Kulutusvalintojen helvetti ja paratiisi | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kulutusvalintojen helvetti ja paratiisi

Eettisten kulutusvalintojen tekeminen alkaa olla yhä helpompaa, joten on aika siirtyä hankalampien haasteiden pariin, kirjoittaa Mari Tapio.


Artikkeli on julkaistu alun perin Globbarien blogissa.

Ihminen kuluttaa luonnonvaroja ja tuhoaa ympäristöään, se on valitettavasti oikeastaan olemassaolomme edellytys. Omilla kulutusvalinnoilla voi kuitenkin jokainen vaikuttaa siihen, missä määrin luontoa saastuu sekä siihen, että ihmisillä myös toisella puolen maapalloa olisi kohtuulliset elinolosuhteet ja työolot. Tähän todellisuuteen havahduin hiljalleen itse reilu 15 vuotta sitten, kun muutin omilleni ja talouden pyörittäminen oli (vihdoin) omalla vastuullani.

Niin sanottu ympäristöherätys vei minut pikkuhiljaa monipuolistuvien luomutuotehyllyjen äärelle, viehätyin kierrätyksestä ja aloin vähitellen ymmärtää enemmän maailmankaupan vääristyneistä ja riistävistä rakenteista.

2000-luvun alussa maistatin marketeissa Reilun kaupan tuotteita kanssakuluttajilleni ja yllätyin siitä, miten paljon tunteita suomalaisilla liittyykään kahvipaketin valintaan. "Minä olen aina juonut juhlamokkaa, ja kylläpä tuo Reilu onkin kallista!" Ja tottahan se on – eettisten ja ympäristön kannalta parempien kulutusvalintojen tekeminen ei aina ole ihan helppoa. Tieto lisää tuskaa myös kahvi- ja hedelmähyllyllä.

Huomasin myös, että kauppareissuista tuli kohtalaisen vaativia retkiä. Ollakseni vastuullinen kuluttaja minun pitäisi tietää, mikä tiskiaine sisältää vähiten ympäristölle haitallisia aineita, onko T-paita tuotettu työntekijöitä riistämällä ja onko varmasti kaikella tapaa ekologisinta suosia luomua. Oli tutustuttava lukuisiin ympäristömerkintöihin, vaatteiden tuotantoketjuun ja ristiriitaiseen luomukeskusteluun, ja lopulta kuitenkin päädyttävä siihen, että en ikinä ymmärtäisi kaikesta riittävästi.

Huono omatunto kalvoi aina, kun tajusin haksahtaneeni tavaraan, jota en oikeastaan tarvitsisi tai kun ymmärsin, etten pysty kieltäytymään (lue: halua luopua) lihansyönnistä. Onko ympäristötietoinen kuluttaminen todella näin vaikeaa? Kannattaakohan se edes?

"Ollakseni vastuullinen kuluttaja minun pitäisi tietää, mikä tiskiaine sisältää vähiten ympäristölle haitallisia aineita, onko T-paita tuotettu työntekijöitä riistämällä ja onko varmasti kaikella tapaa ekologisinta suosia luomua."

Valintojen tekemisen tuskaa lievittääkseni aloin innostaa muitakin eettisempään kuluttamiseen. Olin ainejärjestöni ympäristövastaava ja toimin aktiivisesti Reilun kaupan puolesta ry:ssä (nykyään Eettisen kaupan puolesta ry). Olisihan toki mukavampaa ihmetellä kierrätyksen kiemuroita ja teehyllyn merkintöjä porukalla! Hoksasin, että kuluttajalla on valtaa lähipiirinsä ulkopuolellekin, myös yrityksiin. Vuosien mittaan Reilun kaupan tuotteita alkoi saada lähikaupastakin yhä enemmän – osin minunkin vaikutuksestani. Maailma voi siis muuttua, vaikka se hidasta onkin.

Eettisyyteen ja ekologisiin elämäntapoihin pyrkivän kuluttajan elämä on sittemmin muuttunut helpommaksi. Kirppikset ja kierrätys ovat suorastaan muodikkaita harrastuksia, ja ekokauppoja löytyy suuremmista kaupungeista jo useita. Syrjemmällä asuvaa (ja muitakin) ilahduttavat nettikaupat, joista löytyy rutkasti valinnanvaraa oikeudenmukaisesti tuotetuista vaatteista aina Reilun kaupan kosmetiikkaan asti. Ekokaupan hyllyjä tutkaillessa kulutusvalinnat voivat tuntua helvetin sijaan lähes paratiisilta: voin valita näin monista hyvistä vaihtoehdoista, miten reilua!

Kun eettisempien kulutusvalintojen tekeminen alkaa olla jo näinkin helppoa, on aika siirtyä hankalampien haasteiden pariin. Miten kauppasopimukset vaikuttavat toisella puolen maapalloa asuvien ihmisten elämään? Mitä vaatii, että ilmaston lämpeneminen saadaan pysäytettyä? Muun muassa näitä kinkkisiä kysymyksiä pohditaan ja selvitellään tämän kevään aikana Kepan kansalaisvaikuttajan koulutusohjelmassa.

Minulle on etuoikeus päästä tutkailemaan näitä teemoja ja vaikuttamaan tulevien uusien kansanedustajien toimintaan osana tätä koulutusohjelmaa. Porukassamme on rutkasti intoa ja melko läjä tietoa, joka toivottavasti leviää mahdollisimman laajalle viimeistään toukokuussa järjestettävän Painavaa asiaa -tapahtuman kautta. Tapahtumassa tuoreet kansanedustajat ja kansalaiset kokoontuvat vaihtamaan ajatuksia globaaleista kehityskysymyksistä.

Meillä on valtaa – käytetään sitä kaikille paremman maailman rakentamiseen!

Kirjoittaja osallistuu kansalaisvaikuttajan koulutusohjelmaan ja Painavaa asiaa 2015 -tapahtumaan. Globbarit-blogissa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien henkilökohtaisia, eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia