Uutiset Ebola

Ebolaorpojen määrä kaksinkertaistunut Kongossa, yli 500 lasta myös kuollut tautiin

Yli vuoden kestänyt ebolaepidemia on vaikuttanut erityisesti lapsiin. Tautiin kuolleiden lasten määrä on kasvanut ja yhä useampi on myös menettänyt vanhempansa, kertovat avustusjärjestöt.
Terveystyöntekijä antaa lapselle rokotteen
Kongossa yritetään hidastaa ebolan leviämistä rokotteella. (Kuva: Martine Perret / UN Photo / CC BY-SA 2.0)

Ebolaorpojen määrä on yli kaksinkertaistunut Kongon demokraattisessa tasavallassa huhtikuun jälkeen. Siksi taudin kurittamissa Iturin ja Pohjois-Kivun maakunnissa tarvitaan nopeasti lisää hoitoa, sanoo YK:n lasten järjestö Unicef.

Yli 2 800 ihmistä Kongossa on saanut ebolatartunnan viime vuoden elokuussa alkaneessa epidemiassa. 1 905 on kuollut tautiin.

Samalla myös ebolaorpojen määrä on kasvanut. Unicef ja sen kumppanit kertovat rekisteröineensä nyt yhteensä 1 380 lasta, jotka ovat menettäneet vähintään toisen vanhemmistaan.

”Tämä tauti on ollut erityisen riipaiseva lapsille. He näkevät, kun heidän vanhempansa kuolevat ja miten heidän lähimmäisensä viedään hoitokeskuksiin epävarmoina siitä, milloin he palaavat vai palaavatko he ollenkaan. He joutuvat selviytymään surusta ja ahdistuksesta ja huolehtimaan samalla nuoremmista sisaruksistaan. Monet kohtaavat syrjintää, stigmaa ja eristämistä”, sanoo Unicefin Kongon lastensuojeluohjelmien päällikkö Pierre Ferry tiedotteessa.

Järjestö kertoo kouluttaneensa yli 900 psykososiaalista assistenttia ja psykologia ja tarjoavansa hoidossa olevien lasten vanhemmille päiväkotipalveluita. Hoitajina ovat ebolasta selviytyneet, jotka ovat immuuneja taudille.

Myös tautiin kuolleiden lasten määrä on Kongossa kasvanut. Pelastakaa Lapset -järjestö kertoi viime viikolla, että ebola on vienyt jo yli 500 lapsen hengen. Tautiin kuolleiden lasten määrä on nelinkertaistunut viimeisten puolen vuoden aikana.

Nykyinen ebolaepidemia on Kongon kymmenes, mutta sen saaminen kuriin on osoittautunut aiempaa vaikeammaksi. WHO julisti maan kansainväliseksi terveysuhaksi heinäkuussa.

Ebola on verenvuotoa aiheuttava kuumetauti, johon ei ole varsinaista hoitoa. Se tarttuu suorassa kosketuksessa sairastuneen tai kuolleen henkilön ruumiineritteisiin, kuten vereen, sylkeen ja virtsaan sekä myös sukupuolikontaktissa. Historian pahimmassa, vuosina 2013–2016 Länsi-Afrikassa riehuneessa ebolaepidemiassa, kuoli yli 11 300 ihmistä.

Tällä viikolla taudin hoidossa nähtiin kuitenkin toivonpilkahdus, kun tutkijat kertoivat kahden uuden lääkkeen osoittautuneen muita tehokkaimmiksi.
Ebolan ehkäisemiseksi on kehitetty myös rokote, joka ei ole vielä kaupallisessa käytössä mutta jota on käytetty Kongossa. Myös Kongon naapurimaissa Burundissa sekä Ugandassa on ryhdytty rokottamaan muun muassa terveystyöntekijöitä taudin leviämisen varalta. Ugandassa kuoli kesäkuussa kolme Kongosta saapunutta ihmistä ebolaan.

Ebola avustustyökatastrofiapulapsetterveyslapsikuolleisuussairaus/lääkintä Kongon demokraattinen tasavalta

Lue myös

Ebolan vastainen juliste ja ihmisiä sen alla.

Reuters ja The New Humanitarian: Avustusjärjestöjen työntekijöitä syytetään seksuaalisesta hyväksikäytöstä Kongossa

Kongossa koettiin vuosina 2018–2020 maailman toiseksi laajin ebolaepidemia. Uuden paljastuksen mukaan muun muassa Maailman terveysjärjestön (WHO) työntekijät ovat vaatineet naisilta seksiä vastineeksi työpaikasta. WHO lupasi tutkia syytökset.
Ihmisiä ebolakampanjakyltin alla

Ebola leviää Kongossa yhä nopeammin – Väkivallan lisäksi taudin estämistä vaikeuttavat väärät uskomukset

Yli tuhat ihmistä on saanut ebolatartunnan Kongossa. Suurin osa ottaa avun vastaan, mutta tuoreen tutkimuksen mukaan neljännes ihmisistä ebola-alueilla ei usko, että ebolavirus on todellinen.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Nainen puolilähikuvassa, taustalla rakennus.

”Meidänkin kärsivällisyydellämme on rajansa” – Länsi-Saharan konfliktiin ei näy ratkaisua

Marokon armeija ja Länsi-Saharan itsenäisyysliike Polisario ovat ottaneet yhteen Guergueratin raja-alueella, ja nyt alueella pelätään konfliktin eskaloitumista. ”Meille ei ole ollut rauhasta mitään hyötyä”, sanoo Polisarion Suomen edustaja Baida Embarec Rahal.
Nuori mies pellolla.

Raportti: Rypäleaseiden uhrimäärä on vähentynyt, mutta uudet käyttötapaukset aiheuttavat huolta

Rypäleaseilla on yhä vähemmän uhreja, mutta kokonaan niiden käyttöä ei ole saatu kitkettyä eikä jäänteitä raivattua. Kansainvälistä rypäleasesopimusta seuraava koalitio on huolissaan myös rypäleaseiden käytöstä esimerkiksi Vuoristo-Karabahin konfliktissa.
Kultahippuja kämmenellä.

Kultaa ja timantteja louhitaan vaarallisissa oloissa – Raportti: Suuret koruyhtiöt eivät voi vakuuttaa kuluttajille, etteikö niiden tuotteiden taustalla olisi ihmisoikeusloukkauksia

Useimmat suuret koruyhtiöt eivät seuraa kaivosten olosuhteita eivätkä toimi työntekijöiden oikeuksien parantamiseksi. Moni on kuitenkin parantanut vastuullisuuttaan parin viime vuoden aikana, sanoo ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch.
YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Michelle Bachelet

Etiopian Tigrayn alueen siviilien ahdinko syvenee – Konflikti estää avun toimittamisen, ja suurin osa jo valmiiksi ruoka-avusta riippuvaisista ei ole saanut annoksiaan

Jo ennen konfliktia noin 600 000 ihmistä tarvitsi ruoka-apua. Suurin osa heistä ei ole saanut marraskuun ruoka-annoksiaan. Avustusjärjestöt pelkäävät aliravitsemuksen kasvua.
Oranssilla valaistu rakennus veden yli.

Naisiin kohdistuva väkivalta on pandemia, jota ei voi ohittaa

Naisiin kohdistuvaan väkivaltaan liittyvät tilastot kertoivat karusta todellisuudesta jo ennen koronapandemiaa. Kriisin myötä naisten ja tyttöjen ahdinko on kuitenkin syventynyt entisestään, kirjoittaa UN Women Suomen toiminnanjohtaja Jaana Hirsikangas.

Tuoreimmat

Raportti: Rypäleaseiden uhrimäärä on vähentynyt, mutta uudet käyttötapaukset aiheuttavat huolta
Kultaa ja timantteja louhitaan vaarallisissa oloissa – Raportti: Suuret koruyhtiöt eivät voi vakuuttaa kuluttajille, etteikö niiden tuotteiden taustalla olisi ihmisoikeusloukkauksia
Etiopian Tigrayn alueen siviilien ahdinko syvenee – Konflikti estää avun toimittamisen, ja suurin osa jo valmiiksi ruoka-avusta riippuvaisista ei ole saanut annoksiaan
”Meidänkin kärsivällisyydellämme on rajansa” – Länsi-Saharan konfliktiin ei näy ratkaisua
Suomen isännöimässä konferenssissa luvattiin Afganistanille 3,3 miljardin dollarin tuki ensi vuodeksi – Summa on aiempaa pienempi, ja maalta vaaditaan tiukkojen ehtojen noudattamista
Koronavirus on hidastanut pakolaisten vastaanottamista ympäri maailman – Normaalivuosinakin vain murto-osa saa uuden kotimaan
Raportti: Järjestötoiminta on yhä ammattimaisempaa, eikä se ole pelkästään hyvä asia – ”Liiallinen riippuvuus rahoittajista voi murentaa järjestöjen kykyä haastaa”, sanoo tutkija
Maailman ruokajärjestö pelkää maailmanlaajuista ruokakriisiä – Yksi eniten kärsineistä pienistä valtioista on Saint Lucia
Raportti: Lapsiin kohdistui viime vuonna konflikteissa ennätysmäärä rikkomuksia – ”Voi hyvällä syyllä kysyä, onko maailma lakannut välittämästä”
Chilessä on valtava uusiutuvan energian potentiaali, mutta monet tavalliset kansalaiset eivät ole päässeet vielä hyötymään

Luetuimmat

Massiivista Afganistan-konferenssia isännöivä Suomi aikoo asettaa maan kehitysavulle tiukat ehdot – ”Emme tule tukemaan 1990-luvun kaltaista emiraattia”
Myanmarin yli 70 vuotta kestänyt sisällissota on yksi maailman pisimpään jatkuneista konflikteista – Aung San Suu Kyin aika on merkinnyt takapakkia rauhanneuvotteluille
Suomalaisjärjestöiltä yhteisjulistus päästövähennysten puolesta
Aiempaa harvempi suomalainen uskoo kehitysyhteistyöhön – Koronapandemia pudotti kehitysmaat uutisotsikoista, ja se voi heijastua asenteisiin
Selvitys: Yhdysvaltain kristilliset konservatiivijärjestöt pumppaavat rahaa naisten ja sateenkaarivähemmistöjen oikeuksien vastaiseen kampanjointiin Euroopassa
”Meidänkin kärsivällisyydellämme on rajansa” – Länsi-Saharan konfliktiin ei näy ratkaisua
Avunantajat käyttävät yhä enemmän rahaa itseensä, selviää tuoreesta raportista – Taustalla koronapandemia mutta myös ”apunationalismi”
Perinteisiin viljalajeihin palaaminen voisi parantaa ruokaturvaa monissa maissa – Zimbabwessa osa viljelijöistä on siirtynyt maissista durraan ja hirssiin
Tansanian populistinen presidentti John Magufuli sai toisen kauden – Tarkkailijoiden mukaan vaaleissa oli ”pelon ilmapiiri”
Akkuteollisuus ei pärjäisi ilman Kongon pahamaineisia kaivoksia – Koboltin eettisyyttä on vaikea varmistaa, sanoo kaivosalueella vieraillut suomalaistutkija