Suomalaisyrityksillä satoja tytäryhtiöitä veroparatiiseissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Suomalaisyrityksillä satoja tytäryhtiöitä veroparatiiseissa

Maakohtaisesta raportoinnista on tehtävä lakisääteistä, vaatii Finnwatch.

Veroparatiisiyhtiöillä on merkittävä rooli suomalaisyritysten liiketoiminnassa. 20 suurimmalla suomalaisyrityksellä on 225 tytäryhtiötä veroparatiiseissa, kertoo kansalaisjärjestö Finnwatch.

Järjestön tuoreen selvityksen mukaan suurimmista yrityksistä veroparatiisitoimintaa harjoittavat esimerkiksi Nokia, Kone ja Fortum.

Kaikilla suomalaisyrityksillä yhteensä on selvityksen mukaan veroparatiiseissa yli 400 tytäryhtiötä, joista yli sata Alankomaissa. Maassa on selvityksen tehneen Finnwatchin tutkijan Matti Ylösen mukaan enemmän niin sanottuja pöytälaatikkoyhtiöitä kuin missään muualla maailmassa.

Pöytälaatikko- eli holdingyhtiöillä tarkoitetaan firmoja, jotka perustetaan hallinnoimaan yrityksen muita yhtiöitä ja rahoitusta. Ne perustetaan usein verojen välttelyä varten, ja niillä on vain harvoin todellista liiketoimintaa.

Finnwatchin selvitys on ensimmäinen laaja selvitys suomalaisyhtiöiden veroparatiisitoiminnasta. Järjestö arvioi Suomen luvut tietokanta-analyysin ja tilinpäätöstietojen avulla. Luvut ovat kuitenkin vain arvioita eivätkä sisällä läheskään kaikkia yhtiöitä, järjestö muistuttaa.

Vapaaehtoinen raportointi puutteellista

Verohallinto on arvioinut, että suuryritysten verosuunnittelu vie Suomelta vuosittain 320 miljoonaa euroa verotuloja. Finnwatchin mukaan yritysten maakohtainen raportointi keskeisistä taloustiedoista pitäisikin säätää lailla pakolliseksi. Järjestö toivoo Suomelta toimia myös EU-tasolla, jossa keskustellaan parhaillaan esimerkiksi emo- ja tytäryhtiödirektiivin uudistamisesta.

Osa suomalaisyrityksistä julkaisee vapaaehtoisia raportteja, mutta Finnwatchin mukaan sen analysoimat Terveystalon ja Fortumin raportit olivat puutteellisia. Esimerkiksi Fortum ei avaa hollantilaisten ja luxemburgilaisten pöytälaatikkoyhtiöidensä toimintaa lainkaan, selvityksessä kerrotaan.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia