Alankomaat | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Alankomaat

Alankomaalaiskaupunki kieltää ensimmäisenä maailmassa lihatuotteiden mainostamisen julkisissa tiloissa

Kivirakennus alhaalta kuvattuna.

Alankomaalaiskaupunki kieltää ensimmäisenä maailmassa lihatuotteiden mainostamisen julkisissa tiloissa

Fossiilisten polttoaineiden mainoskieltoja on nähty jo aiemmin, mutta Haarlemin kaupungin päätös lihan mainostamisen kieltämisestä on tiettävästi maailman ensimmäinen.

13.9.2022

Oikeusistuin määräsi Alankomaat suurempiin päästövähennyksiin

Oikeusistuin määräsi Alankomaat suurempiin päästövähennyksiin

Historiallinen päätös velvoittaa maan vähentämään päästöjä vähintään 25 prosenttia.

26.6.2015

Hollannin suurin eläkerahasto liittyy Israel-boikottiin

Hollannin suurin eläkerahasto liittyy Israel-boikottiin

Kasvava kansainvälinen trendi huolettaa jo Israelin ulkoministeriötäkin.

13.1.2014

Hollannissa historiallinen tuomio Srebrenicasta

Hollannissa historiallinen tuomio Srebrenicasta

Maan korkein oikeus on todennut Hollannin valtion ja rauhanturvaajat vastuulliseksi kolmen bosnialaismiehen kuolemaan vuoden 1995 verilöylyssä.

16.9.2013

Rasismi – Juokse, mutta et pääse pakoon

Rasismi – Juokse, mutta et pääse pakoon

Suomi ei ole sen rasistisempi kuin muutkaan maat, sillä rasismia esiintyy eri muodoissa kaikkialla, kirjoittaa Mwila Agatha Zaza.

4.4.2013

Hollanti kieltää turkistarhauksen

Hollanti kieltää turkistarhauksen

Turkistarhaus tulee loppumaan maassa vuoteen 2024 mennessä.

21.12.2012

Turvapaikatta jääneet päätyvät kadulle Hollannissa

Turvapaikatta jääneet päätyvät kadulle Hollannissa

Kun turvapaikkaa ei saa ja kotimaahan ei voi palata, moni turvapaikanhakija jää omilleen.

10.7.2012

Merituulivoimaloista hyötyä luonnolle

Merituulivoimaloista hyötyä luonnolle

Uuden tutkimuksen mukaan merelle rakennetut tuulivoimalat voivat lisätä luonnon monimuotoisuutta.

15.8.2011

Alankomaat keskittää kehitysapuaan

Logo, jossa keltaisia tähtiä ja teksti Kehys ry.

Alankomaat keskittää kehitysapuaan

Maan hallitus vähentää avunsaajamaita ja keskittää tukea neljään sektoriin.

31.3.2011
Tilaa aihepiirin Alankomaat RSS-syöte