Tämä artikkeli on julkaistu alun perin Maailmantalouden tekijät -kampanjan blogissa.

Käynnissä olevat rauhanneuvottelut Kolumbian hallituksen sekä maan suurimman sissiryhmittymän FARC:n välillä ovat antaneet toivoa yhden maailman pisimmän aseellisen konfliktin ratkaisemiseksi. Rauhanneuvottelujen etenemisen koetaan parantavan yhteistyön laajentamisen mahdollisuuksia Kolumbian ja muiden maiden välillä myös kauppapolitiikassa.

EU:n, Kolumbian ja Perun  vapaakauppasopimus solmittiin vuonna 2013. Samana vuonna Alexander Stubb matkusti Kolumbiaan mukanaan Kolumbian markkinoista kiinnostunut suomalainen yritysdelegaatio. Matkan jälkeen Suomi perusti Bogotaan suomalaisen viennin edistämiseen keskittyvän suurlähetystön yhteystoimiston. Myös Suomen silmissä siintävät Kolumbian kaivos- ja energia-alan mahdollisuudet.

Kolumbian rauhanneuvotteluihin ei kuitenkaan kuulu tulitaukoa, eivätkä sotatoimet ole tauonneet – päinvastoin. Taistelujen jatkuessa kansainvälisille kaivos- ja energiayhtiöille myönnetään uusia toimilupia usein ilman tulevan kaivoksen alueella asuvan väestön konsultaatiota. Etenkin Kolumbian länsirannikon mineraalirikkaille alueille on kova tunku.  Niitä asuttavat afrokolumbialaiset ja alkuperäisväestöön kuuluvat yhteisöt, joiden yhteiskunnallinen asema on Kolumbiassa edelleen heikko. Suomen Lähetysseuran tukemien afrokolumbialaisten yhteisöjen edustajat kertovat, kuinka peruskuvio Kolumbiassa on usein sama: Aseelliset ryhmät tulevat taistelemaan alueelle, siviilit pakenevat ja alue tyhjenee. Seuraavaksi tyhjennetylle maalle saapuu kaivosyhtiö.

Vuosikymmeniä jatkuneen konfliktin seurauksena Kolumbiassa on Syyrian jälkeen  maailman toiseksi eniten maansisäisiä pakolaisia: 5,7 miljoonaa ihmistä. Kaivos- ja energiateollisuudella on suora yhteys pakolaisuuteen: ihmisoikeusjärjestö Peace Brigades Internationalin mukaan  pakolaisista 87 % tulee maakunnista, joissa on kaivostoimintaa ja energiantuotantoa.

Tulevaisuudessa Suomen kytkeytyminen Kolumbiaan tulee olemaan vahvasti kauppapoliittista. Ulkoministeriön mukaan Latinalaisen Amerikan maiden muuttuminen keskituloisiksi merkitsee sitä, että Suomen kehitysyhteistyö alueelle vähenee ja muuttuu. Yhteistyö Kolumbian kanssa tulee jatkumaan kauppapolitiikkaan ja suomalaisen viennin edistämiseen satsaamalla sekä instituutioiden ja suomalaisten kansalaisjärjestöjen tukemisen kautta.

Kun myös Kolumbian presidentti Santos toivottaa suuret kaivos- ja energiahankkeet tervetulleiksi, suomalaisten liiketoiminta Kolumbiassa tulee todennäköisesti lisääntymään. Se on hieno asia, sillä oikeudenmukaisesti toteutettuna kaupan kasvu mahdollistaa työpaikkojen ja verotulojen kautta hyvinvoinnin ja kehityksen kasvun. Tällä hetkellä eniten Suomesta Kolumbian markkinoille suuntautuu cleantech-toimiala, eli ympäristöystävällisyyttä, jätteiden käsittelyä ja energiatehokkuutta parantavat sekä kaivosalan laitetoimituksia tekevät yritykset.

Kolumbian kauppapoliittisia mahdollisuuksia luodatessa on pidettävä mielessä, että sekä  OECD:n monikansallisia yrityksiä koskevien ohjesääntöjen että YK:n liike-elämää ja ihmisoikeuksia koskevien ohjaavien periaatteiden mukaan kun valtioiden vastuunkannossa on puutteita, yrityksillä on velvollisuus huolehtia toimintaympäristönsä ihmisoikeuksista. Vastuu läpäisee koko hankintaketjun. Tämä merkitsee sitä, että vaikka suomalaisyritykset eivät itse työskentelisikään kädet aseellisin toimin vallatun maan savessa, ovat tuotantoketjun alkupään tai liikekumppaneiden ihmisoikeusongelmat myös niiden ongelmia.

"YK:n, OECD:n ja muiden ohjeiden yksimielisyydestä huolimatta yritysvastuun toteuttaminen ja valvominen on tällä hetkellä harmaata aluetta."

Päävastuu ihmisoikeuksien puolustamisessa on silti valtioilla. YK:n, OECD:n ja muiden ohjeiden yksimielisyydestä huolimatta yritysvastuun toteuttaminen ja valvominen on tällä hetkellä harmaata aluetta. Maailmanlaajuisesti on liikkeellä lukemattomia erilaista yritysvastuuta mittaavia ohjekokoelmia, jotka kaikki perustuvat vapaaehtoisuuteen.

Suomi on yhtenä ensimmäisistä maailman maista valmistellut YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevien periaatteiden toimeenpanosuunnitelman. Yksi sen keskeisistä tavoitteista on selvittää, kuinka YK:n liike-elämää ja ihmisoikeuksia koskevat periaatteet suhteutuvat suomalaiseen lainsäädäntöön. On toivottavaa, että toimeenpanosuunnitelma pannaan toteen ja yritysten ihmisoikeuksia koskeva huolellisuusvelvoite ja laaja yritysvastuuraportointi asetetaan kansallisiksi sitoviksi säännöiksi. Jotta ihmisoikeusongelmilta vältytään hankintaketjujen ruohonjuuritasolla, on yritysvastuusta tehtävä sitovaa kansallisella tasolla. Oikeudenmukaisuus on kaikkien etu.

Kirjoittaja on Suomen Lähetysseuran projektisihteeri.