Israelin siirtokunnat | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Israelin siirtokunnat

Finnwatch: Suomessa myydään edelleen Israelin laittomista siirtokunnista peräisin olevia tuotteita – Boikotit kuitenkin tuottaneet myös tulosta

Rakennuksia kukkulanrinteessä

Finnwatch: Suomessa myydään edelleen Israelin laittomista siirtokunnista peräisin olevia tuotteita – Boikotit kuitenkin tuottaneet myös tulosta

Suomessa myydään esimerkiksi viinejä, jotka on tuotettu Israelin miehittämillä Golanin kukkuloilla. Moni yritys on kuitenkin viimeisen kymmenen vuoden aikana myös vetäytynyt siirtokunnista, käy ilmi tuoreesta selvityksestä.

Lainsäädännöllä Israelin siirtokuntia vastaan – Voisiko Suomi kieltää miehitetyiltä alueilta olevien tuotteiden maahantuonnin?

Ilmakuva aavikolle rakennetusta teollisuusalueesta.

Lainsäädännöllä Israelin siirtokuntia vastaan – Voisiko Suomi kieltää miehitetyiltä alueilta olevien tuotteiden maahantuonnin?

Kansanedustaja Veronika Honkasalon lakialoite tähtää miehitetyiltä alueilta peräisin olevien tuotteiden maahantuonnin kieltämiseen. Irlannissa vastaava lakialoite on ollut parlamentin käsittelyssä jo vuodesta 2018 lähtien.

Protestiliike vaatii urheilutarvikejätti Pumaa luopumaan yhteistyöstä Israelin jalkapalloliiton kanssa

Mielenosoittajia rivissä kylttien kera.

Protestiliike vaatii urheilutarvikejätti Pumaa luopumaan yhteistyöstä Israelin jalkapalloliiton kanssa

Urheilutarvikevalmistaja Puma sponsoroi Israelin jalkapalloliitto IFAa, jonka liigoissa pelaa myös seuroja Israelin siirtokunnista miehitetyllä Länsirannalla. Samalla Puma auttaa työntämään palestiinalaisten oikeudet taka-alalle, kirjoittaa ICAHD Finlandin hallituksen jäsen Miika Malinen.

Amnesty: Netin turistifirmat ohjaavat matkailijoita Israelin laittomiin siirtokuntiin – Airbnb:llä on yhä kohteita miehitetyllä Palestiinalaisalueella

Ma'ale Adumimin laiton juutalaissiirtokunta Palestiinalaisalueella

Amnesty: Netin turistifirmat ohjaavat matkailijoita Israelin laittomiin siirtokuntiin – Airbnb:llä on yhä kohteita miehitetyllä Palestiinalaisalueella

Majoituspalvelu Airbnb lupasi viime vuoden lopulla lopettaa kohteidensa markkinoinnin laittomissa siirtokunnissa miehitetyllä Länsirannalla. Lupausta ei ole vielä toteutettu eikä se myöskään koskenut Itä-Jerusalemia. Myös muut netin varausfirmat markkinoivat kohteita siirtokunnissa ja osallistuvat siten siirtokuntien laajentamiseen, sanoo Amnesty.

Raportti: Israelin pankit tekevät bisnestä Palestiinan laittomissa siirtokunnissa

Rakennuksia valtatien varrella, Länsiranta

Raportti: Israelin pankit tekevät bisnestä Palestiinan laittomissa siirtokunnissa

Israelin suurimmat pankit rahoittavat rakennushankkeita ja myöntävät lainoja siirtokunnille, jotka on rakennettu palestiinalaisten maille, kritisoi Human Rights Watch.

YK aikoo julkaista tietokannan Israelin laittomissa siirtokunnissa toimivista yrityksistä – Israel pelkää boikottia

Rakennuksia valtatien varrella, Länsiranta

YK aikoo julkaista tietokannan Israelin laittomissa siirtokunnissa toimivista yrityksistä – Israel pelkää boikottia

YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimiston mukaan 206 yrityksellä on yhteyksiä laittomiin siirtokuntiin miehitetyllä Palestiinalaisalueella. Se aikoo julkistaa listan, mistä voi nousta iso poru.

Tilaa aihepiirin Israelin siirtokunnat RSS-syöte