40 prosenttia maailman väestöstä ei tiedä ilmastonmuutoksesta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

40 prosenttia maailman väestöstä ei tiedä ilmastonmuutoksesta

Laajimman aiheesta tehdyn tutkimuksen mukaan kehitysmaissa jopa kaksi kolmasosaa väestöstä ei ole koskaan kuullut ilmastonmuutoksesta.

Noin 40 prosenttia maailman aikuisväestöstä ei ole koskaan kuullut ilmastonmuutoksesta. Joissakin kehitysmaissa, kuten Egyptissä, Bangladeshissa ja Intiassa, ilmastonmuutoksesta tietämättömiä on jopa kaksi kolmasosaa väestöstä, käy ilmi tuoreesta tutkimuksesta. 119 maata ja 90 prosenttia maailman väestöstä käsittävä tutkimus on laajin aiheesta tehty selvitys.

Tutkijoiden mukaan kehitysmaiden ja kehittyneiden maiden väestön erot ilmastonmuutostietoisuudessa ovat valtavat. Pohjois-Amerikassa, Euroopassa ja Japanissa yli 90 prosenttia tietää ilmastonmuutoksesta. Sen sijaan kehitysmaissa moni on huomannut muutoksia paikallisissa sääilmiöissä mutta ei silti välttämättä tiedä ilmastonmuutoksesta.

Tärkein tekijä ilmastonmuutostietoisuuden tasossa on tutkijoiden mukaan koulutustaso, joskin eri maiden välillä on eroja. Esimerkiksi Kiinassa tärkeitä tekijöitä ovat koulutuksen lisäksi kaupunkialueen läheisyydessä asuminen sekä tulotaso.

Myös käsitys siitä, minkälainen riski ilmastonmuutos on, vaihtelee. Kehitysmaissa ne, jotka ylipäätään olivat ilmiöstä tietoisia, pitävät sitä suurempana riskinä kuin kehittyneiden maiden väestö. Sama kävi ilmi myös viime viikolla julkaistusta tutkimuksesta, jonka mukaan Yhdysvalloissa ja Euroopassa pelätään enemmän ääriliike Isisiä kuin ilmastonmuutosta.

Tutkijoiden mukaan tutkimus paljastaa, että kansan saaminen mukaan ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun vaatii eri maissa eri keinoja. Tärkeimpiä tapoja ovat heidän mukaansa peruskoulutuksen ja ilmastolukutaidon parantaminen sekä tietämyksen lisääminen ilmastonmuutoksen paikallisista ulottuvuuksista.

Tutkimuksessa oli mukana useita amerikkalaisyliopistoja sekä Taipein Academia Sinica -yliopisto. Aineistona olivat tutkimusyhtiö Gallupin vuosina 2007–2008 keräämät tiedot. Tutkimus julkaistiin tiedelehti Nature Climate Changessa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia