Ebola leviää yhä Ugandassa – Tautia on havaittu myös pääkaupungissa, hallitusta kritisoidaan hidastelusta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Ebola leviää yhä Ugandassa – Tautia on havaittu myös pääkaupungissa, hallitusta kritisoidaan hidastelusta

Ugandan viranomaisia on kritisoitu hitaasta reagoinnista syyskuussa alkaneeseen ebola-aaltoon, vaikka korona-aikana maassa oli tiukka karanteeni. Afrikan tartuntatautiviraston mukaan tilanne on kuitenkin yhä hallinnassa.

Kelta-puna-mustia lippuja.

Kuva: stttijn / Flickr.com / CC BY-NC-ND 2.0.

Ugandassa taistellaan viidettä ebola-aaltoa vastaan tämän vuosituhannen aikana. Tartunta oli lauantaihin mennessä havaittu 128 ihmisellä, joista 34 on kuollut tautiin, kertovat maan hallitus ja Maailman terveysjärjestö (WHO).

Ebola on viruksen aiheuttama kuumetauti, johon kuolee pahimmillaan jopa 90 prosenttia sairastuneista. Ugandassa kuolleisuusprosentti on tällä hetkellä 27.

Ugandassa huolta on herättänyt se, että tauti levisi pääkaupunki Kampalaan vain muutama päivä sen jälkeen, kun hallitus oli sanonut, ettei pääkaupungissa ole tartuntoja. Myös terveydenhuollon työntekijöitä on kuollut tautiin. Afrikan tartuntatautien torjuntaviraston mukaan epidemia ei ole kuitenkaan riistäytymässä käsistä. 

Hallitus on perustanut maahan useita hoitokeskuksia. Sitä on kuitenkin kritisoitu hitaasta reagoinnista ja logistisista epäonnistumisista. Tautiaalto julistettiin alkaneeksi 20.9, mutta presidentti Yoweri Museveni asetti kolmiviikkoisen karanteenin ebolasta eniten kärsiville alueille vasta lokakuun 15. päivänä – huolimatta siitä, että Ugandassa oli koronapandemian aikana yksi pisimmistä eristyksistä, kertoo uutistoimisto al-Jazeera.

Taudin vastaista taistelua haittaa myös se, että ihmisten luotto valtioon on alhainen ja etenkin maaseudulla luotetaan perinteisiin parantajiin. 

Asiantuntijat ovat huolissaan myös siitä, että Ugandassa leviävä ebolan muoto on niin sanottua Sudan-varianttia, johon viime vuosina kehitetyt rokotteet eivät tehoa. Nyt ratkaisuja pitäisi kehittää nopeasti. WHO ja Ugandan viranomaiset selvittävät parhaillaan rokotevaihtoehtoja. 

Keskeistä olisi hoitaa potilaat lähellä yhteisöjään. Aiemmin epidemioissa on kuljetettu potilaita pitkiä matkoja, mikä on myös luonut pohjaa huhuille vihamielisyydelle hoitohenkilökuntaa kohtaan, sanoo Lääkärit ilman rajoja -järjestö.

“Tiedämme, että mitä aikaisemmin potilaat saavat hoitoa, sitä suuremmat mahdollisuudet heillä on selvitä. Koska ebolan ensioireet ovat samankaltaisia malarian ja muiden kuumesairauksien, kuten lavantaudin kanssa, suurin kysymys on nopea tiedonsaanti, diagnoosi ja hoito. Ebolan levitessä liian monet ihmiset saapuvat terveysasemille vasta pitkälle levinneen taudin kanssa tai jopa kuolevat kotonaan, tartuttaen samalla muita. Tätä meidän pitää välttää”, sanoi järjestön hätäapuohjelmien varapäällikkö tohtori Guyguy Manangama järjestön verkkosivuilla.

Ebolaa havaittiin ensimmäisen kerran vuonna 1976 Kongon demokraattisessa tasavallassa. Sen alkuoireet muistuttavat usein tavallista flunssaa, mutta sen jälkeen voi ilmetä oksentelua, ripulia, ihottumaa, munuais- ja maksavaivoja sekä verenvuotoa.

Viimeksi tauti levisi Ugandassa vuonna 2019. Maailmalla tunnetaan parhaiten vuosien 2014–2016 epidemia Guineassa, Sierra Leonessa ja Liberiassa. Se vei yli 11 000 ihmisen hengen.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia