja se on vaatinut Irania sallimaan naisten pääsyn stadioneille. Käytännössä se ei kuitenkaan ole noudattanut omia sääntöjään, HRW kritisoi perjantaina julkaistussa tiedotteessaan. Se vaatii jalkapalloliittoa nyt käyttämän vaikutusvaltaansa Iraniin.

Fifan puheenjohtaja Gianni Infantino ylisti marraskuussa 2018 Irania, joka tuolloin salli vain valittujen naisten osallistumisen jalkapallo-otteluun. Hän myös oli maaliskuussa 2018 katsomossa, kun 35 naista pidätettiin stadionille livahtamisesta.

Syyskuussa Fifa teki Iranin stadionille tarkastuksen ja sanoi, ettei naisten osallistumiselle näytä olevan estettä. Silti stadionilla ei ole edes naisten vessoja, HRW kritisoi.

”Vuosien ajan Iranin jalkapalloliitto ja viranomaiset ovat uhmanneet Fifan sääntöjä syrjimättömyydestä häirinnällä, pidätyksillä ja suoranaisella petoksella. Fifan pitäisi olla vakavasti huolissaan iranilaisista jalkapallofaneista, jotka asettavat itsensä riskiin haastamalla syrjivät säännöt”, sanoo järjestön asiantuntija Minky Worden.

Tasa-arvo gendersukupuolten tasa-arvo Iran

Lue myös

Naisia kuokat olalla

Tutkimus: Ilmastonmuutos iskee rankimmin naisiin – Selviytymiskeinotkin lisäävät naisten taakkaa

Aasiassa ja Afrikassa varsinkin nuoret, vähemmän koulutetut ja alempiin yhteiskuntaluokkiin tai kasteihin tai etnisiin ryhmiin kuuluvat naiset kärsivät ilmastonmuutoksesta eniten, vaikka perheet, yhteisöt tai valtio näyttäisivätkin tukevan heitä.
Nainen puolilähikuvassa

Vammaisten naisten seksuaalisuus on tabu kaikkialla maailmassa – Kenialainen Jane Kihungi haluaa rikkoa hiljaisuuden

Polion lapsena sairastanut Jane Kihungi huomasi erilaisuutensa, kun haaveet sairaanhoitajan ammatista romuttuivat. Nyt hän on vammaisten naisten oikeuksia ajavan järjestön johtaja, joka haluaa puhua etenkin vammaisten naisten lisääntymisterveyden ongelmista, kuten pakkosteriloinneista.
Kirjahylly ja ihmisiä pöytien ääressä

Suomalaisten lukeminen eriarvoistuu – Tuoreen Pisa-tutkimuksen mukaan viidesosalla 15-vuotiaista pojista on heikko lukutaito, ja syy on mysteeri

Heikosti lukevien osuus on noussut jo 13,5 prosenttiin oppilaista. Myös sukupuoli vaikuttaa lukutaitoon: ero tyttöjen ja poikien välillä on Suomessa suurempi kuin missään muussa OECD-maassa. Tutkija Kaisa Leino uskoo esimerkin voimaan lukuinnon kasvattamisessa.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Mies palestiinalaishuivi olkapäillään

Suomessa vieraileva Gazan mielenosoitusten alullepanija kiittelee Anna Kontulaa ja painottaa väkivallattomuutta – ”Emme taistele ihmisiä vaan järjestelmää vastaan”

Ahmed Abu Artema sai liikkeelle gazalaisten suurmielenosoitukset, joissa vaaditaan palestiinalaispakolaisille oikeutta palata kotiseuduilleen. Hän uskoo, että väkivallaton vastarinta johtaa konfliktin rauhanomaiseen ratkaisuun.
Kaksi nuorta miestä seisoo pellolla

Maatalousalan työvoimapula uhkaa Afrikkaa – Pienviljelijän keski-ikä on 60 vuotta

Afrikka voisi periaatteessa olla jopa ruokaomavarainen, mutta etenkään nuoria raskaana pidetty ala ei houkuttele. ”Meidän täytyy muuttaa tuo asenne ja saada heidät ymmärtämään, että maanviljely voi olla vaurauden, bisneksen ja mielihyvän lähde”, sanoo maatalousinstituutti IITA:n pääjohtaja Nteranya Sanginga.
Kulkusirkka

Satojen miljoonien kulkusirkkojen parvet tuhoavat satoa Itä-Afrikassa – ”Työntekijämme taistelevat lähes läpinäkymättömän tiheitä parvia vastaan”, kertoo Pelastakaa Lasten edustaja

Etiopia, Kenia ja Somalia kärsivät vakavimmasta kulkusirkkavitsauksesta vuosikymmeniin. Jopa 150 kilometriä päivässä liikkuvat sirkkaparvet voivat suistaa Afrikan sarven yhä pahempaan ruokakriisiin.
Nainen selaa kirjaa pöydän ääressä

