siirtolaisuus
Välimeri vaati viime vuonna yhä useamman siirtolaisen hengen
Välimeri vaati viime vuonna yhä useamman siirtolaisen hengen
Eurooppaan tulevien siirtolaisten ja pakolaisten määrä väheni viime vuonna, mutta aiempaa useampi menetti matkalla henkensä. Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö vaatii uusia keinoja.
Järjestöt kritisoivat paperittomia koskevaa suunnitelmaa – "oikeusvaltion kannalta huolestuttavaa"
Järjestöt kritisoivat paperittomia koskevaa suunnitelmaa – "oikeusvaltion kannalta huolestuttavaa"
Ministerityöryhmä aikoo muun muassa mainostaa vapaaehtoista paluuta sekä mahdollisuutta raportoida vihjepuhelimeen laittomasta maassa oleskelusta.
Ilmastopakolaisuus on jo todellisuutta Etelä-Aasiassa
Ilmastopakolaisuus on jo todellisuutta Etelä-Aasiassa
Avustusjärjestöt patistavat alueen valtioita auttamaan paisuvaa ihmisjoukkoa ennen kuin tilanne karkaa käsistä.
Qatar uudistaa pahamaineisia työlakejaan – siirtotyöläiset yhä ahtaalla
Qatar uudistaa pahamaineisia työlakejaan – siirtotyöläiset yhä ahtaalla
Qatarissa tulee tänään voimaan uusi työlaki, jonka on määrä parantaa myös jalkapallon MM-kisarakentajien oloja. Amnestyn mukaan uudistukset eivät riitä.
Järjestöjen ihmisoikeus- ja rauhanpalkinnot Kyyjärven kunnalle
Järjestöjen ihmisoikeus- ja rauhanpalkinnot Kyyjärven kunnalle
Sekä Amnesty International että Suomen Sadankomitea palkitsevat tänä vuonna Kyyjärven kunnan myönteisestä asenteesta turvapaikanhakijoita kohtaan.
Afrikan sarvesta paetaan Jemenin kriisin keskelle
Afrikan sarvesta paetaan Jemenin kriisin keskelle
Siirtolaiset ja pakolaiset saapuvat kurjiin oloihin, sillä jemeniläisistä yli 80 prosenttia tarvitsee humanitaarista apua.
Trumpin siirtolaispolitiikka hirvittää Latinalaisen Amerikan maissa
Trumpin siirtolaispolitiikka hirvittää Latinalaisen Amerikan maissa
"Ei se minua pysäytä. Yhdysvaltoihin on aina ollut vaikea päästä, mutta ei se mahdotonta ole", toteaa nicaragualainen Juan Donald Trumpin vaalivoitosta.
Hallitus peruu esityksen ulkomaalaisten sosiaaliturvan heikentämisestä
Hallitus peruu esityksen ulkomaalaisten sosiaaliturvan heikentämisestä
Idea kotouttamistuesta, joka on pienempi kuin suomalaisille maksettava työttömyysturva, olisi ollut ongelmallinen perustuslain kannalta.
Järjestöt: Suomen moninkertaistettava pakolaiskiintiönsä
Järjestöt: Suomen moninkertaistettava pakolaiskiintiönsä
Eduskunta päättää pian ensi vuoden pakolaiskiintiöstä. Pakolaiskriisistä huolimatta se pudotettiin tänä vuonna 750:een.