Chilessä on valtava uusiutuvan energian potentiaali, mutta monet tavalliset kansalaiset eivät ole päässeet vielä hyötymään | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Chilessä on valtava uusiutuvan energian potentiaali, mutta monet tavalliset kansalaiset eivät ole päässeet vielä hyötymään

Chilessä tuotetaan runsaasti etenkin aurinkoenergaa. Eniten siitä ovat kuitenkin hyötyneet muun muassa suuret kaivosyhtiöt, joiden energialaskut ovat pienentyneet merkittävästi. Samaan aikaan slummeissa ja maaseudulla elää yhä ihmisiä, joilla ei ole sähköä.

Kasveja autiomaassa.

Aurinkopaneelien vangitseman energian ansiosta Quebrada Santanderin asukkaat voivat pumpata pohjavettä etäisyydessä häämöttäviin säiliöihin. Säiliöt huolehtivat 45 pienviljelijäperheen kaikista vesitarpeista. Kuva: Orlando Milesi / IPS.

(IPS) -- Atacaman autiomaa on kuin jättiläismäinen aurinkoenergian säiliö. Se on Chilen energiamuutoksen muurinmurtaja, jolla maan energiantuotannon hiilijalanjälkeä pienennetään.

Chilellä on valtava potentiaali uusiutuvissa energianlähteissä, mutta niiden hyödyt eivät vielä ole yltäneet tavallisille kansalaisille. Asiantuntijoiden mukaan ne eivät myöskään ole pystyneet muuttamaan raaka-aineiden vientiin pohjautuvaa talousmalliia.

Chilen uusiutuvan energian tuotantokapasiteetti on 6 733 megawattia, ja rakenteilla on 5 769 megawattia lisää. Aurinkoenergian hinta on vuosikymmenessä laskenut 80 prosenttia. Energiaministeri Juan Carlos Jobet sanoi lokakuussa, että Chile voisi rakentaa uusiutuvan energian kapasiteettia jopa 70 kertaa enemmän kuin nykyisin on käytössä.

”Chile saattaa hyvinkin saavuttaa uusiutuvan energian käytössä 70 prosentin rajan vuoteen 2040 mennessä ja vuoteen 2050 mennessä osuus on todennäköisesti vähintään 80–90 prosenttia”, ympäristöjärjestö Chile Sustentablen johtaja Sara Larrain sanoo.

Larrain kuvaa 105 000 neliökilometriä laajan Atacaman autiomaan energiavaroja äärettömiksi. Autiomaa on maailman kuivin paikka, jossa on myös planeetan voimakkain auringonsäteily.

Energiamuutoksella on kuitenkin akilleenkantapäänsä. Tavalliset kansalaiset eivät ole päässeet hyötymään siitä alkuunkaan samassa mitassa kuin suuret kaivosyhtiöt, joiden energialaskut ovat pienentyneet merkittävästi. Hyötyjiin lukeutuvat myös energiantuottajat, jotka käyttävät ilmaista ”polttoainetta”.

”Chilen tulisi käyttää uusiutuvia energianlähteitä energiaköyhyysongelman ratkaisuun”, Larrain vaatii. ”Maaseudulla on vielä ihmisiä vailla sähköä tai juomavettä. Eikä slummeissa elävillä ihmisilläkään ole hyviä sähköpalveluja. Chilen pitäisi huolehtia, että hauraimmassa asemassa oleville järjestetään energiaa, sillä se on perusoikeus.”

Kylän vesihuolto toimii aurinkosähköllä

Maalaisyhteisö Quebrada Santanderin juomavesikomitean rahastonhoitaja Francisco Santander tarjoaa esimerkin uusiutuvien energianlähteiden merkityksestä maaseudulle. Komitea huolehtii 45 perheen juomavesitarpeiden tyydyttämisestä.

Kylässä on aurinkopaneelien voimalla toimiva pumppu, joka nostaa vettä lähteestä mäen laelle rakennettuihin säiliöihin. Paneelien ansiosta Quebrada Santanderin maanviljelijät säästävät sähkölaskuissa noin 400 euroa vuodessa.

Projekti toteutettiin valtion rahoituksella, ja siitä saatuja kokemuksia hyödyntäen hanke toistettiin kolmessa muussa maaseutuyhteisössä lähialueella.

”Muillekin vettä tarvitseville maatalousyhteisöille pitäisi lainata rahaa. Heillä on maata aurinkopaneeleja ja vesisäiliöitä varten, mutta nyt se on joutilaana ja tuottamattomana”, Francisco Santander sanoo.

”Toivottavasti kylämme hanke toistetaan, sillä maaseutukylät käyttävät paljon rahaa veteen ja sähköön.”

Kuluttajasta tuottajaksi

Syyskuussa Chilessä astuivat voimaan uudet hajautetun energiantuotannon säännöt. Niiden ansiosta omaan kulutukseensa aurinkovoimaa tuottavat pienyhteisöt voivat myydä ylijäämäenergiansa sähköverkkoon.

Poliittisen ekologian instituutin presidentti Manuel Baquedano selittää, että kansalaisten tuottama energia on tulevaisuudessa elintärkeää.

”Ilman sitä energiantuotannon hiilijalanjäljen pienentäminen ei onnistu. Ihmiset eivät ole vain asiakkaita, vaan myös tuottajia. Ja aurinkoenergia on demokratisoinnin ja tasa-arvokehityksen väline”, Baquedano sanoo.

Uusiutuvan energian leviäminen on avainasemassa myös, kun tartutaan suurten kaupunkien vakavaan ilmansaasteongelmaan, sanovat IPS:lle puhuneet asiantuntijat.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia