EU uudistaa yhteistä maatalouspolitiikkaansa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

EU uudistaa yhteistä maatalouspolitiikkaansa

YK:n asiantuntija muistuttaa EU-maita huomioimaan kehitysmaat ensi viikolla järjestettävässä äänestyksessä.

EU-maat äänestävät ensi viikolla muutoksista alueen yhteiseen maatalouspolitiikkaan. YK:n asiantuntija muistuttaa jäsenmaita ottamaan äänestyksessä huomioon lain vaikutukset myös kehitysmaihin, kertoo UN News Centre.

"Yhteisen maatalouspolitiikan uudistaminen merkitsee suurta panosta Euroopan maanviljelijöille, mutta myös miljoonille muille maailmanlaajuisesti, joihin EU-poliitikka vaikuttaa", sanoo YK:n erityisasiantuntija Oliver De Schutter.

EU:n pitäisi De Schutterin mielestä sitoutua seuraamaan yksityiskohtaisesti maataloustuotteiden viennin ja tuonnin vaikutuksia kehitysmaihin sekä konsultoida kehitysmaiden maataloustuottajien järjestöjä.

De Schutterin mukaan esimerkiksi Euroopan riippuvuus soijasta ja maissista karjan ruokkimiseksi johtaa elinympäristöjen tuhoutumiseen, luonnonvarojen ehtymiseen ja kestämättömiin tuotantotapoihin kehitysmaissa.

Viime vuoden kesäkuussa MEPit äänestivät yksimielisesti sen puolesta, että kehitysmaiden asiat otettaisiin huomioon maatalouspolitiikassa. Näkemykset eivät kuitenkaan sisältyneet enää maatalousvaliokunnan joulukuussa laatimiin muutoksiin, kertoo UN News Centre.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia