Trumpin siirtolaispolitiikka hirvittää Latinalaisen Amerikan maissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Trumpin siirtolaispolitiikka hirvittää Latinalaisen Amerikan maissa

"Ei se minua pysäytä. Yhdysvaltoihin on aina ollut vaikea päästä, mutta ei se mahdotonta ole", toteaa nicaragualainen Juan Donald Trumpin vaalivoitosta.

(IPS) -- "Donald Trump ei estä minua menemästä Yhdysvaltoihin", vakuuttaa Meksikoon asti päässyt nicaragualainen Juan. USA:n naapureilla ja siirtolaisjärjestöillä on tulevaisuudesta vähemmän varmoja käsityksiä.

Kotimaassaan katukaupustelulla elänyt Juan 35, myöntää pelästyneensä Trumpin vaalivoittoa. "Ei se minua pysäytä. Yhdysvaltoihin on aina ollut vaikea päästä, mutta ei se mahdotonta ole."

Juan lähti syyskuussa Nicaraguasta, minne jäivät vaimo ja poika. Meksikoon päästyään hän onnistui livahtamaan neljän valvontapisteen ohi mutta joutui jalkamiehenä Oaxacan osavaltiossa huppumiesten ryöstämäksi. Häneltä vietiin rahat, vaatteet ja kengät.

Juan pelastui katolisen yhteisön pitämään Hermanos en el Camino -turvakotiin Ixtepecissä, josta hän antoi IPS:lle puhelinhaastattelun. Hän on anonut humanitaarista viisumia, joka oikeuttaisi kulkemaan Meksikon läpi. Sellainen voidaan myöntää terveyssyistä sekä luonnonkatastrofin uhreille ja kotimaassaan vaarassa oleville.

Tilanne mutkistuu Meksikossa

Juanilla on kaksi kaveria USA:n Illinois'ssa. Hän suunnittelee työskentelevänsä siellä kolme vuotta ja palaavansa sitten kotiin.

Trump uhkasi vaalikampanjassaan karkottaa 11 miljoonaa paperitonta siirtolaista. Vaalit voitettuaan hän on luvannut lähettää heti kotiin kolme miljoonaa rikoksiin syyllistynyttä ulkomaalaista.

"Trumpin politiikka vaikeuttaa siirtolaistilannetta", arvioi Alberto Donis Hermanos en el Camino -turvakodista. Sen suojissa on hänen mukaansa parhaillaan noin 200 henkeä pääasiassa Guatemalasta, Hondurasista ja El Salvadorista.

"Trumpin vaalivoiton jälkeen osa Yhdysvaltoihin pyrkineistä jää Meksikoon. Täälläkin heitä odottaa pidätys ja karkotus", Donis pohtii.

Obama laillisti ja karkotti

Yhdysvaltain väistyvän presidentin Barack Obaman siirtolaispolitiikka on ollut ristiriitaista. Vuonna 2012 hän lopetti lapsena maahan tulleiden karkotukset. 2014 hän päätti helpottaa lasten paperittomien vanhempien asemaa, mutta hanke on jäissä ja Trumpin uskotaan peruvan sen.

Toisaalta Obama on myös karkottanut ennätysmäärän siirtolaisia. Vuodesta 2009 lähtien häädön on saanut yli kaksi miljoonaa pääasiassa Meksikosta ja Keski-Amerikasta tullutta.

Pelkästään viime vuonna Yhdysvallat karkotti liki 150 000 meksikolaista, mikä oli 56 prosenttia edellisvuotista enemmän.

Meksikon etelärajan yli tulee vuosittain puolisen miljoonaa Yhdysvaltoihin aikovaa. Tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana Meksiko karkotti yli 100 000 keskiamerikkalaista.

Talous kärsii molemmin puolin

Siirtolaisten oikeuksia puolustavat järjestöt ovat ymmällään Trumpin linjasta. "Luulisi, ettei hän liikemiehenä halua luopua halvasta työvoimasta. Muukalaisviha ja rasismi kuitenkin korostuvat", Movimiento Migrante Mesoamericanon johtaja Marta Sánchez aprikoi.

Meksikon ja Keski-Amerikan valtioiden hallitukset eivät ole valmistautuneet uuteen tilanteeseen. Siirtolaisten rahalähetysten kutistuminen iskee heti talouteen. El Salvadorissa lähetykset muodostavat 17 prosenttia bruttokansantuotteesta.

Meksikolaisella Donisilla on resepti valmiina: "Pitää sijoittaa työpaikkojen luomiseen, maaseudulle sekä infrastruktuuriin ja ihmisiin. Sillä tavalla siirtolaisuus saadaan vähenemään."

Kärsijöihin kuluu myös Yhdysvaltojen talous. Ensimmäisten laskelmien mukaan siirtolaisten joukkokarkotus haukkaisi kaksi prosenttia kansantuotteesta.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia