Asiantuntijaryhmä: Suomen ei kannata sallia ydinaseita maaperällään | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Asiantuntijaryhmä: Suomen ei kannata sallia ydinaseita maaperällään

Ydinaseista tulee Naton myötä väistämättä osa Suomen turvallisuuspolitiikkaa, mutta Suomi voi itse päättää, miten se siihen suhtautuu, todetaan asiantuntijaryhmän tuoreessa raportissa.

Paperinen asiakirja ja kynä.

Eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen Suomen liittymisestä Natoon keskiviikkona 1. maaliskuuta 2023. Kuva: Hanne Salonen / Eduskunta.

Suomen ei pitäisi sallia ydinaseiden käyttöä maaperällään, ja sen pitäisi suhtautua varauksellisesti Naton ydinaseiden käytön harjoituksiin ja niihin osallistumiseen, linjaa suomalaisista asiantuntijoista koostuva ydinasekysymysten asiantuntijatyöryhmä tuoreessa raportissaan.

Raportti julkaistiin keskiviikkona. Sen taustalla on Suomen Rauhanliiton ja kolmen muun järjestön nimittämä itsenäinen asiantuntijatyöryhmä, jonka jäseninä on eri alojen asiantuntijoita, muun muassa Tukholman rauhantutkimusinstituutin Sipri tutkija ja entinen kansanedustaja Tarja Cronberg, entinen kansanedustaja Erkki Tuomioja, sotilasstrategian dosentti Mika Kerttunen sekä Siprin vanhempi tutkija Tytti Erästö.

Ryhmä syntyi Suomen Nato-jäsenyyden seurauksena. Sen tarkoituksena on arvioida ydinaseiden roolia ja niihin liittyviä turvallisuusriskejä Suomen kannalta sekä tehdä analyysiä siitä, miten Suomi Nato-jäsenenä toimii ydinaseita koskevissa kysymyksissä.

Raportin mukaan ydinaseista tulee väistämättä osa Suomen turvallisuuspolitiikkaa Naton jäsenenä. On kuitenkin Suomen itsensä päätettävissä, miten se osallistuu ydinaseiden käytön mahdollisuuteen perustuvaan pelotepolitiikkaan tai tukee sitä, raportissa todetaan.

Raportissa annetaan suosituksia muun muassa tulevan ydinenergialain uudistamisen suhteen. Lain mukaan Suomeen ei saa tuoda ydinräjähteitä eikä valmistaa, pitää hallussa tai räjäyttää niitä. Ryhmän mukaan tästä periaatteesta on tärkeää pitää kiinni, vaikkei ydinaseiden tuontiin Suomeen olekaan operatiivisia perusteluja.

Suositusten mukaan Suomen tulee edistää keskustelua ydinaseiden käyttöön liittyvistä riskeistä sekä ydinaseiden vähentämisestä Naton sisällä ja pyrkiä myös vähentämään Naton laajenemisen mahdollisesti aiheuttamia jännitteitä. Ydinaseiden käytön harjoituksiin ja niihin osallistumiseen tulee suhtautua varauksella.

Ryhmä toivoo Suomen myös suhtautuvan avoimesti ydinasekieltosopimukseen ja osallistuvan tarkkailijana sen kokouksiin. Suomi ei ole sopimuksen jäsen, mutta se on osallistunut tarkkailijana osapuolikokoukseen.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia