Uutiset Ilmastopolitiikka

”Greta on suurin roolimallini” – Lapset ja nuoret lakossa ilmaston puolesta ympäri Suomen

Ilmastolakkoviikko huipentui mielenosoituksiin myös Suomessa. Tamperelainen Alina Aarnio kertoi olleensa ilmastonmuutoksesta huolissaan pienestä pitäen.
Nuori nainen pitelee ilmastomielenosoituksessa kylttiä "Future not Found"
Alina Aarnio, 16, osallistui Tampereen ilmastolakkoon. Hän on ollut pienestä asti huolissaan ilmastonmuutoksesta. ”Olen aiemmin ihmetellyt, miksei se kiinnosta muita.” (Kuva: Olli Koikkalainen)

”Olen täällä, koska muutakaan vaihtoehtoa ei ole, tämä on tärkeää eikä kukaan muukaan ota vastuuta. Viestini päättäjille on, että nyt on pakko”, sanoo Tampereen yhteiskoulun lukiossa opiskeleva Alina Aarnio, 16.

Aarnio oli yksi Tampereen ilmastolakkoon tänään perjantaina osallistuvista nuorista mielenosoittajista. Mielenosoitus on osa kansainvälistä ilmastolakkoliikettä, jonka tarkoituksena on vaatia päättäjiltä tehokkaampaa ilmastopolitiikkaa osoittamalla mieltä.

Tampereen lisäksi Suomessa aiottiin järjestää tänään lakkoja tai mielenosoituksia ainakin Helsingissä, Jyväskylässä, Pieksämäellä, Kuopiossa, Lappeenrannassa, Espoossa, Joensuussa, Turussa, Oulussa, Rovaniemellä ja Maarianhaminassa.

Ture Laiti ja Siiri Koistinen saamelaisten lipun kanssa
Ture Laiti toivoo, että päättäjät kunnioittaisivat saamelaisten autonomiaa Lapin maankäyttöasioista päätettäessä. Mieltään osoitti myös Siiri Koistinen, 19. (Kuva: Olli Koikkalainen)

Järjestäjien arvioiden mukaan Tampereen Keskustorille oli aamupäivällä kokoontunut noin 1 600 mielenosoittajaa. Nuorten ja lasten lisäksi paikalla oli myös vanhempia aktivisteja.

Saamelainen Ture Laiti, 18, kertoi osallistuvansa Tampereen ilmastolakkoon etenkin puolustaakseen alkuperäiskansojen asemaa.

”Arktinen luonto on ilmastonmuutoksen takia uhattuna ensimmäisenä. Jos se katoaa, myös saamelainen kulttuuri katoaa sen mukana.”

Mielenosoitusten alullepanijana on nuorten ilmastoliike, jonka aloittajana pidetään ruotsalaista ilmastoaktivistia Greta Thunbergia, 16.

”Greta on suurin roolimallini”, Alina Aarnio sanoo.

Osallistuja jääkarhupuvussa Tampereen ilmastomielenosoituksessa
Tampereen ilmastomielenosoituksessa muistutettiin myös jääkarhujen kohtalosta. (Kuva: Olli Koikkalainen)

Hänen mukaansa myös Tampereella nuoret ovat viime aikoina alkaneet kiinnostua ilmastonmuutoksesta aiemmin kuin ennen.

”Olen ollut pienestä asti huolissani ilmastonmuutoksesta, sillä minut on kasvatettu pitämään näitä asioita tärkeinä. Olen aiemmin ihmetellyt, miksei muita kiinnosta”, hän totesi.

Aarnio piti mielenosoituksessa myös puheenvuoron. Hän kritisoi argumentteja, joiden mukaan suomalaisten ei kannata tehdä mitään ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, jos intialaisetkaan eivät tee.

”Sama kuin sanoisi naapurille, että sun on nyt kierrätettävä, koska sulla on paljon lapsia. Emme voi neuvoa muita, jos emme näytä itse hyvää esimerkkiä.”

Ajankohtainen viikko

Myös muualla maailmassa lakkoillaan tänään. Esimerkiksi Uudessa-Seelannissa on puhuttu kymmenistä tuhansista osallistujista.

Varsinaisesti mielenosoitukset alkoivat jo viime viikon perjantaina, jolloin niihin osallistui miljoonia ihmisiä.

Ajankohta valittiin, koska ilmastopolitiikassa on meneillään ajankohtainen viikko. Maanantaina järjestettiin YK:n pääsihteerin António Guterresin ilmastohuippukokous New Yorkissa ja keskiviikkona julkaistiin hallitusten välisen ilmastopaneelin (IPCC) raportti, jonka mukaan merenpinta voi nousta vieläkin nopeammin kuin on arvioitu. Käynnissä on myös YK:n yleiskokous.

Mielenosoittajan kyltti ja taustalla Tampereen pormestari Lauri Lyly sekä apulaispormestari Jaakko Stenhäll
Tampereen pormestari Lauri Lyly (sd) (vas.) ja apulaispormestari Jaakko Stenhäll (vihr) kiittivät ilmastomielenosoittajia. (Kuva: Olli Koikkalainen)

Tampereen mielenosoittajia tervehti muun muassa pormestari Lauri Lyly (sd), joka kertoi tukevansa mielenosoittajia kaikin tavoin.

Tampere on luvannut olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Suomen oma tavoite on vuosi 2035 ja monien muiden maiden tavoite vuosi 2050.

”Olemme edelläkävijöitä, mutta on kysyttävä, riittääkö se. Meidän on muutettava omia asenteitamme ja teidän on autettava meitä siinä”, hän sanoi.

Lapsimielenosoittajia Tampereen ilmastolakossa
Järjestäjien mukaan Tampereen ilmastomielenosoitus keräsi aamupäivällä 1 600 mielenosoittajaa. (Kuva: Olli Koikkalainen)

Ilmastopolitiikka lapsetnuorisoaktivismikansalaisyhteiskuntaympäristöaktivismi Suomi

Lue myös

Ihmisiä rivissä pöydän takana

Suomalaisjärjestöt: Madridin ilmastokokous loppui katastrofiin

Suuret saastuttajamaat asettivat politikoinnin ja fossiiliteollisuuden edut ihmisten ja luonnon hyvinvoinnin edelle, moittivat järjestöt. ”Erityisesti Australia, Brasilia, Intia, Kiina, Saudi-Arabia, Venäjä ja Yhdysvallat keskittivät tarmonsa päätösten jarruttamiseen”, sanoo WWF:n ilmastoasiantuntija Mia Rahunen.
Eu-lippuja ikkunanpokien takana

EU ottaa pian askeleen kohti hiilineutraaliutta – Suurimpia vastaanpanijoita ovat Tsekki, Unkari ja Puola

YK:n ilmastokokous on parhaillaan käynnissä Madridissa, mutta ensi viikolla järjestetään myös toinen tärkeä kokous, jossa Eurooppa-neuvoston on määrä sopia hiilineutraalista EU:sta. Suomella on puheenjohtajamaana tärkeä rooli.
Ilmastonmuutoksesta varoittava mainosteksti metrotunnelin seinällä

Madridin ilmastokokous alkaa – YK:n pääsihteeri vaatii kunnianhimoa ja muistuttaa toivosta

Madridin ilmastokokouksessa on määrä päättää muun muassa päästövähennyksiin liittyvistä markkinamekanismeista. YK:n pääsihteerin Antóno Guterresin mukaan maailmalla on yhä toivoa pysyä 1,5 asteen lämpenemisessä, mutta se vaatii lisää toimia.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Nainen puolilähikuvassa

Maahanmuuttajanuorten asioista puhuvat usein keski-ikäiset kantasuomalaiset keskenään – MakeSomeNoise-foorumi antaa äänen maahanmuuttajataustaisille nuorille

Helsingissä perustetun MakeSomeNoise-foorumin nuoret eivät ole kokemusasiantuntijoita vaan asiantuntijoita, jotka puhuvat tärkeinä pitämistään asioista. Yksi sen aktiiveista on Ulkar Aghayeva, joka sai 16-vuotiaana kuulla olevansa ylikoulutettu siivoojan työhön.
Nainen sivukuvassa käsi ojossa, taustalla muita naisia

Tutkimus: Moni nainen ei voi tehdä itse päätöstä terveyspalveluiden käytöstään – tai edes kieltäytyä seksistä

YK:n väestörahaston tutkimuksen mukaan seksuaali- ja lisääntymisterveyttä rajoitetaan etenkin Afrikan maissa. Ongelmana on myös tilastotietojen puute.
Somalian ja EU:n liput

Demokraattinen Afrikka on EU:lle luontevin kumppani

EU:n Afrikka-strategia julkaistiin maaliskuun alussa, ja Suomi työstää parhaillaan omaansa. Suomen tulee profiloitua Afrikassa vahvana demokratiatukitoimijana ja toimia EU:n uskottavana demokratian äänitorvena, kirjoittaa demokratiajärjestö Demon asiantuntija Jussi Kanner.
Havupuiden runkoja, taustalla järvi

Koronaviruspandemia pakottaa hakemaan elämyksiä muualta kuin kuluttamisesta – Samalla se voi toimia kestävän elämäntavan oppituntina

