konflikti | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

konflikti

Unicef: 24 miljoonan lapsen terveys vaarassa Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa

Lapsia Gazassa vuonna 2014

Unicef: 24 miljoonan lapsen terveys vaarassa Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa

Nälkä, terveyspalveluiden sekä puhtaan veden puute uhkaavat miljoonia lapsia, varoittaa YK:n lastenjärjestö Unicef. Eniten vaarassa olevia lapsia on Jemenissä.

”Aiemmin ajattelin, että rauha on heikkoja varten”

Palestiinalaisnuoria Ramallah'ssa.

”Aiemmin ajattelin, että rauha on heikkoja varten”

Palestiinalaisnuoret ovat viime vuosina päässeet kansainvälisiin otsikoihin lähinnä surullisten puukkoiskujen takia. Moni kuitenkin tekee työtä myös rauhan puolesta.

Jemenissä havaitaan tuhat koleratapausta päivässä

Tahrir-aukio Jemenin pääkaupungissa Sanaassa.

Jemenissä havaitaan tuhat koleratapausta päivässä

Potilaita on niin paljon, että yhteen sänkyyn on pitänyt panna jopa kuusi lasta, kertoo Jemenin pääkaupungissa Sanaassa työskentelevä lääkäri.

Miksi seksuaalinen väkivalta leimaa uhrin eikä tekijää?

Protesti Nigeriassa siepattujen tyttöjen puolesta.

Miksi seksuaalinen väkivalta leimaa uhrin eikä tekijää?

YK:n pääsihteerin vuosiraportti listaa tapauksia 19 maasta, joissa seksuaalista väkivaltaa on käytetty ”strategisiin tarkoituksiin”. Jokaisen raporttiin kirjatun numeron takana on ihminen, jonka leimautuminen voi johtaa jopa itsemurhaan, sanoo pääsihteerin erityisedustaja Adama Dieng.

Palestiinalaisvangit nälkälakossa jo toista kuukautta

Palestiinalaisia istumamielenosoituksessa Ramallah'ssa.

Palestiinalaisvangit nälkälakossa jo toista kuukautta

YK on huolissaan palestiinalaisvankien oikeuksien toteutumisesta. Länsirannalla vankeja tuetaan hiljaisissa mielenosoituksissa.

Ukrainan pakolaiset sinnittelevät parin euron päivätuloilla

Vaurioitunut talo, jota jälleenrakennetaan

Ukrainan pakolaiset sinnittelevät parin euron päivätuloilla

Monilla Ukrainan sisäisillä pakolaisilla on hädin tuskin varaa ruokaan, kertoo Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö.

Poikkeustila jatkuu Etiopian Amharassa

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Poikkeustila jatkuu Etiopian Amharassa

Protestit hallitusta vastaan hiljennettiin, mutta tyytymättömyys muhii pinnan alla.

Nuorten väkivaltainen radikalisoituminen Jordaniassa

Nuorten väkivaltainen radikalisoituminen Jordaniassa

Kun yhteiskunta ei tarjoa tukea ja vaihtoehtoehtoja, nuori saattaa kääntyä ääriliikkeiden puoleen.

Tilaa aihepiirin konflikti RSS-syöte