Rajojen ja rajoitusten sauma-alue | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Rajojen ja rajoitusten sauma-alue

Sota-alueelle jääneet palestiinalaiset elävät jatkuvan valvonnan alla, jossa luvaton poistuminen kylästä johtaa pidätykseen.

Nebi-Samuelin asukkaat tarvitsevat erityisluvan jatkaakseen asumista kylässä, jonka Israel on julistanut suljetuksi alueeksi. Kylä sijaitsee sauma-alueella, Israelin määrittelemien Jerusalemin kunnan rajojen ulkopuolella.

Kyläläisten liikkeitä seurataan kameroiden avulla. Luvaton poistuminen kylän alueelta voi johtaa pidätetyksi tulemiseen.

Rehtori Khalil Arquob toivottaa vierailijat lämpimästi tervetulleiksi Nebi-Samuelin kouluun. Kylän lapsista vain kymmenen mahtuu tähän noin kahdenkymmenen neliömetrin kokoiseen varastorakennukseen.

Tila on jaettu kirjahyllyin opetustilaan, sekä rehtorin ja opettajien nurkkaukseen. Huoneessa ei ole ikkunoita. Koulun laajentamiseen ei ole lupaa.

Vanhemmat lapset kulkevat päivittäin Israelin tarkastuspisteen läpi opinahjoonsa.

Rehtori Arquob johtaa pikkuruista koulua siirtokuntalaisperheen talon vieressä.

"Lapsia pelottaa kauheasti kulkea tarkastuspisteen läpi", rehtori sanoo maahan katsoen. "Haluaisimme kovasti, että kaikki kylän lapset voisivat käydä täällä koulua, mutta se on mahdotonta."

Sauma-alue on muurin, rajojen ja lupien eristämä

Israel liitti Jerusalemin itäiset kaupunginosat yksipuolisesti osaksi Jerusalemin kuntaa vuonna 1967. Alueella asuneille palestiinalaisille myönnettiin Jerusalemin asukkaan status, mutta ei Israelin kansalaisuutta.

Kansainvälinen yhteisö katsoo alueen olevan Israelin miehittämä. Israelin rakentama muuri erottaa Itä-Jerusalemin täysin muusta Länsirannasta.

Muurin ja aselepolinjan väliin on jäänyt palestiinalaista asutusta. Näitä alueita kutsutaan sauma-alueeksi. Sauma-alue on sotilasaluetta.

Nebi-Samuelissa, kuten muissa sauma-alueiden kylissä, palestiinalaiset on eristetty muusta Länsirannasta. Valtaosa heistä tarvitsee Israelin armeijalta erityisluvan asuakseen omassa talossaan eikä heillä ole oikeutta liikkua minnekään ilman lupaa.

Tilanne on sama lähellä sijaitsevalle Al Khaleylehn kylälle ja yhteensä noin 1600 lähialueiden palestiinalaiselle.

Muualla Länsirannalla asuvat palestiinalaiset tarvitsevat puolestaan erityisluvan vieraillakseen sauma-alueella. Lupa on erittäin vaikea saada.

Mahdollisimman paljon maata, mahdollisimman vähän ihmisiä.

Israel hallinnoi kaavoitusta ja rakentamista Nebi-Samuelissa. Kylä ei ole saanut uusia rakennuslupia sitten vuoden 1971. Luvattomat rakennelmat Israel tuhoaa.

Rakennusoikeuden epääminen tukahduttaa hitaasti elämän Israelin ja Länsirannan sauma-alueiden kylistä. Materiaalien kuljetus suljetulle alueelle on kontrolloitua.

Nebi-Samuelin koulu olisi saanut lahjoituksena karavaaniparakkeja tila-ahdinkoaan lieventämään, mutta ei saanut lupaa tuoda niitä kylään – turvallisuussyistä. Israel rajoittaa myös elintarvikkeiden tuontia.

"Lupa tarvitaan kuusi tuntia etukäteen, jopa munia varten", Arquob puuskahtaa päätään ravistaen.

Rinnakkaiseloa

Nabi-Samuelin koulun välittömään läheisyyteen, kolmikerroksiseen taloon, muutti noin vuosi sitten kolmihenkinen israelilainen siirtokuntalaisperhe. He voivat tulla ja mennä Jerusalemiin niinkuin haluavat ja saavat vastaanottaa vieraita mielin määrin.

Myöskään rakennus-, materiaali- tai elintarvikerajoitukset eivät koske heitä.

"En vihaa heitä koska he ovat juutalaisia, en koskaan! Vaan koska he tekevät meitä kohtaan pahoja asioita; he vievät meidän vapautemme ja maamme", Arquob sanoo vakavana viitaten Israeliin.

Vierailumme päätteeksi Arquob vie meidät kylän laidalla olevaan isoon rakennukseen. Samassa rakennuksessa on katutasossa moskeija ja alakerrassa synagoga.

Pihalla kiertelee ortodoksijuutalaisia, joiden joukosta Arquob yllättäen äkkää hyvän ystävänsä, jota rientää halaamaan.

Eeva Warro toimii Länsirannalla EAPPI-tarkkailijana. Tarkkailijoiden esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta lähettävän tahon (Kirkon Ulkomaanapu) mielipidettä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia