Terveys | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Terveys

Rokotevastaisuus ja Talibanin pelko haittaavat poliorokotuskampanjoita Pakistanissa

Maisemakuva vuoristokylästä.

Rokotevastaisuus ja Talibanin pelko haittaavat poliorokotuskampanjoita Pakistanissa

Puoli miljoonaa lasta on jäänyt tänä vuonna Pakistanissa ilman poliorokotetta. Osa vanhemmista vetoaa rokote-epäröinnissään uskontoon, osa pelkää militanttien reaktiota. Myös tulvat ovat hidastaneet rokotekampanjoita.

13.12.2022

Kolerarokotteiden jakelua joudutaan rajoittamaan – Tauti levinnyt tänä vuonna jo 29 maahan

Mies puolilähikuvassa isolla näytöllä, taustalla lippuja.

Kolerarokotteiden jakelua joudutaan rajoittamaan – Tauti levinnyt tänä vuonna jo 29 maahan

Kolera on levinnyt tänä vuonna 13 maassa, joissa tautia ei ollut viime vuonna. Rokoteannokset joudutaan puolittamaan, mutta ratkaisu on vain väliaikainen. Rokotteita tarvitaan lisää, painottaa Maailman terveysjärjestö.

20.10.2022

Jo 27 maata raportoinut koleran leviämisestä tänä vuonna – ”Ilmastonmuutos antaa koleralle turbolatauksen”

Mies puolilähikuvassa isolla näytöllä, taustalla lippuja.

Jo 27 maata raportoinut koleran leviämisestä tänä vuonna – ”Ilmastonmuutos antaa koleralle turbolatauksen”

Maailman terveysjärjestö on huolissaan koleratapausten kasvusta. Esimerkiksi Syyriassa on tänä vuonna havaittu yli 13 000 tartuntaa, ja nyt tauti on palannut myös Haitiin.

10.10.2022

Lasten rokotekattavuus laski jälleen – ”Korona ei ole puolustus”

Vauva saamassa rokotusta lähikuvassa.

Lasten rokotekattavuus laski jälleen – ”Korona ei ole puolustus”

Rokotekattavuus laski viime vuonna kehittyvissä maissa. Korona selittää ilmiötä osittain, mutta nyt kansainväliset rokotetoimijat ovat huolissaan siitä, että lasku näyttää jatkuvan.

2.8.2022

Tupakointi vähenee globaalisti, mutta lisääntyy Afrikassa

Lähikuva tupakoivan miehen kasvoista.

Tupakointi vähenee globaalisti, mutta lisääntyy Afrikassa

Tutkijoiden mukaan muiden Afrikan maiden kannattaisi ottaa mallia Keniasta, jossa tupakalle on säädetty kovat verot ja salakauppaa on kontrolloitu menestyksellisesti.

29.6.2022
Tilaa aihepiirin Terveys RSS-syöte