2000-luvun oppikirjat kertovat edelleen vanhanaikaista tarinaa kehitysmaista – ”Kuvista tulee käsitys kuivista kylistä ja köyhyydestä”, sanoo tutkija Eeva Rinne

Vastaako oppikirjojen kuvaus kehitysmaista nykypäivän todellisuutta, vai ovatko kirjat jämähtäneet kertomaan ikiaikaista savimajatarinaa? Voionmaan opiston opiskelijat selailivat oppikirjoja tutkijan kanssa ja havaitsivat, että niiden maailmankuvassa on päivittämisen varaa.
YK:n pääekonomisti Elliot Harris (vas.) ja YK:n talous- ja sosiaaliasioiden osaston edustaja Marta Roig  pöydän ääressä

Raportti: Vaurauserojen lisäksi myös maailman tuloerot ovat kasvaneet – Pohjoisamerikkalainen tienaa 16 kertaa afrikkalaista enemmän

Oxfamin mukaan 22 maailman rikkainta miestä omistaa enemmän kuin Afrikan naiset. Tuoreen YK-raportin mukaan myös tuloerot ovat kasvaneet, ja siinäkin rikkain yksi prosentti on voittanut.

Tuoreimmat

Maatalousalan työvoimapula uhkaa Afrikkaa – Pienviljelijän keski-ikä on 60 vuotta
Satojen miljoonien kulkusirkkojen parvet tuhoavat satoa Itä-Afrikassa – ”Työntekijämme taistelevat lähes läpinäkymättömän tiheitä parvia vastaan”, kertoo Pelastakaa Lasten edustaja
2000-luvun oppikirjat kertovat edelleen vanhanaikaista tarinaa kehitysmaista – ”Kuvista tulee käsitys kuivista kylistä ja köyhyydestä”, sanoo tutkija Eeva Rinne
Raportti: Vaurauserojen lisäksi myös maailman tuloerot ovat kasvaneet – Pohjoisamerikkalainen tienaa 16 kertaa afrikkalaista enemmän
Suomessa vieraileva Gazan mielenosoitusten alullepanija kiittelee Anna Kontulaa ja painottaa väkivallattomuutta – ”Emme taistele ihmisiä vaan järjestelmää vastaan”
Merkittävä YK-linjaus: Ilmastokriisin takia turvaa hakeneiden karkottaminen voi rikkoa keskeistä ihmisoikeussopimusta
Helsinkiläinen Vishnu Vardhani ryhtyi toimeen kuultuaan Intian kansalaisuuslaista, joka uhkaa tehdä muslimeista kotimaattomia – ”En halua osallistua hallituksen brändityöhön”
Yhdysvallat harkitsee vetäytymistä Länsi-Afrikasta – Asiantuntijat erimielisinä seurauksista
Ennusteet toteutuvat: Ennenäkemättömät 45 miljoonaa ihmistä eteläisessä Afrikassa on vakavassa ruokapulassa
Ammattitaitoa vähätellään, haastateltavat ahdistelevat – Kaksi toimittajaa kertoo, millaisia ongelmia naistoimittajat kohtaavat Meksikossa

Luetuimmat

Akkuteollisuus ei pärjäisi ilman Kongon pahamaineisia kaivoksia – Koboltin eettisyyttä on vaikea varmistaa, sanoo kaivosalueella vieraillut suomalaistutkija
Lapsiavioliitoista päästään nykymenolla eroon vasta vajaan sadan vuoden päästä – Toisen asteen koulutus olisi tehokas lääke
Helsinkiläinen Vishnu Vardhani ryhtyi toimeen kuultuaan Intian kansalaisuuslaista, joka uhkaa tehdä muslimeista kotimaattomia – ”En halua osallistua hallituksen brändityöhön”
Tutkimus: Ilmastonmuutos iskee rankimmin naisiin – Selviytymiskeinotkin lisäävät naisten taakkaa
Keski-Aasian jäätiköt sulavat, ja sen on huomannut myös maanviljelijä Kylych Bekeshov – Kirgisiassa harva voi kuitenkaan varautua ilmastonmuutokseen
Suomessa vieraileva Gazan mielenosoitusten alullepanija kiittelee Anna Kontulaa ja painottaa väkivallattomuutta – ”Emme taistele ihmisiä vaan järjestelmää vastaan”
Yli puolet apua tarvitsevista elää vain kymmenessä maassa – Järjestö listasi vuoden pahimmat humanitaariset kriisit
Ennusteet toteutuvat: Ennenäkemättömät 45 miljoonaa ihmistä eteläisessä Afrikassa on vakavassa ruokapulassa
YK huolissaan Kolumbiassa tapettujen ihmisoikeusaktivistien määrästä – Rauhansopimus loi tyhjiön, jonka täyttävät rikollisjengit
Työttömyyttä on pidetty yhtenä syynä arabikevään mielenosoituksiin – Tuoreen tutkimuksen mukaan merkitystä on liioiteltu