Kaikki joutuvat nyt muuttamaan elämäänsä, ja se voi luoda mahdollisuuksia edistää vähähiilistä elämäntapaa, arvioivat Suomen luonnonsuojeluliiton ja Sitran asiantuntijat. Koronavirus opettaa myös sen, että kaikkiin kriiseihin on pakko reagoida, muistuttaa suojeluasiantuntija Hanna Aho.
Kädet vesihanan alla

Saippua ja sosiaalinen eristäytyminen ovat luksustuotteita – Pakolaiset erityisen haavoittuvia koronaviruksen vaikutuksille

Koronaviruksen leviämisen estämisessä tärkeässä osassa ovat käsien peseminen ja ihmiskontaktien välttäminen. Valitettava tosiasia kuitenkin on, että kaikki ihmiset eivät ole tasa-arvoisessa asemassa toisiinsa nähden, mitä tulee edes käsienpesuun tai ihmiskontaktien välttelemiseen, kirjoittaa Kirkon Ulkomaanavun viestinnän asiantuntija Elisa Rimaila.

Tuoreimmat

Tutkimus: Moni nainen ei voi tehdä itse päätöstä terveyspalveluiden käytöstään – tai edes kieltäytyä seksistä
Koronaviruspandemia pakottaa hakemaan elämyksiä muualta kuin kuluttamisesta – Samalla se voi toimia kestävän elämäntavan oppituntina
Maahanmuuttajanuorten asioista puhuvat usein keski-ikäiset kantasuomalaiset keskenään – MakeSomeNoise-foorumi antaa äänen maahanmuuttajataustaisille nuorille
Kansanliike vaatii epäkohtiin puuttumista Algeriassa – Rauhanomaisen protestoinnin kautta halutaan muuttaa rakenteita
Oikeus hyödyntää mangrovemetsiä teki Borneon kalastajista luonnonsuojelijoita
Syyriaan vaaditaan tulitaukoa – Maassa on havaittu ensimmäiset tartunnat, ja koronavirusepidemiaa olisi vaikea hallita
Podcast: ”Olen suomalainen kirjailija, joka kirjoittaa espanjaksi” – Roxana Crisólogo on julkaissut neljä runokirjaa, mutta ei voi hakea Suomen kirjailijaliiton jäsenyyttä
Koronavirus on sulkenut suurimman osan maailman kouluista – Valmiiksi vaikeassa asemassa oleva kärsivät eniten
Tutkimus: Demokratiaa ei juuri käsitellä Euroopan opettajakoulutuksessa – Syynä on se, ettei demokratia ole aiemmin ollut uhattuna, sanoo lehtori Matti Rautiainen
Käsienpesu on tehokas tapa ehkäistä koronaa, mutta monille se ei ole mahdollista – Pakolaisapu aloitti hygieniakoulutukset Ugandan pakolaisasutusalueilla

Luetuimmat

Koronaviruspandemia pakottaa hakemaan elämyksiä muualta kuin kuluttamisesta – Samalla se voi toimia kestävän elämäntavan oppituntina
Tutkimus: Moni nainen ei voi tehdä itse päätöstä terveyspalveluiden käytöstään – tai edes kieltäytyä seksistä
Käsienpesu on tehokas tapa ehkäistä koronaa, mutta monille se ei ole mahdollista – Pakolaisapu aloitti hygieniakoulutukset Ugandan pakolaisasutusalueilla
Syyriaan vaaditaan tulitaukoa – Maassa on havaittu ensimmäiset tartunnat, ja koronavirusepidemiaa olisi vaikea hallita
Avustusjärjestö: Kreikan saarten pakolaisleirit evakuoitava koronan vuoksi – Ihmisten pitäminen leireillä ”lähentelee rikollista toimintaa”
Koronavirus on sulkenut suurimman osan maailman kouluista – Valmiiksi vaikeassa asemassa oleva kärsivät eniten
Terveysjärjestö varoittaa koronasta Syyriassa – Yhdeksän vuotta kestänyt konflikti on tuhonnut terveysjärjestelmän ja ajanut miljoonat pakosalle
Akkuteollisuus ei pärjäisi ilman Kongon pahamaineisia kaivoksia – Koboltin eettisyyttä on vaikea varmistaa, sanoo kaivosalueella vieraillut suomalaistutkija
Maailmanpankki: Äärimmäinen köyhyys laskenut ennätysalhaiseksi – Köyhyyden poistaminen kokonaan on kuitenkin osoittautunut vaikeaksi
Kansanliike vaatii epäkohtiin puuttumista Algeriassa – Rauhanomaisen protestoinnin kautta halutaan muuttaa rakenteita