codes of conduct | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

codes of conduct

Maailmassa oli viime vuonna ainakin 155 tahallista nettikatkoa, ja se voi olla hengenvaarallista, varoittaa järjestö

Tietokoneen näppäimistö ja näyttö.

Maailmassa oli viime vuonna ainakin 155 tahallista nettikatkoa, ja se voi olla hengenvaarallista, varoittaa järjestö

Viranomaiset katkaisivat nettiyhteydet tai häiritsivät muuten internetin toimintaa viime vuonna lähes kaikilla mantereilla, käy ilmi Access Now -järjestön raportista. ”Internetin sulkeminen globaalin terveyskriisin aikana on uskomattoman vaarallista”, kritisoi järjestön edustaja Felicia Anthonio.

Israel saattaa ryhtyä liittämään osia Länsirannasta itseensä – Kansainvälinen yhteisö tyytyy lähinnä paheksumaan samalla, kun konfliktin ratkaisu liukuu yhä kauemmas

Palestiinan lippu, jota pitkin kiipeää patsas.

Israel saattaa ryhtyä liittämään osia Länsirannasta itseensä – Kansainvälinen yhteisö tyytyy lähinnä paheksumaan samalla, kun konfliktin ratkaisu liukuu yhä kauemmas

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu aikoo liittää jopa 30 prosenttia Länsirannasta Israeliin. Se olisi räikeä kansainvälisen oikeuden loukkaus, mutta siitä huolimatta kansainvälisen yhteisön – myös Suomen – reaktio on ollut varsin varovainen, sanovat asiantuntijat.

Järjestöt: Kuria konfliktimineraalien käytölle EU-säädöksin

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Järjestöt: Kuria konfliktimineraalien käytölle EU-säädöksin

Kansalaisjärjestöt vaativat EU:ta peliin konfliktimineraalien hankinnan ja kaupan pysäyttämiseksi.

Armeijan tekstiilihankinnoista aiempaa vastuullisempia

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Armeijan tekstiilihankinnoista aiempaa vastuullisempia

Finnwatchin selvityksen mukaan puolustusvoimien hankinnoissa otetaan aikaisempaa laajemmin huomioon ILO:n suosittelemat vastuullisuuskysymykset.

Suomalaisyritykset rajoittavat työntekijöiden oikeuksia Meksikossa

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Suomalaisyritykset rajoittavat työntekijöiden oikeuksia Meksikossa

Finnwatchin mukaan Meksikossa toimivat Huhtamäki, Savcor, Kone, Luvata ja Metso rajoittavat työntekijöiden vapaata järjestäytymistä.

Selvitys: Suomalaiset teleoperaattorit aiempaa vastuullisia

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Selvitys: Suomalaiset teleoperaattorit aiempaa vastuullisia

TeliaSonera, DNA ja Elisa ovat parantaneet vastuullisuuttaan tuotantoketjussa, mutta parannettavaa löytyy edelleen, sanoo Finnwatch.

Selvitys: Luonnonkumin tuotannossa vakavia ongelmia

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Selvitys: Luonnonkumin tuotannossa vakavia ongelmia

Luonnonkumin alkuperän selvittäminen on hankalaa, eivätkä yritykset ole olleet kovin hanakoita siihen panostamaan, sanoo Finnwatch.

Keneltä diktaattori osti kyynelkaasunsa?

Keneltä diktaattori osti kyynelkaasunsa?

Egyptin, Libyan ja muiden viimeiaikaisten mellakoiden johdosta olisi arvioitava aseviejien roolia ja vastuuta, kirjoittaa Jussi Förbom.

Koulutettujen naisten huivinkäyttö oudoksuttaa

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Koulutettujen naisten huivinkäyttö oudoksuttaa

Naisten huivin tai burkan käyttö ei ole ongelmatonta islamilaisessa Pakistanissakaan. Osa kaupunkien koulutetuista naisista valitsee silti peittävän asun omasta tahdostaan.

Tilaa aihepiirin codes of conduct RSS-syöte