Espanjaan pyrkivät siirtolaiset piileskelevät Marokon vuorilla | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Espanjaan pyrkivät siirtolaiset piileskelevät Marokon vuorilla

Siirtolaiset kertovat elävänsä "kuin eläimet".

(IPS) -- Marokon metsissä Espanjalle kuuluvan Ceutan kaupungin ympäristössä majailee jopa tuhatpäin muualta Afrikasta tulleita siirtolaisia. He haaveilevat pääsystä Espanjaan tai muualle Eurooppaan, mutta harvan unelma toteutuu.

Ceuta oli viimeisiä Afrikasta Euroopan unioniin johtavia "ovia", mutta sekin suljettiin jo 1990-luvun lopulla. Espanja rakensi sen ja toisen Afrikassa sijaitsevan kaupunkinsa, Melillan, ympärille kolminkertaisen kuusi metriä korkean ja piikkilangalla kruunatun aidan.

Ceutaa ympäröiville kukkuloille kertyy silti afrikkalaisia odottamaan tilaisuutta päästä Eurooppaan. Aiemmin he saattoivat elää kohtalaisen rauhassa teltoissaan, mutta vuonna 2012 Marokko alkoi polttaa siirtolaisten leirejä ja tehdä säännöllisiä ratsioita alueelle. Kaikki kiinni jääneet ulkomaalaiset pidätettiin ja pantiin syytteeseen laittomasta maahantulosta.

Toimien taustalla on Espanjan ja Marokon sopimus siitä, että Marokko alkaa padota siirtolaisvirtoja.

Kuolettavia ratsioita

Toistaiseksi tuhoisimmassa ratsiassa kuoli viime vuonna viisi ihmistä Gurugun vuorella Melillan lähellä. Noin 40 ihmistä loukkaantui ja 400 siirrettiin aavikolle Algerian rajan tuntumaan. Siirtolaisten mukaan loukkaantuneet jätettiin hoidotta.

Nyt siirtolaiset piileskelevät vuorilla pienissä ryhmissä. He tietävät, että yritykset ylittää Marokon raja johtavat lähes varmaan pidätykseen.

He sanovat elävänsä "kuin eläimet" ja häpeävät likaisuuttaan ja olojaan. Moni ranskaa puhuva afrikkalainen selittää olevansa opiskelija. He ovat kotoisin ebolan ja levottomuuksien koettelemista Länsi-Afrikan maista, kuten Guineasta, Norsunluurannikolta, Gambiasta, Malista ja Burkina Fasosta.

Monet ovat eläneet Marokon metsissä kuukausia tai jopa vuosia.

Synkkiä vaihtoehtoja

Tilastojen valossa osaa Marokossa piileskelevistä odottaa Espanjaan pyrkiessä varma kuolema aitoihin johdetun sähkövirran tai merionnettomuuden seurauksena.

Muutamat pääsevät lopulta Espanjaan, kenties viiden tai kuuden epäonnistuneen yrityksen jälkeen. Ongelmat eivät lopu siihen, sillä Espanjan rajavartiosto on ryhtynyt sääntöjen vastaisesti työntämään maahan pyrkijöitä takaisin Marokon puolelle.

Seuraava uhka on virallinen karkotus, varsinkin jos henkilö tulee maasta, jonka kanssa Espanjalla on luovutussopimus.

Jumissa Marokossa

Moni antaa periksi ja päättää jäädä Marokkoon, vaikka luvaton oleskelu tarkoittaa jatkuvaa epävarmuutta. Heitä tapaa Marokon kaupungeissa, varsinkin pohjoisrannikolla. Kun on käynyt lähellä kuolemaa Espanjaan pyrkiessään, riskinottohalut loppuvat siihen.

Espanjan ei-valtiollisen pakolaiskomission keväällä julkaistun raportin mukaan edes konfliktimaista, kuten Malista, Kongon demokraattisesta tasavallasta tai Somaliasta, tulevat ihmiset eivät halua hakea turvapaikkaa Espanjasta, koska se merkitsisi keskimäärin 1,5 vuoden oleskelua Ceutan tai Melillan vastaanottokeskuksissa ilman lupaa poistua alueelta

Pakolaiskomission mukaan pitkät käsittelyajat ovat keino torjua afrikkalaisia, sillä syyrialaisten asiat selvitetään parissa kuukaudessa.

Kotimaiset ja kansainväliset kansalaisjärjestöt moittivat muutenkin Espanjan siirtolaispolitiikkaa. Pääministeri Mariano Rajoyn oikeistohallitus ajoi tänä vuonna läpi turvallisuuslain, joka laillistaa siirtolaisten työntämisen takaisin Ceutassa ja Melillassa. Laki rikkoo kansainvälisiä ja Euroopan unionin säädöksiä.

Kanta EU-kiintiöön muuttui

(IPS) -- Espanja ilmoitti 8. syyskuuta että se on valmis vastaanottamaan kaikki turvapaikanhakijat, joita sille ehdotetaan Euroopan unionin kiintiösuunnitelmassa. EU on kaavaillut Espanjaan sijoitettavan noin 19 000 turvapaikanhakijaa.

Aiemmin Espanjan hallitus vastusti EU:n suunnitelmaa vedoten korkeaan työttömyyteensä ja maahan suoraan Afrikasta saapuvien pakolaisten määrään.

Espanjan hallitus perusteli täyskäännöstään sillä, että tilanne on muuttunut ja pakolaiskriisin painopiste on siirtynyt Välimereltä enemmän Itä-Eurooppaan.

(Lähteet: Yle/Reuters)

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia