Britannian Amnestyn työntekijät lakkoilevat | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Britannian Amnestyn työntekijät lakkoilevat

Järjestön kansainvälinen laajeneminen uhkaa johtaa irtisanomisiin Lontoon päämajassa.

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin Lontoon toimiston työntekijät olivat keskiviikona lakossa järjestön leikkausten vuoksi. Kyseessä oli jo toinen kerta tänä syksynä, kun työntekijät menevät lakkoon.

"Kukaan meistä ei halua vahingoittaa järjestöä, välitämme siitä liian paljon. Mutta kun näkee, että koko asiaa vahingoitetaan, tuntuu, ettei ole vaihtoehtoa", sanoi järjestössä 15 vuotta töissä ollut Maggie Paterson Guardian-lehdelle.

Työtaistelu johtuu vuosi sitten tehdystä päätöksestä, jonka mukaan koko Amnesty Internationalia muotoillaan uudelleen. Nykyisestä keskitetystä mallista siirrytään aluekeskeiseen malliin.

Muutoksen seurauksena Ison-Britannian toimiston on pantava enemmän rahaa globaaleihin operaatioihin ja ryhdyttävä 2,5 miljoonan punnan eli noin 3,1 miljoonan euron leikkauksiin kotimaassaan. Järjestön taloudellinen tilanne on kuitenkin vakaa eikä leikkauksiin ole todellista tarvetta, sanovat Amnestyn työntekijät.

Guardianin haastattelema Amnestyn työntekijä James Savage sanoo, että Britannian toimisto kannattaa periaatteessa organisaatiomuutosta, mutta vastustaa tapaa, jolla se tapahtuu. Henkilöstöleikkaukset nostavat hänen mukaansa esiin kysymyksen siitä, miten tehokas järjestö voi enää olla. Toiset työntekijät taas pitävät ihmisoikeuksien kannalta riskialttiina sitä, että toimistoja avataan vaarallisilla alueilla.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia